16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Catriona Matthew´n hermo piti voittoon asti

Mietteliääksi vetää. Paikka Solheim Cupissa on käytännössä karannut Blomqvistilta. © Getty Images

Catriona Matthew´n puntti ei tutissut ratkaisevilla rei´illä. Viikonlopun saldona uran ensimmäinen major-voitto.  &copy Getty ImagesCatriona Matthew voitti sunnuntaina elämänsä suurimman kilpailun. Sunnuntain kierrokselle johdossa lähtenyt Matthew voitti Women´s British Openin, joka oli hänen uransa ensimmäinen major-voitto. Matthew siirtyi kisan johtoon jo perjantaina ja neljännelle kierrokselle skotlantilainen lähti kolmen lyönnin johtoasemassa. Matthew ei aloittanut kierrostaan terävimmällä mahdollisella tavalla, sillä 10 reiän jälkeen hän oli kierrostaan kolme yli parin. Mestaruuden ratkaissut hetki osui väylille 13-15, joilla Matthew onnistui tekemään birdiet. Varsinkin 14:nnen reiän birdie oli varsinainen hengennostattaja. Matthew avasi reiällä vasemmalle raffiin ja tarttui hybridiin lähestymisessään. Pallo päätyi griinille noin 10 metrin päähän reiästä ja putti sisään. Matthew´n vastustajat sortuivat omiin virheisiinsä, ja kun skotlantilainen asteli 17:nnen reiän avauspaikalle, oli hänen johtonsa kasvanut jo neljään lyöntiin. Lopulta Matthew voitti kolmella lyönnillä, sillä 17:nnellä reiällä hän teki bogin. Paula Creamerin majorit ovat olleet reunalla keikkumista. Voittoja ei ole, mutta sijoittumisia kymmenen parhaan joukkoon jo kymmenen.  &copy Getty ImagesPaula Creamer sai nuolla jälleen haavojaan kauden viimeisen majorin jälkeen. Creamer on naisgolfin paras pelaaja, jolla ei ole nimissään vielä major-voittoa. Creamer teki viimeisellä kierroksellaan bogin, tuplabogin ja neljä birdietä. Maailmanlistan viidentenä olevan Creamerin murheenkryyniksi tuli kisan viimeinen reikä. Avaus karkasi väylän oikeaan laitaan bunkkerin villin pitkäksi jätettyyn reunanurmeen. Välilyönti onnistui, mutta lähestyminen juoksi griinin yli klubitalon seinän juureen. Chippi muutamia metrejä pitkäksi ja kahden putin jälkeen korttiin rustattiin tuplabogi. Voitto oli jo karannut aiemmin Creamerin käsistä, mutta tekemällä viimeiselle reiälle birdien, tai edes parin, olisi Matthew saanut jännittää enemmän viimeisen reiän avauspaikalla. Matthew´n viimeinen reikä oli leppoisaa kävelyä voittoon ja skotti varmisteli voittoaan avaamalla viisaasti puukolmosella. Avaukset olivat nimittäin viimeisillä rei´illä karkailleet väylän molemmille puolille. Kovimman nousun neljännellä kierroksella teki Karrie Webb, joka pelasi neljännen kierroksensa neljä alle parin ja nousi toiselle sijalle. Viime vuonna kisan voittanut Jiyai Shin oli kolmen kierroksen jälkeen jaetulla kolmannella sijalla. Lopulta Shin oli kahdeksas. Ursula Wikström oli neljän kierroksen jälkeen jaetulla 46:nnellä sijalla. Wikström pelasi viimeisen kierroksensa kaksi yli parin. 12 pelaamansa reiän jälkeen Wikström oli kierrostaaan jo kaksi alle parin, mutta viimeisille kuudelle reiälle merkittiin neljä bogia. ”Puttipeli oli tänään jäässä. Viisi päivän kuudesta bogista tuli kolmella putilla. Viimeisen väylän bogi sen sijaan tuli vähän erikoisemmalla tavalla. Löin siinä lähestymiseni 30 cm:n päähän klubitalon seinästä. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi chipata pallo sivuun ja jatkaa siitä sitten viheriölle”, kertoi Wikström. Sijoitus oli Wikströmin uran paras major-kilpailuissa. “Peli oli muutamaa virhettä lukuun ottamatta aikalailla normaalia peliä ja oli kiva nähdä, että sillä pärjää maailman kärjen kanssa kohtalaisesti.”, kertasi Wikström kisan jälkeen.

