Golfkentän kunnon kannalta eletään kohtalon hetkiä, ja etelässä taistelu saatetaan hävitä - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentänhoito

Golfkentän kunnon kannalta eletään kohtalon hetkiä, ja etelässä taistelu saatetaan hävitä

Hirsala Golfin kentällä lingottiin lunta tammikuun toisella viikolla.

Etelä-Suomen hankala talvi on laittanut monen kenttämestarin lomasuunnitelmat uusiksi.

Suotuisasti alkanut talvi muuttui vuodenvaihteessa oikukkaaksi sahaavine lämpötiloineen, ja pahimmat skenaariot alkoivat leijua ilmassa etenkin rannikkoseudun golfkentillä.

Kiireisiä toimenpiteitä on tehty, mutta työ saattaa olla vallitsevan säätyypin jatkuessa vasta alussa.

”Ei hyvältä näytä. Ennen vuodenvaihdetta ollut lauha jakso vesisateineen aiheutti viheriöille ohuen jääkierroksen. Siitä alkoi sääennusteiden ja lämpömittarin jatkuva tarkkailu”, Rauma Golfin kenttämestari Jussi Renko sanoo.Raumalla aurattiin pari viikkoa sitten märkä lumi ja loska pois viheriöiltä, jotta jääkerros ei kasvaisi. Olosuhteet sulattivat suurimman osan viheriöistä, mutta joidenkin griinien osalta tarvittiin tehostettuja toimenpiteitä.

”Meillä on kentän alueesta riippuen valtavasti eroa jää muodostumisessa. Joillain viheriöllä sitä voi olla sentin verran ja toisilla kolmin-nelinkertainen määrä.”

Jäästä ei ole kokonaan päästy eroon, vaikka sitä on Rauma Golfissa sinnikkäästi poistettu. Siitä ovat lumisateet ja plussan molemmin puolin keikkuva lämpötila pitäneet huolen.

Kaiken taustalla on huoli golfkentän isosta vihollisesta, jääpoltteesta, jota syntyy heinän ollessa pitkään hapettomassa tilassa jään alla.

Talvisia töitä pienellä porukalla

Renko sanoo, että silloin kun hankala talvi iskee, kentänhoitajia on akuutteihin toimenpiteisiin liian vähän. Jäänpoisto kyllä onnistuu, mutta esimerkiksi Raumalla hän tekee sitä pääsääntöisesti yksin.

”Pienellä porukalla tässä taistellaan luonnonvoimia vastaan. Lisäksi lomat ja ylityövapaat olisi pidettävä talvikaudella, mikä tuo omat mutkansa matkaan.”

Renko viettää vuosilomaa, mutta siitä huolimatta hän on saanut pukea tammikuussa useampana päivänä työvaatteet ylleen. Vaikea talvi aiheuttaa stressiä, ja huoli kentästä on konkreettinen.

Kentän hyvä kunto on hänelle kunnia-asia, minkä vuoksi asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Lomat jäävät siinä kakkoseksi.

”Kenttäyhtiöiden pitäisi havahtua tähän tosiseikkaan – että olisi riittävästi työvoimaa, kun on vaikea talvi. Myös alamme koulutuksissa tartutaan jatkossa lujemmin talviin liittyviin haittoihin ja niiden torjumiseen”, toteaa Suomen golfkentänhoitajien yhdistyksen hallitukseen kuuluva Renko.

Ongelmat ovat ruohon pinnalla, eikä asiaa auta, vaikka Raumalla tulisi pienen lumikerroksen päälle kymmeniä senttejä uutta lunta.

”Siellä ne ongelmat edelleen säilyvät lumen alla, jos jäätä ei saada poistettua.”

Olosuhteet voivat kentän sisällä vaihdella tuntuvasti. Rauma Golfissa näytti eräänä päivänä tältä, kun jossain toisaalla kentän viheriöt olivat täysin paljaana.

Lauantaina on luvattu Etelä-Suomeen lännestä alkaen runsasta lumisadetta. Lumisade ilmeisesti muuttuu iltapäivällä Rauman suunnalla kosteampaan muotoon, mikä tarkoittaa sitä, että Renko kiirehtii auraamaan kentän viheriöitä.

Säätä ei voi valitettavasti ostaa verkkokaupasta.

”Ei ole kauheasti aikaa odotella, sillä sunnuntaista eteenpäin on ennustettu useampi päivä pakkasta. Jos viheriöitä ei aurata, siellä on hetkessä moninkertainen jääkierros.”

Rengolla on karvaita kokemuksia muutaman vuoden takaa, kun heinä kuoli jääpoltteen takia Rauman kentän kaikilta viheriöiltä. Silloin oli edessä pitkä ja työläs prosessi, jotta viheriöille saatiin kasvatettua uudelleen tasainen ruohopeite.

Hän sanoo, että jos saisi toivoa mieleistään säätä kotikulmilleen, niin lämpötila olisi viikon verran plussalla ja taivaalta tulisi vettä.”Silloin saisimme kaiken kertyneen jään pois viheriöiltä. Sen jälkeen saisi tulla kunnon lumipeite takaisin. Mutta säätä ei voi valitettavasti ostaa verkkokaupasta.”

Rönsyrölli kestää

Kenttämestari Janne Lehto kertoo, että jäinen on yleiskuva myös Hirsala Golfissa Kirkkonummella. Siitä ei hän ole kuitenkaan erityisen huolissaan, sillä kentän viheriöitä peittävä rönsyrölli-heinälaji kestää jään alla tyypillisesti kolme kuukautta ilman ongelmia.

”Jäätä alkoi ilmestyä viheriöille tammikuun puolivälissä, joten siinä on huhtikuulle saakka pelivaraa. Alamme maaliskuussa poistamaan systemaattisesti jäätä viheriöiltä.”

Toisella yleisesti Suomen golfkentillä esiintyvällä heinälajilla, kylänurmikalla, on vain 2–4 viikon kestävyys jään alla hapettomissa olosuhteissa.

Ei rönsyrölliä silti täysin oman onnensa nojaan ole Hirsalassa jätetty. Kun lämpötila alkoi sahaamaan joulukuussa ja uudestaan vuodenvaihteen tienoolla nollan molemmin puolin, alettiin kentällä tehdä loskan, veden ja jään poistoa.

”Jääpoltteen ohella uhkana monella rannikkoseudun kentällä on tänä keväänä tuulikuivuminen. Se iskee silloin, kun maa on vielä jäässä, eikä ruohoa pääse kastelemaan.”

Lehto sanoo, että kun etelärannikon kentillä maa on nyt syvällä jäässä, ei ainakaan lumihomeesta pitäisi olla suurta vaivaa.

Kenttämestarit jakavat avoimesti tietoa ja kokemuksia keskenään, mikä on erityisen tärkeää juuri tällaisina säätyypiltään vaihtelevina talvina.

”Valtaosa kuuluu soittorinkiin, jossa on useita kollegoita. Monet ovat jakautuneet alueellisesti – se on fiksua, koska esimerkiksi Itä-Suomessa on usein aivan toisenlaiset olosuhteet ja ongelmat kuin vaikkapa Uudellamaalla.”

Hirsala on myös mennyt askeleen verran pidemmälle ruoholajien tutkimuksessa, jossa se toimii yhteistyökumppanina Minnesotan yliopiston kanssa. Yhdysvaltain pohjoisessa osavaltiossa on Suomen kaltainen ilmasto, minkä vuoksi intressit ovat yhteisiä.

Ilmastaja on erinomainen laite jään rikkomiseen.

Maskussa sijaitsevan Kankaisten Golfin toimitusjohtaja Timo Tuominen muistuttaa vaikean talven keskellä, ettei ole koskaan itsestäänselvyys, että kenttä on kauden käynnistyessä hyvässä kunnossa.

”Kenttämestarit ja toimitusjohtajat joutuvat välillä korvat punaisena kuuntelemaan negatiivista palautetta. Toivoisin harrastajilta ymmärrystä, sillä luonto on toisinaan armoton.”

Kankaisten Golfissa on aurattu viheriöitä kolmeen otteeseen ja kohta saa mennä uudestaan. Alkuviikolla Maskuun luvattiin plusasteita ja vesisadetta, mutta lämpötila olikin nollassa ja satoi lunta.

Turun seudulla ongelmat alkoivat tammikuussa. Eräänäkin päivänä lämpötila nousi vuorokauden aikana -14:stä seitsemään lämpöasteeseen.

”Sääennusteiden heittely mutkistaa asioita entisestään ja tekee ennakoinnista vaikeaa”, Tuominen sanoo.

Hän toteaa, että Varsinais-Suomen kolme edellistä talvea ovat olleet täysin poikkeavia keskenään. Vuonna 2020 ei käytännössä tullut talvea lainkaan ja viime vuonna oli puoli metriä lunta.

Vuoden 2021 kaltainen talvi olisikin kentän talvehtimisen kannalta ihanteellinen, jos maa ehtisi jäätyä kunnolla ennen pysyvän lumipeitteen tuloa.

”Harjoitusgriini, jonka näen tästä ikkunasta, oli 1,5 viikkoa sitten puoliksi paljaana. Nyt viheriö on jäätynyt uudestaan. Se on ollut tammikuun kuva.”

Puhelinlinjat kuumana yli maakuntarajojen

Omat vivahteensa kentillä on myös Varsinais-Suomen sisällä. Esimeriksi Turussa on yleensä selvästi lauhempaa kuin Maskussa meren läheisyyden vuoksi.

Kenttämestareiden soittorinki voi laajentua talvella kauaskin yli maakuntarajojen, kuten Tuominen muistelee.

”Vuonna 2020 kyseltiin Keski-Suomesta neuvoja, kun siellä oli silloin vastaavanlainen talvi kuin meillä normaalisti. Onneksi meillä on osaajia eri puolilla maata, joilla on kokemusta oman alueensa tavanomaisista vivahteista.”

Tuominen oli menossa seudun kenttien toimitus- ja toiminnanjohtajien yhteiseen palaveriin. Hän sanoi, ettei tapaamisen ensimmäisen puolituntisen keskustelunaihetta tarvitse veikkailla. Oikukas talvi on nyt kaikilla päällimmäisenä mielessä.

Ensi viikolla Tuominen jättää vähäksi aikaa Suomen talven ja lähtee Belekiin Turkkiin pelimatkalle.

”Sielläkin on satanut tällä viikolla lunta, joten toivottavasti ei tule pelien osalta montaa välipäivää”, hän naureskelee.

Aiheesta lisää Golfpisteen uusimmassa podcastissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje