16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Daviesin kokemus oli liikaa Kempille

Ursula Wikströmillä käynnistyy jo seitsemäs kausi Euroopan Tourilla. Kuva: Tristan Jones/LET

Laura Davies on aloittanut kauden vahvasti. Thaimaan LPGA-turnauksen 6. sijan seuraksi tuli nyt voitto.  &copy Getty Images Kokemus oli naisten Euroopan Tourin turnauksessa valttia sunnuntaina, kun 46-vuotias Laura Davies jaksoi väijyä tilaisuuttaan kaksinkamppailussa lähes puolta nuorempaa Sarah Kempiä vastaan. Davies ei horjunut pelin tärkeimmillä hetkillä, vaan vei voiton kahden lyönnin erolla ennen australialaista vastustajaansa. Uransa 73. kansainvälisen voiton Christchurchissä ottanut Davies (-9) tietää mitä vaaditaan tasaisessa tiimellyksessä golfturnauksen voittoon. Kokeneen ketun avainsana sunnuntaina olikin kärsivällisyys. Davies pelasi rauhallisesti ja iski kiinni kulmahampaillaan Kempin virheisiin, jonka paineiden käsittely kovan tason turnauksissa on vielä kehitysvaiheessa. ”Kun Kemp löi 13:lla muuten pitkältä näyttäneen bunkkerilyönnin lipputankoon ja reiän viereen, luulin jo hetken aikaa onnettaren pysyttelevän hänen puolellaan. Vältin kuitenkin niukasti kolmen putin griinin ja sain pidettyä itseni kyydissä mukana”, Davies sanoi lehdistölle. Seuraavalla reiällä pelastava enkeli ei ollut enää bogin tehneen Kempin puolella, ja Davies siirtyi ensimmäisen kerran kisassa johtoon. Viimeinen niitti Kempin tappion kannalta oli 15:llä metrin päästä missattu birdieputti, joka entisestään ruokki etulyöntiasemaan nousseen englantilaisen itseluottamusta. Lopulliseksi eroksi Daviesin ja Kempin välillä jäi kaksi lyöntiä. Itseluottamusta uhkui myös vaivihkaa Kempin ja Norjan Marianne Skarpnordin kanssa jaetulle kakkostilalle noussut Pernilla Lindberg. Ruotsalainen teki finaalikierroksella Christchurchin kentän uudeksi ennätykseksi tuloksen 63, ja jäi hieman harmittelemaan perjantain ja lauantain epäonnistumisiaan. 12-vuotias Lydia Ko pelasi kivenkovien ammattilaisten seurassa uskomattoman hyvin.  &copy Getty Images ”Olisin voittanut kisan 6-7 lyönnillä, jos olisin upottanut edes muutaman putin toisella ja kolmannella kierroksella. Mutta toinen sija on silti upea”, Lindberg sanoi. Pettynyt ei ollut Kempkään, vaikka jäikin tällä kertaa Daviesin varjoon. ”Loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen. En ole ollut vastaavissa tilanteissa monesti ja taistelin hyvin. Mitä useammin joudun samanlaisiin kamppailuihin sitä paremmin opin niissä pelaamaan. Odotan jatkoa innolla”, Kemp sanoi. Uuden-Seelannin kisan hämmästyttävimmästä suorituksesta vastasi silti kovassa seurassa jaetulle seitsemännelle sijalle yltänyt isäntämaan Lydia Ko. Kokonaistuloksen -4 pelannut Ko on vasta 12-vuotias pelaajan alku, josta vielä varmasti tullaan kuulemaan. Laura Davies voisi hyvin ikänsä puolesta olla vaikka Kon isoäiti! Naisten Euroopan Tourin seuraava turnaus ANZ Ladies Masters pelataan tulevalla viikolla Queenslandissa, Australiassa. Kolme kertaa Royal Pinesillä pelattavan kisan voittanut Davies nousikin kerta heitolla turnauksen kenties suurimmaksi voittajasuosikiksi. Hän kun on pelannut kauden kahdessa ensimmäisessä turnauksessa kaikki kahdeksan kierrostaan alle parin. Suomalaisista Australian kisaan starttaavat ainakin Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa sekä Ursula Wikström. Marko Kuivasaari

D&#146,Alession positiiviset ajatukset kokivat kolauksen Uudessa-Seelannissa

Sarah Kemp lähtee Christchurchin kisan finaalikierrokselle paalupaikalta.  &copy Getty Images Peliotteisiinsa vauhtia valmentaguru Pia Nilssonin räätälöimästä Vision 54 -ohjelmasta tavoitellut Diana D’Alessio ei löytänyt peliinsä punaista lankaa lauantaina. Kierroksin 67 ja 68 kisansa aloittanut jenkki oli kentän sisääntulossa täysin poissa tolaltaan. Hän pelasi reiät 12-17 yhteensä seitsemän yli ja notkahti tuloksen 79 myötä sijalle 8. D’Alessio on osallistunut Nilssonin lanseeraamaan projektiin, jonka tavoitteena on täydellisimmillään saada pelaaja uskomaan 54 lyönnin kierrostulokseen. Jos tavoite kuulostaakin melkoisen utopistiselta, on ohjelman perimmäinen tarkoitus valaa pelaajaan positiivista uskoa, maksimaalisen suorituksen merkeissä. Neljä lyöntiä kärjestä olevan D’Alession onkin syytä kaivaa Nilssonin opukset pikaisesti esille, mikäli mielii finaalikierroksella vielä voittokamppailuun mukaan. Turnauksen kärjessä on nyt Australian Sarah Kemp (-6), joka myös tuskaili lauantaina kehnon tulospelaamisen kanssa. Tulos 74 riitti pitämään hänet silti kisan kärjessä lyönnillä ennen Laura Daviesta. Viime kaudella loistavia otteita esittänyt Becky Brewerton (-4) on kolmantena. Lupaavasti tuloksella 65 aloittanut Marianne Skarpnord jatkoi kolmannella kierroksella laskusuuntaisia otteitaan. Tulos 75 pudotti norjalaisen neljänneksi, mutta eroa kärkeen hänelläkin on vain tavoitettavat kolme lyöntiä. Uudessa-Seelannissa mukana olleista neljästä suomalaisesta kukaan ei selvittänyt tietään kisan jatkokierroksille 36 reiän jälkeen. Marko Kuivasaari

Suomalaiset katsomoon Uudessa-Seelannissa

Marianne Skarpnord haastaa alkaneella kaudella myös LPGA Tourin tähdet &copy Getty ImagesPitkä matka maapallon toiselle puolelle tuotti suomalaispelaajille karsiutumisen Christchurchin kilpailussa Uudessa-Seelannissa. Parhaissa asemissa avauspäivän jälkeen ollut Ursula Wikström pelasi itsensä ulos sisääntulossa, sen kaksi par´viitosta hän pelasi yhden yli ja sai tuloksekseen 74-75. Jatkoon olisi riittänyt lyönnin parempi tulos. Kärki oli kaikilta suomalaisilta kaukana jo torstain jälkeen. Johtoon siirtyi Diana D´Alessio (-9). Avauspäivän sankari Marianne SkarpnordLaura Davies (-4) tähyää varmasti myös voitonnälkäisenä viikonloppuun. Suomalaisten tulokset: Ursula Wikström 74-75 Jenni Kuosa 76-76 Hanna-Leena Salonen 76- Riikka Hakkarainen 77-77

Marianne Skarpnord karkuteill&#228, Uudessa-Seelannissa

Marianne Skarpnord haastaa alkaneella kaudella myös LPGA Tourin tähdet &copy Getty ImagesMarianne Skarpnordilla oli murskaavan kova startti vuoden ensimmäisessä kisassaaan. Hän pelasi seitsemän ensimmäistä reikäänsä Pegasus Golf Clubilla seitsemän alle, tahti enteili tietysti jopa 60 lyönnin alitusta. Birdiehanat kuitenkin sulkeutuivat, loppukierroksen hän kiersi paríssa ja sai tuloksekseen 65 jolla johtaa kahdella lyönnillä. Helmikuun alkupuoliskolla 24 vuotta täyttänyt Skarpnord syttyedellisvuonna viidennellä ammattilaiskaudellaan melkoiseksi tähdeksi LET:lla. Sveitsin ja Italian mestaruuksien lisäksi hän oli yhteensä yhdeksän kertaa top-10 listalla tulosluetteloissa ja sai LPGA Tourin karsinnoista kortin valtameren taakse. Alkanut vuosi on odotuksia täynnä ja Suzann Pettersen saattaa saada kovan kirittäjän maannaisestaan ainakin joissain yhteisissä kisoissa. Suomalaisille Skarpnord on myös tuttu tekijä. Hän voitti uransa alkuvaiheilla Felix Ladies Finnish Openin ja oli edelliskaudella Finnair Mastersissa kolmas. Ursula Wikström (74), Jenni Kuosa (76), Hanna-Leena Salonen (76)ja Riikka Hakkarainen (77)tekivät birdejä yhteensä yhdeksän, vaativa kenttä erotteli kuitenkin jyviä akanoista rajulla kädellä. Hakkarainen sotki peliään yhdellä triplalla, Wikströminkin tuloskortista löytyy tuplabogey. Jatkopaikka vaatii perjantaina varsinkin Kuosalta, Saloselta ja Hakkaraiselta tuloksen parantamista. 130:sta pelaajasta vain parikymmentä alitti parín, näiden joukossa oli jo Pattayalla hurjan viimeisen kierroksen pelannut Laura Davies joka sai nyt tuloksekseen 69. Pian 47 vuotta täyttävä Davies on ilmoittanut useasti rakastavansa Australiaa ja sen kenttiä, hyvin tuntuu kulkevan Uudessa-Seelannissakin jonka kentillä hän ei vielä ole ykköstilaa saavuttanutkaan.

