Scramblesta on tullut klubikilpailujen suosittu pelimuoto.
Syksyn viiletessä seurojen järjestämät yksilökilpailut alkavat olla jo takanapäin. Se ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että kisakalenteri tyhjenisi kokonaan tapahtumista. Syksy onkin mitä parhainta aikaa erilaisille scramblen kaltaisille rennoille joukkuekilpailuille. Ja niitä seuroissa myös riittää. Scramblet ovat monissa seuroissa avoimia kisoja, ja tarjoavat siten myös hyvän mahdollisuuden käydä testaamassa vieraskenttien syysilmettä. Suomen kentät ovat kesän suotuisten säiden ansiosta edelleen erinomaisessa kunnossa, ja silmäniloa on kentillä luvassa syvenevän ruskan muodossa, kun golfkentän puiden lehtiin tarttuu päivä päivältä enemmän kauniita värisävyjä. Scramble-kilpailuja järjestetään erikokoisille ryhmille. Scramblea voi pelata kahden, kolmen tai neljän hengen joukkueilla. Myös scramblen säännöt voivat hieman vaihdella. Scramble-pelimuodon perusideana on, että kaikki joukkueen pelaajat lyövät ensin avauslyönnin. Sen jälkeen valitaan paras avaus, jonka kohdalta jokainen pelaaja lyö jälleen uuden pallon. Näin jatketaan reikään saakka pelaten. Ryhmän kaikki pelaajat lyövät siis aina samasta paikasta ja parhaalla pallolla jatketaan. Niin kutsutussa Texas Scramble -versiossa, jota pelataan vain kolmen tai neljän henkilön ryhmillä, oman lyöntivuoronsa jättää avauslyöntien jälkeen väliin aina se pelaaja, jonka pallo valitaan. Tämä tuo peliin uuden taktisen elementin. Texas scramble on pelimuotona hieman normaalia scramblea nopeampi, koska lyöntejä kertyy yhteensä vähemmän. Tässäkin scramble-versiossa kaikki pelaajat lyövät kuitenkin avauslyönnin jokaisella reiällä. Scramblessa jopa 5–6 tunnin kierrokset ovat yleisiä, mutta toisaalta aika kuluu hauskassa pelissä ja hyvässä seurassa yleensä tavallista nopeammin. Golfin klubikilpailukulttuuri on 2000-luvulla selvästi muuttunut, eivätkä seurojen yksilökilpailut vedä enää samaan malliin pelaajia kuin takavuosina. Scramble-kilpailut ovatkin nousseet tärkeäksi pelimuodoksi yhtenä seurojen kilpakulttuurin kivijaloista. Ilmoittautumisen kanssa kannattaa silti olla ajoissa liikkeellä, sillä suosituimmat scramble-kilpailut myydään usein nopeasti loppuun.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (10 kpl)
Oma kommentti


Scramblessä ei ole mitään rentoa! Jos rentoa on monesti yli kuuteen tuntiin venyvät kierrokset, kaikenlainen sekoilu, viinan kanssa lotraaminen, häiritsevä vääränlaisen musiikin soittaminen jne, niin sitten se on ”rentoa”.
Ja palkintojen jaossa se vasta rentoa onkin. Spekulointi händäreistä ja niiden ”oikeellisuudesta” jatkuu seuraavaan viikkoon, kunnes asia unohtuu ennen seuraavaa kilpailua.
Scramble on golfin suuri syöpä.
Käykää kysymässä Skotlannissa paikalliselta pelaajalta, että pelattaisiinko yhdessä scrambleä.
Sramble on ainoa järkevä pelimuoto, jossa todella moni pääsee madaltamaan kynnystä osallistua kilpailuun. Palkiinot eivät saa olla pallolaatikkoa tai lippalakkia arvokkaampia.
Ei saakeli pelata scramblea, varsinkaan näin syksyllä. Nyt tuli toimitukselta bogey.
Kun scrambleen vielä yhdistetään yhteislähtö, niin siinä vasta on lyömätön yhdistelmä! Koko kenttä on tukossa koko päivän ja pieni osa jäsenistöä pääsee ”nauttimaan” golfin ihanuuksista! Loput jäsenistöstä sitten ihmettelee, että miksi ihmeessä maksamme tämän lajin harrastamisesta yhtään mitään!
Moni kommentti tässä ketjussa on enemmän pinttynyt mielipide kuin fakta – pitäisikö valittamisen sijaan kerrankin pysähtyä miettimään, miksi scramble vetää väkeä kentälle. Jos ei pelimuoto kiinnosta niin eihän niihin kisoihin kannata mennä. Antaa muiden pelata kuitenkin.
Totuus on, että scramble tukkii kentän siksi, että siellä on paljon pelaajia. Normaalisti 6 tunnin aikana kentällä on maksimissaan 6 h × 6 lähtöä × 4 pelaajaa = 144 pelaajaa. Scramblessä samaan aikaan voi olla jopa 162 pelaajaa (27 × 6 hengen ryhmää yhteislähdössä). Scramble kisan aikana kenttä voi siis vetää enemmän pelaajia ja näinollen useampi pääsee pelaamaan.
Alkoholin käyttö ja ”sekoilu”? Marginaalista. Valtaosa tulee pelaamaan golfia ja hakemaan onnistumisia.
Toimitus on aivan oikein huomannut tämän pelimuodon kasvavan suosion enkä siitä bokia merkkaisi. Tuo Skotti kommentti PokiTuupparilta on vähän outo. Mun mielestä mieluummin kannattaa kysyä mielipiteitä suomalaisilta kuin skoteilta. Ei varmaan skottien mielipiteiden takia kannata kisoja vähentää ja kisojen täyttymisten perusteella suomalaisten yleinen mielipide lienee selvä.
Suosio johtunee siitä, että scramble madaltaa osallistumiskynnystä ja houkuttelee mukaan myös ne, jotka eivät yksilökisaan lähtisi tai uskaltaisi. Myös onnistumisen tunteita tulee scramblessä useammin kuin yksilökisoissa. Vaikka scramblet joskus kestääkin sen 6 tuntia niin usein se aika tuntuu lentävän siivillä kuin että se tuntuisi hitaalta.
Nyt on kyllä Bogilla laskelmat hieman pielessä! Scramblen takia kemttä joudutaan sulkemaan jo 2,5 tuntia ennen yhteislähtökisan alkua ja sulkuaikaa pitää olla vielä kisan alusta kuuden ja puolen tunnin päähän, yhteensä siis 9 tuntia (esim. 7.30-16.30). Lisäksi 7.30:een mennessä lähteneet voivat pelata vain 9 reikää. Kuka lähtisi lauantaina vielä 16.40 ja jälkeen kentälle? Scramble vie siis reilusti yli 200 lähtöaikaa.
Kahden hengen hupi scramblet on fine. Shamble +betterball on imo parempi/nopeempi isommalla porukalla.
Oma tulokulma asiaan oli, että nyt kun (syksyllä) scramblea pelataan tavallisissa lähdöissä, jolloin pelimuoto on huomattavasti hitaampi mitä kentän normaali pelirytmi.
Ei mitään varsinaisia scramble-kisoja vastaan pl. tuo liiallinen alkoholin käyttö kierroksen aikana.