Kun Pickala Golfissa päätetään kolata lumet pois griineiltä, työstettävää on viiden jalkapallokentän verran.
”No niin. Pääset sinäkin oikeisiin hommiin”, huikkaa Pickala Golfin kenttämestari Markus Suojoki, raahatessani lumikolaa läpi nuoskaisen lumen kohti Seasiden kahdeksatta griiniä.
Suojoen johdolla muutama vapaaehtoinen pickalalainen on saanut lumenkolausurakan jo menevästi käyntiin. Griinistä on kolattu puolet päästessäni paikalle. Aikaisemmin olen toki monen pohjoisella pallonpuoliskolla elävän ihmisen tavoin talvisin lumia kolaillut, mutta koskaan ennen en ole vielä golfkentän viheriöillä sitä tehnyt.
”Tuosta noin vaan bunkkereita kohti lumia. Ja mielellään ainakin foren yli”, Suojoki heittää varsin yksinkertaisen ohjeistuksen.
Pickala Golfin kolmella kentällä on 54 griiniä. Sen lisäksi on harjoitusviheriöt ja par 3 -kenttä Gardenin tanssiparketit. Pinta-alaltaan viheriöt vastaavat noin viittä täysimittaista jalkapallokenttää. Ero vaikkapa 18-reikäiseen kenttään on tässä tapauksessa huomattava. Suojoen onneksi Pickalassa elää vahva talkookulttuuri, joten isomman urakan edessä apukäsiä saa pyytämällä. Viime vuonna kolaamassa oli parhaimmillaan 40 vapaaehtoista.
Lumien kolaaminen on yksi kentänhoidon toimenpiteistä, joka on ajoitukseltaan herkkää kuin mäkihypyn ponnistusvaihe. Kenttämestarit seuraavat sääennusteita jatkuvasti, ja pähkäilevät tartutaanko kolaan vai jätetäänkö griinit täysin luonnon armoille.
”Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, olemme tulleet aamulla töihin ja tehneet päätöksen ettei tänään kolata. Sitten kello yhdeksän kahvitauolla olemme pyörtäneet tuon päätöksen ja lähteneet putsaamaan griinejä lumesta puhtaaksi”, Suojoki naurahtaa.
Jää kuuluu lätkäkaukaloon, ei golfkentälle
Talvisin jää on yksi golfkenttien pahimmista viholaisista. Jää ei niin sanotusti hengitä lainkaan, eli sen muodostuessa nurmen pintaan kaasunvaihtoa ei pääse tapahtumaan. Ruoholajikkeesta riippuen nurmi selviää jään alla 1–3 kuukautta.
Lumia kolataan griineiltä nimenomaan sen takia, että lumen alla oleva loska sulaisi pois eikä muodostuisi jääksi. Viime sunnuntaina Pickalassa satoi kuusi millimetriä vettä, mikä toimi sysäyksenä maanantain lumenkolaustalkoille.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Talkooporukassa juttu luistaa kilpaa lumikolien kanssa. Vapaaehtoiset ovat tulleet sekä auttamaan klubinsa kenttähenkilökuntaa, mutta tekemään myös päivän liikuntasuorituksen.
Lumien kolaaminen käy toden totta erinomaisesta liikunnasta. Sinänsä se ei ollut mikään yllätys, mutta märän lumen kolaaminen on huomaamattoman kuluttavaa touhua.
Varsinkin parin ensimmäisen työstettävän griinin kohdalla huomaan käyttäväni suhteettoman paljon voimaa kolan käsittelyyn. Vaikka lunta pitää saada siirrettyä griiniltä pois, ei itse viheriön pintaa ole tarkoitus jurnuttaa puhki. Tökkään vahingossa pari kertaa kolan etuosalla lumeen ja aiheutan muutaman sentin mittaisen vekin nurmen pintaan.
Itse asiassa teen saman vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa vieläpä kenttämestari Suojoen välittömässä läheisyydessä. Minä katson häntä, hän katsoo minua. Ainoa, mitä pystyn sanomaan, on se kaikkein perinteisin.
”Oho.”
Forestilta näkee rakenteilla olevalle Pickala Rock -kentälle ja talkoolaisten puheet kääntyvätkin Suomen tuoreimpaan kenttähankkeeseen.
Olemme siirtyneet Seasiden puolelta Forestille ja sen 12. griinille. Kaikkien aikaisempien griinien pinnalla on ollut loskaa, mutta tätä viheriötä peittää ohut jääkerros.
”Tällainen höttöinen jää ei niin paha asia griineille ole. Tämä varmaan sulaa tästä pois”, Suojoki sanoo.
Edellisillä griineillä olen ottanut sopivan voimakkaan peliasennon ja laittanut pakaroita alemmas, että saan kunnolla jaloista voimaa työntää painavaa lunta sivuun. Kaiken kukkuraksi käsivarret ovat päässeet viimeistelemään lumenkolaussuorituksen armottomalla lopputyönnöllä.
Nyt, kun pinnalla on hieman jäätä, on lumien kolaaminen kepeää liukumista. Napakka survaisu hankeen, kolan kääntö kohti bunkkeria ja loppu hoituu lähes itsestään.
Tällä ja myös muilla griineillä kiinnitän huomiota niiden kokoon. Jotenkin vihreäksi kolattu alue valkoisten nietosten keskellä näyttää paljon suuremmalta nyt kuin keskellä kesää. Samalla ihmettelen, että miten voin edes lyödä lähestymisen ohi näin isoista viheriöistä.
Viiden kolatun griinin ja hieman alle kolmen tunnin urakan jälkeen on aika laittaa lumikolat odottamaan seuraavaa kertaa. Älykello kertoo, että olen kuluttanut 1059 kaloria. Maksimisyke on ollut 146 ja keskisyke 102.
Kotiin päästyäni nukahdan välittömästi päiväunille. Lumikolan suhina ei sentään uniini tule.
Lue seuraavaksi: Griinien suojaaminen muovipeitteellä jakaa mielipiteet, mutta voiko se olla pelastus jäätalvina?