Pulkkanen lähtee Puolan turnauksen päätöspäivään kaksi lyöntiä kärjestä.
Tapio Pulkkanen säilytti tiukasti otteensa HotelPlanner Tourin kilpailun kärkitaistelusta Puolan Konopiskassa. Seitsemättä sijaa jakava Pulkkanen pelasi kolmannen kierroksen par-tulokseen 70 ja on kokonaistilanteessa seitsemän alle. Kärkeen on ennen päätöskierrosta kaksi lyöntiä.
Voimakas tuuli teki pelaamisesta jälleen hankalaa. Pulkkanen joutui etenkin etuysillä vaikeuksiin, kun sivutuuli teki avauksista arvaamattomia.
”Ihan kohtuullinen kierros. Myös tänään oli kova tuuli ja tuulensuunta oli sivusta monella reiällä. Varsinkin etuysillä oli haastavia avauksia, ja kyllä niitä metsään muutaman löinkin. Olin vähän ongelmissa, mutta sain jonkinlaisen tuloksen raavittua kasaan”, hän sanoi.
Pulkkanen sai kierroksestaan paremmin kiinni jälkimmäisellä puoliskolla. Lyöminen terävöityi ja korttiin kirjattiin muutama tärkeä onnistuminen.
”Takalenkki meni paremmin ja löin parempia lyöntejä. Siinä tuli pari hyvää birdieä. Lopussa oli vastatuuleen tiukkoja reikiä, ja tein par-kolmosilla hyviä pareja. Viimeiselle tuli vähän nihkeä bogey, mutta ihan ollaan vielä taistelussa mukana.”
Rosa Challenge Tourin jaetulle kärkipaikalle nousivat Englannin John Gough ja Irlannin Mark Power (-9). Ensin mainitulta löytyy yksi voitto kuluvalta kaudelta. Power ei ole saavuttanut ykkössijoja haastajakiertueella.
Matias Honkalalla (+5) oli hankala päivä Rosa Golf Clubin kentällä. Tulos 76 pudotti hänet sijalle 61.
Pulkkanen aloittaa finaalikierroksen sunnuntaina kello 12.20 Suomen aikaa, seuranaan Englannin Callum Tarren ja Saksan Philipp Katich.
Lue seuraavaksi: Kirjavan kierroksen pelannut Tapio Pulkkanen puolusti asemiaan kärkikahinoissa


Tosiaan vaativa keli. 12 pelaajaa pelasi miinukselle. Tapio on hyvin voittotaistelussa mukana
Nyt ei voi ylikorostaa kuinka iso mahdollisuus Tapsalla on ottaa iso askel varmistaakseen paikkansa takaisin isolle kiertueelle. Sen lisäksi että hän on kahden lyönnin päässä johtajista, on ranking pisteiden suhteen myöskin huomioitava kuinka sijoilla 7-9 olevaat pelaajat ovat kaikki karsiutuneet ja sijalla 6 on tilanteessa +4 (tai jaettu 58’s). Siinä on neljä pelaajaa joista Pulkkasella olisi nyt iso mahdollisuus hypätä ohitse. Ja ainoa pelaaja jolla näillä näkymin olisi mahdollisuus mennä Tapsasta ohi on kisan kärkisijaa jakava John Gough (ranking 17), joten pitänee hieman toivoa ettei hänelle voitto tulisi huomenna.
Tietenkin toivon ettei Tapsa itse ole kiinnittänyt näihin seikkoihin tippaakaan huomiota ja että huomenna vain löytäisi sen ihanteellisen tasapaino keskittymisen ja rentouden välillä joka siivittäisi hänet kauden toiseen voittoon. Mutta helppoahan sitä minun on neuvoa ja toivoa täältä kotisohvan ääreltä. 😛
Hyvää pohdintaa. Toivotaan että Tapsa on TOP 5:ssä.