Catriona Matthew piti johtonsa Women&#180,s British Openissa

Ursula Wiksröm on tuulisessa Women´s Britis Openissa sijalla 54.Catriona Matthew onnistui pitämään johdon nimissään lauantaina Women´s British Openissa. Matthew pelasi lauantain kierroksensa yksi alle parin ja johtaa kolmella lyönnillä ennen Christina Kimiä. Eilen hole-in-onen, eaglen, viisi birdietä ja kolme bogia tehneen Matthew´n kierros oli tänään huomattavasti tasaisempi. Lauantaina tuloskorttiin rustattiin kaksi bogia ja kolme birdietä. Eilen Matthew´n kanssa johtopaikkaa jakanut italialainen Giulia Sergas pelasi kolmannen kierroksensa kuusi yli parin ja tipahti jaetulle 11:nnelle sijalle. Sergas teki kierroksellaan kaksi tuplabogia, viisi bogia ja kolme birdietä. Ursula Wikström pelasi kolmannen kierroksensa kolme yli parin. Wikström teki kierroksellaan kuusi bogia ja kolme birdietä. Kolmen kierroksen jälkeen kisan ainoa jatkoon päässyt suomalainen jakaa 54:nnettä sijaa. Matkaa kärkeen on 16 lyöntiä. ”Chipit ja pichit olivat tänään jo paljon parempia kuin eilen ja sain pelastettua niillä tänään monta paria. Sääkään ei antanut tänään yhtään armoa. Sama taistelu tuulta vastaa jatkui tänäänkin. Sen lisäksi saimme vielä muutaman kerran vettäkin niskaamme”, kertoi Wikström kierroksensa jälkeen. Ai Miyazato jahtaa viikonloppuna toista perättäistä major-voittoa.  &copy Getty ImagesPäivän parhaan kierroksen Englannissa pelasi Jiyai Shin, joka löi taululle kierroksekseen 68. Nuori, mutta jo kokenut korealainen nousi kolmannen päivän jälkeen jaetulle kolmannelle sijalle. Kolmatta sijaa korealaisen kanssa jakaa japanilainen Ai Miyazato, joka pelasi lauantaina kaksi alle parin. Miyazato voitti viime viikolla Evian Mastersin. Kaksikko on johtajasta neljä lyöntiä perässä. Naisten maailmanlistan kärkipaikkaa nimissää pitävä Lorena Ochoa on tippunut kolmella kierroksella kauas voittotaistelusta. Ochoa pelasi lauantain kierroksensa pariin, mutta on johtajasta jo 12 lyönnin päässä. Matthew on naisten majoreissa jo vuodesta 1995. Voittoja vyöllä ei vielä ole, mutta sijoittumisia kymmenen parhaan joukkoon on jo 11. Maailmanlistalla skottilainen Matthew on tällä hetkellä sijalla 64. Tällä kaudella Matthew on startannut vain kahdesti LPGA:lla. Matthew´n kauden kolmas kisa oli epävirallinen kilpailu Brasiliassa, jonka raskaana ollut Matthew voitti.

Hole-in-onella heltisi johtopaikka Women&#180,s British Openissa

Catriona Matthew´lla riitti aihetta tuulettamiseen perjantaina.  &copy Getty ImagesSuomalaisista Ursula Wikström pääsi jatkoon Women´s British Openisa. Wikström pelasi toisen kierroksensa seitsemän yli parin ja pääsi viimeisten joukossa jatkoon viikonlopun kierroksille. Wikström teki kierroksellaan viisi bogia ja kaksi birdietä. Kuudennella reiällä Wikström kirjasi korttiinsa tuloksen yhdeksän. Reikä on par-5. ”Peli oli tänään vaikeaa kaikin puolin. Pieneksi hetkeksi sain pelistä kiinni, mutta se ei näissä ympyröissä oikein riitä. Tuo syvien bunkkereiden kautta säädetty ysi jäi tietysti vähän kaivelemaan, mutta näillä mennään”, Wikström kommentoi kierroksensa jälkeen. Olosuhteet kentällä olivat jälleen tuuliset. Koko toisella kierroksella ei pelattu kuin kolme kuutosella alkavaa kierrosta. Tuuli kiusasi myös kisan toisen suomalaisen, Minea Blomqvistin, toista kierrosta. Eilen Blomqvist pelasi kierroksensa tulokseen 83, eikä toinen kierros sujunut kuin kolme lyöntiä paremmin. Blomqvist teki kierroksellaan seitsemän bogia, yhden tuplabogin ja yhden birdien. Putteja Blomqvistille kertyi kahden kierroksen aikana peräti 66. Griineihin hän osui ainoastaan 14 kertaa ja väyliin 10 avauksellaan kahdella kierroksella. Johtopaikka kisassa heltisi hole-in-onella. Catriona Matthew . Matthew pelasi kierroksensa keskivaiheilla uskomattomat kolme reikää. Hän teki 11:nnellä reiällä eaglen, 12:nnella reiällä hole-in-onen ja 13:nnella reiällä vielä birdien. Hän pelasi siis kolme reikää viisi alle parin! Johtoa Matthew´n kanssa jakaa Giulia Sergas, joka pelasi siistin toisen kierroksen. Sergas ei tehnyt kierroksellaan bogiakaan. Birdejä korttiin merkittiin viisi, joista neljä putkeen.

Suomalaisilla kaksijakoinen p&#228,iv&#228, Women&#180,s British Openissa

Sandra Gal on kärjessä kauden viimeisessä majorissa.  &copy Getty ImagesMinea Blomqvistin peli ei ota auetakseen. Torstaina käynnistyneessä naisten kauden viimeisessä majorissa Blomqvist pelasi ensimmäisen kierroksensa 11 yli parin. Kierrostuloksella 83 lohkesi 124:s sija. Blomqvist puttasi kierroksellaan 35 kertaa. ”Alusta alkaen Minean putti ei uponnut. Hänellä oli neljä kolmen putin griiniä putkeen”, kertoi kisapaikalta tavoitettu Blomqvistin valmentaja Timo Rauhala. Kova tuuli laittoi pelaajat Royal Lytham & St. Annes –kentällä koville. Blomqvist osui kierroksella avauksillaan kuuteen väylään ja lähestymisillään seitsemään griiniin. ”Ei Minea huonosti palloa lyönyt, mutta tulos oli huono. Huomenna pitää pelata paljon alle parin ja päästä viikonlopun jatkokierroksille”, Rauhala jatkoi. Kisan toinen suomalainen on Ursula Wikström, joka pelasi ensimmäisen kierroksensa mainiosti kaksi yli parin. Wikström oli kierroksensa keskivaiheilla jo kaksi alle parin, mutta 12:nnella reiällä väärä mailavalinta tiputti Wikströmin takaisin pariin. ”Kierroksen alku oli vähän sellaista tunnustelua, mutta sitten sain kyllä hyvin juonesta kiinni. Väylällä 12 arvioimme tuulen täysin väärin ja löin avaukseni 20 metriä lyhyeksi bunkkeriin. Siitä sitten greenille ja kolme puttia. Loppukierros olikin sitten taistelua tuulta vastaan, mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä päivä” Wikström kommentoi kierroksensa jälkeen. Ensimmäisen päivän jälkeen Women´s Biritsh Openia johtaa Sandra Gal, joka pelasi ensimmäisen kierroksensa kolme alle parin. Gal teki kierroksellaan viisi birdietä ja kaksi bogia. Galin takana lyönnin päässä ovat Angela Stanford ja Song Hee-Kim. Viikonlopun kisaan lisäjännitystä tuovat Solheim Cup –paikat, jotka ilmoitetaan viikonlopun päätteeksi. Paikkaa joukkueessa tavoittelee muun muassa Karen Stupples, joka maailmanlistan sijoituksensa perusteella saisi paikan joukkueesta, mutta hän ei ole pelannut vaadittavaa määrä Ladies European Tourin kisoja. Hän on siis kapteenin villin kortin varassa. Kauden viimeisen majorin Stupples aloitti tahmeasti. Hän on vain lyönnin edellä Minea Blomqvistia jaetulla 117:nnellä sijalla. Ilman suurta ihmettä Blomqvistille paikkaa Solheim Cupissa ei ole luvassa. Jo jatkopaikka viikonlopun kisassa on todella suuren urakan takana.

Solheim Cup –paikat jakoon viikonloppuna

Vuonna 2008 Women´s British Openin voitti Jiyai Shin. Voitto tuli täysin puiden takaa. Shinin suunnitelmissa oli pelata Japan Touria pari vuotta. Voitto avasi kuitenkin ovet LPGA Tourille. Vuoden 2008 loppupuoliskolla tuli vielä kaksi voittoa lisää ja paikka naisgolfin parrasvaloissa oli varma. Hyvin Shin on estradilla paikkansa pitänyt, sillä hän on ennen viikonloppua maailmanlistalla neljäntenä. Viime vuonna Minea Blomqvist oli kisan paras eurooppalainen. Hän oli sunnuntain jälkeen seitsemännellätoista sijalla. Sunnuntaina Euroopan ja Yhdysvaltain Solheim Cup –kapteenit ilmoittavat joukkueensa. Euroopan joukkueeseen on tarjolla Laura Davies, Tania Elosegui, Diana Luna, Gwladys Nocera ja Sophie Gustafson Solheim Cup –pisteiden perusteella. Maailmanlistalta mukaan ovat tulossa vielä Suzann Pettersen, Helen Alfredsson, Maria Hjorth ja Catriona Matthew. Rebecca Brewerton on kahden viimeisen kuukauden kuumin pelaaja Ladies European Tourilla.  &copy Getty ImagesNäiden yhdeksän paikan lisäksi on tarjolla vielä kolme villiä korttia. On helppo veikata ainakin Anna Nordqvistin pääsyä joukkueeseen villillä kortilla. Nordqvist pääsisi muuten joukkueeseen suoraan, mutta hän ei ole pelannut vaadittavaa kuutta Ladies European Tourin kisaa. Villin kortin Euroopan joukkueeseen saattaa napata myös Rebecca Brewerton, joka on pelannut loistavat kaksi kuukautta Ladies European Tourilla. Kesä- ja heinäkuussa walesilainen on pelannut kuusi kilpailua, joissa huonoin sijoitus on kolmastoista tila viime viikonlopun Evian Mastersista. Loistavalla pelillä Minea Blomqvist saattaisi nostaa omaa sijoitustaan maailmanlistalla niin paljon, että ovi kisakoneeseen aukeaisi. Valitettavasti kauden pelit eivät anna viitteitä sijoittumisesta kärkikolmikkoon. Blomqvist lähtee kierrokselleen kello 8.30 paikallista aikaa. Viikonloppuna Women´s British Openissa kisaa myös Ursula Wikström. Wikström on karsiutunut kahdessa viimeisessä kilpailussaa viikonlopun kierroksilta. Wikström sijoittui vuonna 2006 British Openissa 61. sijalle. Tuolloinkin kisa pelattiin niin ikään Royal Lyhtam and St. Annes´issa. Wikström aloittaa pelinsa torstaina ensimmäisessä ryhmässä, joka starttaa paikallista aikaa jo kello 6.30.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje