16.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][15]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

2 kertaa 9 on enemmän kuin 18?

Kentän pilkkominen kahtia on skotlantilaisklubin lääke jäsenkatoon.

Jäsenkato Britteinsaarten perinteisillä golfklubeilla on 2000-luvulla koetellut rankalla kädellä myös skotlantilaisklubeja. Yhteenlaskettu jäsenmäärä on kutistunut reilulla viidenneksellä. Parikymmentä kenttää on muutaman viime vuoden aikana joutunut lopettamaan toimintansa.

Skotlannin Golfliiton kriisitunnelmissa käyty liittokokous alkuvuodesta 2018 löysi syntipukin seurojen kyvyttömyydestä lukea muutoksen merkkejä. Johtopäätös oli selvä: jos nykymenolla jatketaan, jäsenmäärä jatkaa hiipumistaan ja kuluja on jakamassa jatkuvasti kutistuva ydinharrastajien joukko. Se tietäisi vuotuisten maksujen merkittävää nousua 2020-luvun puoliväliin mennessä.

Ikärakennekaan ei näytä hyvältä. Yli 65-vuotiaita jäsenistä on peräti kolmasosa. Kun tämä joukko kaiken lisäksi useilla klubeilla maksaa alennetun seniorimaksun harrastuksestaan, ruuhkavuosia elävät jäsenet kantavat suurimman taloudellisen taakan jo nyt.

Varsinkin parhaassa iässä olevista naisharrastajista on pulaa mittavista rekrytointiponnisteluista huolimatta. Naisten osuus on pysynyt noin 13 prosentissa.

Jos suunta jatkuu samana, skotlantilaisten golfklubien toiminnan reunaehdot näyttävät varsin haastavilta jo lyhyellä aikavälillä.

Osa klubeista on reagoinut kiperään tilanteeseen ja ryhtynyt haastamaan mielikuvia golfista ylenmäärin aikaa vievänä harrastuksena. R&A:n ja USGA:n jo usean vuoden jatkunut kampanjointi lyhyempien kierrosten puolesta on vihdoinkin ottamassa tulta. National Golf Foundationin mukaan peräti 90 % yhdysvaltalaiskentistä tarjoaa nykyisin mahdollisuuden pelata yhdeksän reikää alennettuun greenfee-hintaan.

Haddington Golf Club on yksi uuden ajan airuista Skotlannissa. Kentän pelijärjestystä muutettiin marras-joulukuuhun sijoittuneella koejaksolla niin, että pelattavissa oli kaksi yhdeksän reiän lenkkiä. Vuodenvaihteessa pidetyssä jäsenäänestyksessä lähes 80 prosenttia jäsenistä äänesti ratkaisun pysyvyyden puolesta.

Käytössä on nyt kaksi itsenäistä kenttäkokonaisuutta. Seuran edustajien mukaan ratkaisun taustalla on halu ”sopeutua golfin muuntuneisiin kasvoihin”.

Pieniä viimeisteleviä muutoksia on jo alettu tehdä, jotta kentät olisivat valmiit uuden sesongin pian koittaessa. Tarkoituksena on myydä yhdeksän reiän pelilippuja, järjestää 9-reikäisiä kilpailuja ja ylipäätään tarjota mahdollisuuksia nopeampiin kierroksiin. Enää ei tarvita 36 reikää siihen, että jäsenet voivat pelata samaan aikaan, kun toisella kentäällä on käynnissä vaikkapa yritystapahtuma.

Scott Thomson, klubin pro ja toimitusjohtaja, pitää tärkeänä sellaisten uusien keinojen etsimistä, joilla lajin pariin voidaan houkutella uusia harrastajia.

”Meidän on sopeuduttava ja näytettävä, että golf voi yhä olla nautinnollinen peli rajallisemmaksi käyneestä vapaa-ajasta huolimatta.”

Haddington ei ole ainoa herätyksen saanut klubi. Myös Ashludie Golf Club on äskettäin muuttanut reititystään niin, että tarjolla on kaksi yhdeksänreikäistä kokonaisuutta. Täysi 18 reiän kierros on sekin yhä  mahdollinen.

Suunta on sama myös Suomessa. Esimerkiksi Talissa, jossa vajaiden kierrosten pelaamista pidettiin pitkään lähes syntinä, kentän keskeistä sijaintia ja taipumista useiksi erimittaisiksi lenkeiksi käytetään nykyisin jopa myyntivalttina jäsenyyksiä markkinoitaessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (9 kpl)

  • MrBond says:

    Virhe tehtiin aikoinaan kun ei ymmärretty että 12 reikää olisi ihanne. 4x par 3 + 4x par 4 + 4x par 5 ja peli olisi nopeaa ja rakentaminenkin halvempaa. Nyt mennään oikeaan suuntaan kun puhutaan 9 reiästä.

  • Putti-Possu says:

    ”Meidän on sopeuduttava ja näytettävä, että golf voi yhä olla nautinnollinen peli rajallisemmaksi käyneestä vapaa-ajasta huolimatta.”

    Tätä lausetta on toistettu niin monta kertaa, että se alkaa kuulostamaan ihan faktalta – vaikka onkin ilmeinen ”Trumpismi”. Vapaa-aika on lisääntynyt viimeisen sadan vuoden aikana koko ajan ja kun eläkeikäisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa voimakkaasti, se on omalta osaltaan lisännyt vapaa-aikaa merkittävästi. Voisin väittää, että viimeisen 50 vuoden aikana keskimääräinen aikuisväestön vapaa-aika on TUPLAANTUNUT.

  • Dile Tantti says:

    Olen tuiki onnellinen, että on olemassa edullisia 9 reiän kenttiä. Ne sopivat kukkarolleni paremmin.
    En kuitenkaan pidä golfin kannalta onnellisena sitä, että ollaan menossa kohti nopeaa peliä ja lyhyitä kenttiä.
    Kaiken ei tarvitse olla nopeaa eikä helppoa. Se ei kehitä ihmistä oikein mihinkään suuntaan.
    Golfin olemukseen ei käsittääkseni ole alunperin kuulunut kiire. On pelattu rauhassa, on jaksettu keskittyä monen tunnin ajan peliin, joka on mitä mainoin ja viihdyttävinen ja jota voisi pelata vaikka koko päivän, jos siihen olisi mahdollisuus.
    Olisin todella pahoillani, jos golfturnaukset muuttuisivat puolen kentän pituisiksi. Laji muuttuisi silloin olennaisesti.
    Kun nykyään kaiken pitää olla pikaista, se kertoo siitä, että ihmiset eivät jaksa keskittyä tekemiseensä kuin lyhyitä aikoja. Se taas kertoo vakavammasta ongelmasta.

    Oletan muuten, että 9-reikäisten kenttien suosio perustuu edullisempaan hintaan enemmän kuin kentän lyhyyteen.
    Uskonkin, että golfin harrastus kasvaisi, jos se ei olisi niin kallista.
    Ottakaamme esimerkkiä Ruotsista. Siellä on paljon kunnallisia golfkenttiä, joka tarkoittaa, että harrastus on mahdollista muillekin kuin varakkaille. Tulokset ovat nähtävissä. Lähes jokaisessa merkittävässä kansainvälisessä turnauksessa on mukana useampi ruotsalainen ja heistä moni pelaa koko ajan huipulla.
    Meillä on Euroopan ammattilaiskiertueella muutama mies ja muutama nainen, jotka onnistuvat joskus, mutta joista kukaan ei pelaa koko ajan huipulla, aiakaan vielä.
    Niin kauan kuin halutaan pitää kiinni osakepohjaisista kentistä, ei ole odotettavissa harrastuksen suurta kasvua ainakaan täällä koto-Suomessa.
    Käyn silloin tällöin ns. jokamiehen kentillä. Siellä riittää pelaajia väliin ruuhkaksi asti, joukossa on myös yksinumeroisen tasoituksen pelaajia. Edulliset green feet vetävät väkeä puoleensa, myös hyviä pelaajia.

  • golftintti says:

    Kun tässä on taas pakollinen Tali mainittu, voisi samalla mainita myös muita kenttiä, esim. Tapiolan, joka on alusta alkaen lähtenyt siitä, että kentän voi pelata puolikkaana, joka on loistava tapa päästä pelaamaan vielä työpäivän jälkeenkin. Muitakin löytyy, jotka tarjoavat tämän kaikille pelaajille, ei vain jäsenille tai pelioikeuden omaaville. Olisi hyvä saada niillekin ilmaista mainosta.

  • golftintti says:

    … Ja yli 65-vuotiaana maksan täydet pelimaksut ja tunnen olevani parhaassa iässä.
    Me vanhemmat kustannamme mielellämme osakkeillamme kaikkien mahdollisuudet pelaamiseen, mutta juuri näin ikävästi, kuten tässäkin artikkelissa, meitä kohtaan suhtaudutaan valitettavan usein myös kentällä.

  • KL1 says:

    Tämä on tyypillinen ’kaikkimullehetijailmaiseksitaiainakinhelvetinhalvalla’ -juttu.

    Jos ihmisellä ei ole aikaa (tai rahaa) pelata golfia, niin miksi kummassa se olisi meidän ongelmamme, joilla ON aikaa (ja rahaa) ???

    Maksakoot kiireiset ihmiset yhdeksän reiän pelaamisesta ja me muut 18 reiän pelaamisesta. Mikä tässä yhtälössä on oikeasti niin vaikeaa??

  • KL1 says:

    ’Virhe tehtiin aikoinaan kun ei ymmärretty että 12 reikää olisi ihanne.’

    Ihanne kenen mielestä..?

  • Putti-Possu says:

    Tutkin mielenkiinnolla tuosta Talin uudistuksesta ja miten siellä tapahtuu takaysin varaaminen ja miten toimii hinnoittelu. Etsin Talin kotisivuilta ja kenttäesittelyistä, mitä asiasta todetaan. Yllätykseseni huomasin, että
    – mistään en löytänyt mitään mainintaa tuosta muutoksesta
    – gf-hinnastossa on vain 18r kierroshinta, mutta ei mitään mainintaa 9r hinnasta
    – ajanvarausohjeessa ei mitään mainintaa, miten varataan 9r kierros tai aloitus väylältä 10
    – kenttäesittelyssä väylä 9 ja 10 ovat ihan samat kuin edellisvuosina
    – materiaalisalkussa on syyskokouksen esityksiä … sielläkään ei mitään mainintaa 9r

    Olisko niin, että maininnat Talista perustuvat Jannen mielikuvitukseen tai terassikeskusteluihin ?

  • Janne Tarmio says:

    Onneksi mielikuvitus on vielä tallella.

    Yritin lopettaa jutun pelaamiseen Talissa nimenomaan jäsenistön ja pelikulttuurin näkökulmasta. Taustana oli omat muistot ja taannoinen keskusteluni Lauri Gulinin kanssa:

    https://golfpiste.com/uutiset/yhdeksan-reian-kierroksista/

    KL1:lle. Ongelma voi olla yhteinen, jos kehitys johtaa kenttien sulkemiseen. Silloin ei rahallakaan välttämättä pääse sinne, minne haluaisi.

    Golftintti: ei minulla pian 60-vuotiaana ole mitään ikäihmisiä vastaan. Itsekin kannan silti huolta pelaajakunnan ikärakenteesta meillä ja muualla.

    Putti-Possu: olen ihan samaa mieltä vapaa-ajan määrästä. Mielessä kävi kiusaus käyttää esim. muotoilua ”yhä kiireisempi vapaa-aika” suoran käännöksen sijasta.