26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

10 sääntöä, joiden avulla upotat lyhyet putit

Geoff Ogilvy zuumaa puttilinjaansa. © Getty Images

1. UNOHDA YRITTÄMINEN Kun edessäni oli viisimetrinen voittoputti vuoden 1976 PGA Championshipissa, ihmiset kummastelivat siihen käyttämääni aikaa. Sen sijaan että olisin hionut liikettä pidempään, käytinkin siihen vähemmän aikaa kuin tavallisesti, kaiken kaikkiaan 15 sekuntia. Mutta en silti hätäillyt. Tiesin silloin, että jos jäisin miettimään putin valtavaa merkitystä, olisivat onnistumismahdollisuuteni huomattavasti huonommat. Heti kun yrität säkittää putin, pallo rullaa ohi reiästä. Tietoinen yrittäminen ei toimi. Kokeile tätä harjoitetta. Ota kynä ja sutaise nimikirjoituksesi paperille. Sitten kirjoita se uudelleen, mutta tällä kertaa yritä kopioida ensimmäinen nimikirjoituksesi mahdollisimman tarkasti. Luultavasti siitä tulee iso sotku, koska nyt et vain kirjoita nimeäsi automaattisesti, vaan yrität tehdä sen tietoisesti. Parimetrisen putin edessä sinun tulisi toimia samoin: reippaasti ja liikaa ajattelematta. 2. KESKITY ENEMMÄN VOIMAAN KUIN LINJAAN Putin voima ja linja ovat yhtä tärkeitä, mutta amatööripelaajilla on tapana keskittyä enemmän linjaan. Kun luet griinin kallistuksia, kuvittele että pallo rullaa 40 senttiä pitkäksi reiästä – jos siis missaat putin. Kun olet asettunut puttiasentoon ja tähdännyt tarkasti, älä ajattele linjaa enää laisinkaan. Vältä parimetrisissä puteissa turhaa aggressiivisuutta, sillä pallo voi pyörähtää reiän reunasta, ottaa vauhtia ja päätyä pitkänkin matkan päähän. 3. VÄLTÄ VIIVASUORIA LINJOJA Torrey Pinesin kentällä pelatussa U.S. Openissa Tiger Woodsilla oli viimeisen pelipäivän 18. griinillä putti, jonka missatessaan hän olisi joutunut pelaamaan voitosta uusintarei’illä. Woods pyysi caddiensa Steve Williamsin avukseen lukemaan 3,5-metrisen putin linjoja. Uskoisin, että Tiger luki linjan kallistuvan vasemmalle, mutta häntä häiritsi aavistus siitä, että linja saattaisikin olla piikkisuora. Jos hyvä puttaaja jotakin asiaa vihaa, se on täysin suora linja. Syy inhoon on se, että jos putti lähtee suoraan, silloin virheeseen on varaa vain puolen kupin verran reiän kummallakin puolella. Tiger halusi, että Steve varmistaisi linjan kallistuvan vasemmalle. Tilaa olisi koko reiän verran, jos Tiger puttaisi hieman oikealle. Ja niin putti kaartoikin viitisen senttiä vasemmalle, ja pallo luikahti sisään reiän oikeasta kulmasta. Jos puttilinja kaiken järjen mukaan näyttää suoralta, katso uudestaan. Tutki reikää ympäröivä alue. Muista, että puolen metrin päässä reiästä pallo tulee rullaamaan niin hitaasti, että pienimmätkin kallistukset vaikuttavat linjaan. Pyri ainakin suosimaan reiän toista puolta. 4. PUTTI ON JO SISÄLLÄ Olet saattanut kuulla jostakin, että on hyödyllistä muodostaa myönteinen mielikuva putin onnistumisesta. Mutta sitä ei pitäisi viedä sen pidemmälle. Kuvittele miten pallo kulkee linjallaan koko kahden metrin matkan, aivan kuin katselisit videouusintaa onnistuneesta putista. Tämän mielikuvan pitäisi olla niin vakuuttava, että jos putti ei uppoa, olet tyrmistynyt. Siltä minusta tuntuu, silloin kun puttaan hyvin – olet aivan ihmeissäni, kun pallo ei osukaan reikään. Tee kaikki mahdollinen, jotta parin metrin putti olisi mielessäsi jo mennyttä aikaa. Kuinka monesti olet putannut ohi, vetänyt pallon takaisin, yrittänyt uudestaan ja vaistomaisesti säkittänyt pallon? Omaksu tämä ”toisen mahdollisuuden” ajattelutapa ensimmäiseen puttiisi. 5. OLE MAALARI, ÄLÄ KIRVESMIES Paineen alla hyvä puttaaja missaa useimmiten työntämällä putteria. Kun jännitys on kova, palloa on tapana lyödä, kun putin pitäisi olla tasainen heiluriliike. Kuin naulaa hakatessa vasaralla putteri pysähtyy osumahetkellä. Maila ei vapaudu oikeaan asentoon, ja lyöntipinta osoittaa oikealle. Puttaa kuin tekisit siveltimellä vetoja: Anna käsien johtaa ja mailanpään seurata, kun heiluri liikkuu läpi. 6. VIIMEINEN AJATUKSESI: EI YHTÄÄN MIKÄÄN Päässäsi ei pitäisi olla yhtäkään järkevää ajatusta, silloin kun liikutat putteria taakse. Vältä sanojen tai lausahdusten sanomista itsellesi, vaikka ajatus olisikin sinänsä myönteinen. Sellainen vain estää hyvään puttiin tarvittavan virtaavan energian tunteen. Mielessäsi tulisi olla vain rentouden, valmiuden ja rytmin tunne. Sinun täytyy antaa alitajuntasi ottaa ohjat, jolloin sinut valtaa se upea tunne, että tiedät putin menevän sisään. Muista, että tässä valppaassa mielentilassa varsinaisia sanoja ei tarvita. 7. PIDÄ PALLO SILMIEN ALAPUOLELLA Puttitekniikka on suurimmaksi osaksi valittavissa kunkin oman maun mukaan. Mutta parimetrisiä ja sitä lyhyempiä putteja koskee yksi yleispätevä sääntö: Pidä pallo suoraan silmien alapuolella. Useimpien golfareiden tulisi silloin astua lähemmäksi palloa. Tämä yksinkertaistaa asioita huomattavasti. Sinun on helpompi svingata putterilla suoraan taakse ja läpi. Käsillä on vähemmän vaikutusvaltaa, ja lavan turha avaaminen ja sulkeminen vähenee. Ja linjakin näkyy paremmin. Listattujen hyötyjen perusteella tämä sääntö sopiikin itse asiassa joka ainoaan puttiin. 8. PANOSTA ENSIMMÄISIIN SENTTEIHIN Jotta pallo kulkisi halutulla linjalla, todellista tarkkuutta vaaditaan ainoastaan putin ensimmäisiin senttimetreihin. Jos olet lukenut linjat oikein, sinun tarvitsee vain osua siihen pisteeseen, joka on kaksi senttimetriä pallon edessä. Pidä tiukasti kiinni niistä parista sentistä. Alkuasennossa pidä katseesi tarkasti siinä pisteessä. Tärkein tehtäväsi on pitää silmäsi paikoillaan, kunnes pallo on kulkenut muutaman senttimetrin päähän osumasta. Silloin vältät synneistä suurimman eli pään liikuttamisen. Vaikka tuntisit olosi levottomaksi, keskity siihen ratkaisevaan pisteeseen, ja puttiliike on varmasti pehmeä. 9. UNOHDA HUONOT GRIINIT Kun paine on kova, ovat aistisi terävimmillään. Silloin on tapana nähdä puttilinjalla tavallista enemmän esteitä – kuluneita kohtia, alastulojälkiä, jalanjälkiä, häiriöitä nurmen kasvussa ja niin edelleen. Unohda ne. Jos osut hyvin ja pallo lähtee rullaamaan tasaisesti, on epätasaisuuksien mahdollinen vaikutus äärimmäisen pieni. Jos ruusukkeen jättämä jälki on niin syvä, että olet varma sen vaikuttavan palloon rulliin, ota puttiin hitusen vähemmän breikkiä ja pikkuisen enemmän voimaa. 10. KUUNTELE VAIN HYVIÄ OHJEITA Amatöörigolfia pelataan usein pareittain reikäpelinä. Jos parisi kanssa neuvotte toisianne griinien lukemisessa, varmista, että hän tietää, miten luet linjoja ja kuinka tarkasti pysyt niillä. Minun kaikkien aikojen paras peliparini oli Al Geiberger. Me menestyimme hyvin, koska puttityylimme olivat samanlaiset. Kun Al sanoi minulle: ”Se breikkaa puoli kuppia”, tiesin, että hän sanoi sen tuntien, kuinka kovaa minä puttaan. Olipa kyseessä vakituinen pelikaverisi tai harvinaisempi kokoonpano, katsokaa miten teillä on tapana lukea putteja. Muodostakaa siitä yhteisen pelinne kivijalka. Teksti Dave Stockton ja Guy Yocom #Digest#

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje