Annika Sörenstam playoff-voittoon Floridassa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Annika Sörenstam playoff-voittoon Floridassa

Tenniskentiltä tuttu James Blake hauskuuttaa Paula Creameria Fairmont Turnberryn Soffer-kentällä. © Getty Images

Annika Sörenstam otti Floridassa jo uran 71 kiertuevoittonsa. &copy Getty Images Sörenstam lähti päätöskierrokselle lyönnin johdossa ennen Creameria, joka käänsi edun nopeasti itselleen, tehden birdiet kakkosella ja kolmosella. Sörenstamin kuudennen reiän birdie, Creamerin bogeytä vastaan, palautti asetelmat tasoihin. Peli eteni hetken aikaa tasatahtiin, kunnes Creamer otti johdon uudelleen, väylän 11 birdiensä avulla. Yhdysvaltalaisen johto säilyi aina toiseksi viimeiselle reiälle saakka, Sörenstamin tultua taas tasoihin. Uusinta oli edessä. Peli oli lopulta selvä jo Fairmont Turnberryn Soffer-kentällä pelatun kilpailun ensimmäisellä uusintareiällä, missä Sörenstamille riitti voittoon par, Creamerin bogeytä vastaan. ”Olen luonnollisesti helpottunut ja iloinen. Paula pelasi loistavasti tänään, ja tässä olisi voinut käydä kuinka tahansa”, 71 kiertuevoittonsa urallaan ottanut Sörenstam sanoi kilpailun jälkeen. Jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä Young Kimin kanssa sijoittunut Australian Karrie Webb pelasi sunnuntaina kärkikaksikon takana hienon kierroksen. Hän teki kierroksensa alkuvaiheessa viisi birdietä putkeen, ja löi tauluun koko kilpailun parhaan kierroksen, 64. Eroa jäi uusintaan lähteneisiin Sörenstamiin ja Creameriin vain yksi lyönti. MK

S&#246,renstam ly&#246,nnill&#228, johtoon Floridassa

Momoko Ueda pelaa hyvää kilpailua Floridassa. &copy Getty Images Yhden bogeyn ja kahden birdien muokkaama kierros riitti viemään Annika Sörenstamin johtoon Floridassa miteltävässä LPGA Tourin kilpailussa. ”Tuntuu todella kivalta. Pelasin hyvin tänään ja löin monia mainioita lyöntejä. Stabiilia golfia”, tyytyväinen Sörenstam sanoi lehdistötilaisuudessa. Johtopaikka ennen viimeistä kierrosta ei ole ruotsalaiselle mikään uusi asia, sillä hän johtanut 70 kertaa kiertuekilpailua ennen päätöspäivää. Näistä Sörenstam on voittanut kaikkiaan 47 kilpailua. Viimeksi näin kävi hänen kauden avauksessaan Havaijilla. ”Sunnuntaina täytyy keskittyä tarkasti. Hyvä lepo alle, ja sitten jatketaan muiden kilpailupäivien malliin”, Sörenstam suunnitteli. Maailmanlistan nelonen, Paula Creamer pelasi yhdessä Cristie Kerrin ja Momoko Uedan kanssa lauantain alhaisimman kierrostuloksen, 67. Creamer, joka oli toinen kahdesta pelaajasta, jotka välttyivät lauantaina bogeyltä, on lyönnin ruotsalaistähteä perässä. Japanin Ueda ja Korean Kim jakavat kolmostilan, kaksi lyöntiä kärjestä. Kilpailun ohessa pelatun pro-am’in voiton veivät tour-veteraani Beth Bader ja Aaron Theobald, tuloksella -25. Varsinaisessa kilpailussa Bader jäi niukasti cut’in ulkopuolelle. MK

Young Kim toisen kierroksen ykk&#246,snimi LPGA Tourilla

Nyt olisi Annika Sörenstamilla hyvä tilaisuus napata voitto, kun Lorena Ochoakaan ei ole maisemissa. &copy Getty Images 72 reiän kilpailussa pelataan myös kolmen kierroksen pro-am –turnaus, Fairmont Turnberryn Soffer- ja Miller-kentillä. Perjantaina tietä siloitettiin viikonlopuksi 70 ammattilaiselle sekä 20 pro-am –joukkueelle. Joukkuekilpailu päättyy lauantaina, mutta ammattilaiset jatkavat sunnuntaihin saakka tappelua voittajan 300 000 taalan shekistä. Stanford International Pro-Am on ensimmäinen ammattilainen-amatööri –turnaus seitsemään vuoteen LPGA Tourilla, jolloin Doralissa pelatun kilpailun voitti Grace Park. Sekä Kim että Sörenstam pelasivat perjantaina Soffer-kentällä. Kim teki etuyhdeksikön birdiet ykkösellä ja seiskalla, takaysillä hän tuuletti birdieitään väylillä 11, 12, 15 ja 18. Kierroksen molemmat bogeynsä Kim vastaanotti birdieväritteisellä takaysillä. Sörenstamin ainoa bogeytahra, viiden birdien seuraksi, tuli väylällä 12. Paula Creamer, 68-71 / 139 ja Angela Stanford, 69-70 / 139 jakavat kahden kierroksen jälkeen kolmannen sijan. Kilpailun cut-rajaksi saatiin tällä kertaa +7, jota mm. alavireinen Brittany Lincicome sekä Laura Davies eivät selvittäneet. Pro-am –kilpailussa Team Bader, jäseninään Beth Bader ja Aaron Theobald ovat tuloksellaan -18 kahden lyönnin johdossa ennen Young Kimin sekä Bill Marshallin joukkuetta. MK

Kolme k&#228,rjess&#228, Stanford International Pro-Amissa

Creamer ja Ueda pelasivat molemmat Soffer Coursella, kirjauttaen kortteihinsa ulosmenossa kolme birdietä ja yhden bogeyn. Sisääntulon viidellä viimeisellä reiällä Ueda teki kolme birdietä ja kaksi bogeytä, Creamerin tehdessä kahden birdien lisäksi yhden bogeyn. Miller Coursella pelannut Kim teki viisi birdietä, joista kaksi kahdella viimeisellä reiällä, sekä kaksi bogeytä. Kaikkiaan seitsemän pelaajaa löytyy jaetulta nelossijalta, heidän joukossaan mm. Annika Sörenstam sekä Cristie Kerr. Takavuosien tähti Nancy Lopez on myös mukana kilpailussa, mutta 91 lyöntiä vaatinut ensimmäinen kierros vei veteraanin armottomasti jumbosijalle. Kilpailussa pelataan myös joukkuekilpailu, jossa toisena pelaajana on ammattilainen ja toisena joku julkisuudesta tuttu amatööri. Joukkuekilpailun kärjessä on Jin Joo Hongin johtama Team Hong, jonka amatöörinä pelaa Monique Rosenberg. He johtavat kilpailua yhteistuloksellaan -11. Lyönnin päässä kärkijoukkuetta seuraa Team S-J Lee, jäseninään Seo-Jae Lee ja Jeremy Sockwell.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje