26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ernie Elsin draivi parempi kuin koskaan

Toiveet korkealla. Kolmen vuoden voitoton jakso Euroopassa saattaa päättyä viikonloppuna © Getty Images

Ernie Els on pelannut viimeiset kuukaudet varsin hyvin, sijoituksia kymmenen joukkoon on useita, voitot vain välttelevät miestä. Viikonlopun kisassa Skotlannissa hän oli erittäin tyytyväinen kenttäpeliinsä, puttipeli vei mahdollisuudet ykköstilaan kahtena viimeisenä päivänä. Kruunauksena kylmäkätisyydelle oli St.Andrewsin 16:s päätöspäivänä.Els puttasi, vaikeasta paikasta tosin, bunkkeriin, nosti sieltä kolmeen metriin ja otti kolme puttia. -Lyön palloa draiverilla paremmin kuin koskaan, olen pelannut jo pitkään hyvin. Puttaaminen vain hajosi St.Andrewsissa, en osaa sanoa mitä tapahtui. Viimeisen kierroksen jälkeen olin niin poissa tolaltani etten käytännössä pystynyt hetkeen puhumaan kenellekään mitään, Els purki tuntojaan nettisivuillaan. Els on edelleen maailmanlistan viides, mutta hänen julkaisemansa tavoite nousta jollain aikavälillä ohi Tiger Woodsin ykköseksi tuntuu juuri nyt varsin kaukaiselta. Els on voittanut viimeisen kolmen vuoden aikana kisoja vain Euroopan ja USA:n ulkopuolella, päänäyttämöillä hänelle on ollut tarjolla vain pieniä rooleja. Wentworthin reikäpelimestaruuden Els on voittanut kuudesti, viimeksi vuosina 2002-2004 kolme kertaa putkeen. Kaudellla 2005 hän ei päässyt puolustamaan ykköstilaansa polvivamman vuoksi, viimevuonna taival katkesi ensimmäisessä ottelussa. -Minulla on kaikki mahdollisuudet voittaa viikonloppuna mikäli saan putterini toimimaan. Olen aina viihtynyt Wentworthissa. Ensimmäinen ottelu Montya vastaan on varmasti kova testi, olemme niin monasti pelanneet tiukkoja pelejä keskenämme. Wentworthissa menestyminen on hyvin tärkeää rahalistan voiton kannalta listan ykköselle Padraig Harringtonille, Justin Roselle, Elsille sekä Henrik Stensonille joilla kaikilla on vielä mahdollisuutensa. Voittaja kuittaa Wentworthista 1,497 miljoonaa euroa. ET:n rahalistalle tästä summasta laskettiin viimevuonna 597.000 euroa. Ensimmäisen kierroksen ottelut torstaina. Kukin peli on kahden kierroksen mittainen.16:sta pelaajasta peräti ennätyksellisesti neljä on skandinaaveja. USA:sta on kisaan saatu houkuteltua mukaan vain kakkosluokan tähtiä a´la Hunter Mahan, Jerry Kelly ja kansanhauskuuttaja Woody Austin . Etelä-Afrikan värejä puolustavat Elsin lisäksi Retief Goosen sekä Rory Sabbattini. Viimevuotinen voittaja oli Paul Casey täysin ylivertaisen esityksen jälkeen. Hänen murskaavat voittolukunsa 6/4 (Goosen) 5/3 (Mike Weir), 6/5 ( Montgomerie) ja 10/8 jäänevät kisan historiaan pitkäksi aikaa ennätyksenä jota ei rikota. Casey oli siis neljän päivän aikana 27 up pelejään, reikiä hän ehti pelata 124. Tostain otteluparit: Paul Casey v Jerry Kelly Retief Goosen v Angel Cabrera Justin Rose v Hunter Mahan Rory Sabbatini v Soren Hansen Padraig Harrington v Anders Hansen Henrik Stenson v Woody Austin Niclas Fasth v Andres Romero Ernie Els v Colin Montgomerie

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje