Rasmus Karlssonin vuoro räjäyttää pankki – suomalaisten voittokulku jatkui piinaavassa trillerissä Next Golf Tourilla - Golfpiste.com

2.12.–9.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Rasmus Karlssonin vuoro räjäyttää pankki – suomalaisten voittokulku jatkui piinaavassa trillerissä Next Golf Tourilla

Rasmus Karlsson otti jo toisen voittonsa kansainvälisellä simulaattorikiertueella. Kuva: Juha Hakulinen

Karlsson teki Firestonella sitä, mitä suomalaiset Next Golf Tourilla jo tunnetusti tekevät. Tulos 61 piti hänet ykkösenä loppuun asti ja toi 30 000 dollaria.

Rasmus Karlsson otti niukan voiton maanantaina päättyneessä simulaattorikiertue Next Golf Tourin kilpailussa. Hän pelasi Firestone Country Clubin virtuaalisella South Coursella tuloksen 61 (-9). Kilpailu keräsi 640 pelaajaa eri puolilta maailmaa.

Karlsson, 30, ratkaisi voiton vahvalla takaysin pelillä. Hän iski palloa toistuvasti lähelle lippua. Puolet kierroksen lähestymisistä päätyi ”gimme-etäisyydelle”. Joukkoon mahtui myös pari pitkää upotusta.

”Kaiken kaikkiaan onnistunut kierros. Pari kolmemetristä puttia meni ohi, joten periaatteessa 60:n alitus olisi ollut mahdollinen”, Karlsson sanoi.

Hän kuittasi voitosta 30 000 dollaria eli lähes 26 000 euroa. Summa kattaa Karlssonin mukaan hänen ensi kauden kilpailubudjettinsa.

Voitto ei tullut helposti, sillä neljä pelaajaa päätyi samaan tulokseen. Kisan ratkaisi pienin lyöntimäärä takaysillä. Sisääntulo sujui Karlssonilta lyönnin verran paremmin kuin Ruotsin Rasmus Rosinilla. Yksi tuloksen 61 pelanneista oli Kim Koivu, joka voitti kauden avauskilpailun samanlaisella kaavalla. Koivu veti marraskuussa pidemmän korren pienemmällä kuuden viimeisen reiän lyöntimäärällä ennen Nikke Tyryä.

Karlssonille voitto oli uran toinen Next Golf Tourilla. Ensimmäinen tuli edellisellä kaudella, tämän vuoden tammikuussa.

”Joudumme olemaan pelikauden jälkeen paljon sisätiloissa, joten Trackman on tullut tutuksi. Siitä on varmasti hyötyä”, hän perusteli suomalaisten menestystä simulaattorikisoissa.

Katsoin leaderboardia joka yö, ja viikon ajan sai jännittää.

Karlsson pelasi kierroksensa Season Golfissa viime viikon maanantaina. Hän lensi vielä samana päivänä loman viettoon vaimonsa kotiseudulle Whangareihin Uuteen-Seelantiin. Aikaero sekoitti unirytmin. Hän heräsi öisin kolmen neljän aikoihin, ja tarkisti päivän tulokset kännykästä.

“Se oli piinaavaa. Katsoin leaderboardia joka yö, ja viikon ajan sai jännittää, miten pitkälle tulokseni riittää.”

Karlsson viettää kuusi viikkoa Uudessa-Seelannissa. Hän palaa tammikuun alussa Suomeen.

Seuraava Next Golf Tourin kilpailu alkaa 11. joulukuuta. Karlsson pelaa kierroksensa Whangarein ainoassa Trackman-simulaattorissa. Hän osallistuu myös muutamaan Uuden-Seelannin kiertueen kilpailuun. Yksi niistä on Ryan Fox Invitational Pro Am. Mukana kisassa ovat Fox sekä toinen uusiseelantilainen DP World Tour -voittaja Daniel Hillier.

“Uudessa-Seelannissa on hienoja kenttiä. Tämä on hyvä paikka aloittaa valmistautuminen seuraavaan kauteen. Keskikesän aika lähestyy täällä hiljalleen.”

Palattuaan kotiin, Karlsson harjoittelee kolme viikkoa sisätiloissa. Sen jälkeen hän matkustaa Espanjaan, jossa pelataan Nordic Liigan talvisarjan kilpailut.

Suomalaisilla kulkee

Next Golf Tour on ollut suomalaisille vahva näyttämö. Kim Koivu ja Nikke Tyry (ykkönen ja kakkonen) ottivat kauden ensimmäisestä kisasta kaksoisvoiton. Koivulla on jo yli 100 000 dollarin yhteisansiot kiertueelta ja Karlssonillakin on koossa noin 65 000 dollaria. Albert Eckhardt voitti viime kauden finaalin ja ansaitsi 30 000 dollaria. Turnausvoittoja suomalaispelaajilla on koossa viisi: Karlssonilla kaksi, Tyryllä, Eckhardtilla ja Koivulla kullakin yksi.

Lue seuraavaksi: Next Golf Tour on suomalaisille kultakaivos – Kim Koivu ja Nikke Tyry aloittivat kauden kaksoisvoitolla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)