Ursula Wikstr&#246,min kausi k&#228,ynnistyy Uudessa-Seelannissa

Naisten Euroopan Tour on selviytynyt varsin hyvin taantumasta, kilpailujen määrä on viimeisinä vuosina jopa kasvanut vaikka palkintopotteihin ei juurikaan ole saatu lisäeuroja. Uusi-Seelanti on yksi uusista kisakohteista, maan avoin mestaruuskisa osuu aikataulullisesti loistavasti yhteen Australian kahden kilpailun kanssa jotka käydään seuraavilla viikoilla. Ursula Wikström pelaa sekä Uudessa-Seelannissa kuin myös Australiassa molemmat kisat. Marokkoonkin Wikström on päättänyt osallistua, ilmoittautumisensa hän sinetöi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Ohjelma on siis varsin kova ensimmäisten viikkojen aikana. Kesällä 30 vuotta täyttävä Wikström käynnistää jo seitsemännen kautensa ammattilaisena. Kahdella viimeisellä suunta on ollut selkeästi ylöstpäin. Vuonna 2008 Wikström oli rahalistan 30:s (77.000 euroa), viimevuonna 18:s (81.000) ja samalla Minea Blomqvist mukaanlukien paras kotimainen naispelaaja. Wikströmillä on urallaan kolme kakkostilaa LET:lta, näistä kaksi Talista ja viimeisin Ranskan mestaruuskisoista 2009. Odotukset ovat jälleen Wikströmin osalta korkealla, LET:lla on listojen kärjessä varmasti tilaa tuoreille nimille. Uudessa-Seelannissa mukana oleva ja voittoa puolustava Gwladys Nocera sekä Norjan superlupaus Marianne Skarpnord pelaavat osan kaudesta LPGA Tourilla, Diana Luna ja Johanna Westerberg ovat äitiyslomalla Minea Blomqvistin tavoin. Uudessa-Seelannissa LET-kautensa käynnistää myös Tourin kaikkien aikojen menestyksekkäin pelaaja Laura Davies joka innostuessaan saattaa voittaa koko kiertueen rahalistan kuten teki ensimmäisen kerran jo 80-luvulla Tourille tullessaan. Riikka Hakkarainen haki vauhtia TeksasistaRiikka Hakkaraiselle kausi 2009 ei välivuoden jälkeen tuottanut toivottuja tuloksia.Riikka Hakkaraiselle käynnistyvä kausi on jo 14:s ja 12:s LET:lla. Sairastelujensa johdosta 32-vuotiaalla Hakkaraisella on edelleen voittajakategoria vuoden 2006 ykköstilasta Teneriffalta. -Olen harjoitellut talven aikana Teksasissa. Timo Karvinen kantaa edelleen valmennuksesta kokonaisvastuun, valmennustiimissä on eri tehtävissä yhteensä viisi ihmistä. Tulevalla kaudella on tarkoitus päästä takaisin kärkitaistoihin, se vaatii edellisvuoteen verrattuna enemmän viheriöosumia, Hakkarainen viestitti ennen kisakauden alkua. Jenni Kuosa pelasi elämänsä parhaan kauden LET:lla ja uusi lopulta vaivatta työpaikkansa.Yhteistyökumppaninsa tuella Portugalissa harjoitellut Kuosa sai uunituoreet mittatilausmailansa Uuteen-Seelantiin vasta jälkitoimituksena. Kuosa, Hakkarainen sekä neljäs suomalainen, Hanna-Leena Salonen ovat ilmoittautuneet myös Marokon kisaan jonka Wikström jättää vapaaehtoisesti väliin. Salonen ei nykyisellä kategoriallaan pääse mukaan Australian kisoihin. Takaportttina hänellä ovat molemmissa kisoissa maanantaikarsinnat. Seuraava henkilökohtainen kisa tiukan neljän kisan alkurypistyksen jälkeen onkin luvassa vasta toukokuun puolella Turkissa. Naisten Nations Cupissa Espanjassa Suomea edustavat viimevuotisten näyttöjen perusteella Ursula Wikström ja Jenni Kuosa. Teemu Tyry

Riikka Hakkaraisen kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje