7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

St. Laurencen pro vaihtaa TrackManin lenkkareihin ja tennismailoihin

Erik Myllymäkeä odottaa loppuvuodesta uudet haasteet. Kuva: Swedish Golf Tour

Erik Myllymäestä tulee syksyllä urheilukauppias.

Lohjalla St. Laurence Golfissa prona toimiva Erik Myllymäki tekee mielenkiintoisen alan vaihdoksen. Myllymäki ja hänen puolisonsa ryhtyvät syksyllä Hämeenlinnan Intersportin kauppiaiksi.

Hän valmentaa vielä tulevan kauden Lohjalla, kunnes siirtyy uusiin haasteisiin lokakuun alussa.

”Puolison vanhemmilla on kaksi Intersport-liikettä Tampereella. Kun Hämeenlinnaan haettiin uutta kauppiasta, he kysyivät, olisiko se meille mieluinen paikka. Laitoimme hakemuksen Keskolle sisään, ja valinta osui meihin”, Myllymäki sanoo.

Ammattilaisena vuosikaudet pelannut Myllymäki aloitti St. Laurencen valmentajana loppuvuodesta 2022, joten hänen aikansa golfkeskuksessa jää parin vuoden mittaiseksi.

”Olen viihtynyt hyvin St. Laurencessa. Eikä sitä tiedä, jos sitten joskus eläkevuosina palaisin takaisin pron hommiin. Yksittäisiä kilpapelaajia saatan toisinaan valmentaa jatkossakin.”

Kauppiasvalmennukseen

Myllymäen puoliso Susa Tiitinen on valmistunut vuonna 2019 Keskon kauppiasvalmennuksesta. Hän työskenteli perheyrityksessä ennen kuin siirtyi nykyisiin tehtäviinsä ketjuyksikössä.

Susalla on vahva tausta kaupan alalta, se helpottaa.

Täysin noviisina ei Myllymäkikään kaupan tiskin taakse asetu. Hän toimi ennen St. Laurenceen siirtymistään kolme vuotta myyjänä Golf Skyn liikkeessä. Keskon kauppiasvalmennuksen Erik aloittaa syksyllä, ja suorittaa sen työn ohella.

”Susalla on vahva tausta kaupan alalta, se helpottaa. Itsellä riittää opeteltavaa, mutta onneksi Keskolta tulee hyvin tukea kaikkeen.”

Kauppiassopimus solmittiin tammikuussa, joten kaksikko myöhästyi hieman ensi syksyn ja talven ennakko-ostoista. Se ei isommin haittaa, sillä he pystyvät tekemään Tiitisen vanhempien liikkeiden kanssa yhteistyötä.

Hämeenlinnan Intersport sijaitsee kaupungin keskustassa, mutta uusi kauppiaspari aloittaa uransa Tiiriössä Citymarketin kiinteistössä, jonne liike syksyllä muuttaa.

”Pääsimme itsekin vaikuttamaan uuteen liiketilaan. Tiiriö vaikutti sopivimmalta vaihtoehdolta, siellä on Citymarketin ansiosta hyvä asiakasvirta. Käytössämme on 900 neliötä, josta myymälätilaa on noin 700 neliötä.”, Myllymäki sanoo.

Valikoimiin ei ole tulossa merkittävissä määrin golftuotteita.

”Lähinnä palloja, hanskoja ja tiitä. Kenttien shopeissa on tarjolla kattavammin kaikenlaista tavaraa.”

”Studioista haluan pitää kiinni”

Myllymäki ilmoitti viime viikolla St. Laurencessa, ettei jatka opetustöitä seurassa kauden 2024 jälkeen.

”Juniorit ovat tykänneet siitä, kun minulla on pitkä historia kilpapelaajana. Uskoisin, että he ovat osanneet ammentaa kokemuksestani juttuja omiin tekemisiinsä. Seuralla on ilmeisesti samankaltaisella pelaajataustalla oleva pro toivelistalla”, sanoo yhden Nordic Liigan kisan voittanut ja useita muita top 10 -sijoituksia Pohjoismaiden kiertueella saavuttanut Myllymäki.

Erik perusti noin kaksi vuotta sitten yhtiökumppaninsa Harri Kreusin kanssa golfstudion Lohjalle, ja toinen studio simulaattoreineen avattiin joulukuussa.

”Studioista haluan pitää kiinni. Ehkä otamme ensi talvena kolmannen kaverin kimppaan, kun en itse ole maisemissa.”

Espoossa asuvat Myllymäki ja Tiitinen ovat alkaneet kartoittaa uutta kotia Hämeenlinnasta. He iloitsevat sitä, että muuton myötä perheen pienen tyttären välimatka isovanhempien luokse Tampereelle lyhenee merkittävästi.

Lue seuraavaksi: Yökyöpelit ovat innostuneet Lohjalla simulaattorigolfista – yrittäjakaksikko avaa kaupunkiin toisenkin studion

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    Sport Goofy says:

    Jäiköhän tästä jutusta nyt puuttumaan teksti ”kaupallinen yhteistyö” joka Golfpisteessäkin ainakin vielä hetki sitten lätkäistiin muista kuin journalistisista syistä tehdyille jutuille? Golfin kanssa artikkelilla ei tunnu olevan mitään tekemistä, varsinkin kun jutussa mainostettu myymälä ei edes golfiin profiloidu.

    Liddell says:

    Kyllähän tämä aika mainostekstiä oli. Surullista että taas lupaava kilpapelaaja siirtyy takavasemmalle. Golf on raakaa. Uran nousuvaiheissa sitä unelmoidaan urheiluautoista ja miljoonista pga kiertueella mutta loppujen lopuksi päädytään kaupan kassalle.

    WilleP says:

    ”Lähetimme hakemuksen ja valinta osui meihin”.

    Kas kummaa ku onnisti valinta paikkaan jossa oli jo sukulaisia töissä 😜

    golf2 says:

    Luetteko te noita juttuja ollenkaan? Lupaava kilpapelaaja = Lohjan klubipro, kaupan kassa = kauppiaaksi eli yrittäjäksi, ”Puolison vanhemmilla kaksi Intersportia Tampereella” Myllymäki + puoliso aloittaa kauppiaana Hämeenlinnassa ei Tampereella vanhempien myymälöissä.

    Jagguz says:

    Ohhoh, taas on omassa elämässä hel,,, in hyvin omilla avuilla pärjänneitä kommentoimassa. Kyllä poijjaat ja tytöt tasapuolisesti, asia on niin, että lievä ”sisäsiittosuus,” se monelle toi ekan kesätyöpaikankin, saati oikean ammatin. Kateellisuus on se voimavara joka perusgolffariakin vie kohti huimia saavutuksia. Aamen.

    Jani2 says:

    Kauppiaaksi ei ilmeisesti saa ryhtyä jos vanhemmat tai sukulaiset on kauppiaita? Kauppiaan lapset aloittavat kasvamisen kauppiaaksi heti syntymän jälkeen, hommaan ajaudutaan, jos siitä tykkää. Käsittääkseni kuka vain voi käydä kauppias koulutuksen, kannattaa hakeutua töihin kauppaan ja työllään osoittaa halunsa edetä, joskus voi kestää useamman vuodenkin. Huom. Itselläni ei ole Keskon kanssa tekemistä muuta kuin kuluttajana.