Korhonen avasi pelin vakuuttavasti Lontoon turnauksessa − ”Ei ihan tuntunut siltä mitä taulu näyttää” - Golfpiste.com

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhonen avasi pelin vakuuttavasti Lontoon turnauksessa − "Ei ihan tuntunut siltä mitä taulu näyttää"

Mikko Korhonen kiilasi välittömästi kärjen kantaan London Golf Clubilla pelattavassa European Tourin kilpailussa. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen oli Cazoo Classicin ensimmäiseen kierrokseen tyytyväinen, mutta totesi myös jotain jääneen puuttumaan.

Mikko Korhonen esitti erinomaisia otteita London Golf Clubilla Englannissa käynnistyneen European Tourin Cazoo Classic -kilpailun avauspäivänä. Hän pelasi turnauksen ensimmäisellä kierroksella tuloksen 68 (-4), mikä riittää tässä vaiheessa jaettuun kuudenteen sijaan.

Neljällä parilla kilpailun aloittanut Korhonen sai kunnolla tuulta purjeisiin Heritage-kentän viidennellä reiällä tekemällään eaglella. Tätä seurasi pian kaksi peräkkäistä birdieä, kunnes hänelle kirjattiin bogey-tulos yhdeksännellä reiällä.

Par-viitoset torstaina neljä alle pelannut Korhonen päätti kierroksen toisen kolmanneksen birdieen, jonka jälkeen korttiin ilmestyi päivän toinen bogey reiällä 13. Loppu oli tasapainoista golfia, Korhosen tehtyä vielä yhden birdien kolmanneksi viimeisellä reiällä.

Korhonen ei suotuisista lukemista huolimatta saanut mielestään kaikkea irti itsestään.

”Hyvä tulos tänään. Muutama hyvä putti meni sisään. Ihan stediä peliä muutenkin, mutta jotain siitä puuttui. Ei ihan tuntunut siltä mitä taulu näyttää, mutta hyvä näin”, hän sanoi.

Korhonen kertoi kaksi päivää ennen kilpailun käynnistymistä pienistä selkäongelmista, minkä vuoksi hän tyytyi tiistaina vain kävelemään takaysin väylät läpi. Avauskierroksella paikat eivät olleet irtonaisimmillaan, mutta tilanne oli jo kääntymässä parempaan päin.

”Vähän ehkä oli kroppa tukossa vielä, mutta hyvää kehitystä on ollut nyt pari päivää. Koitetaan mennä vähän eteenpäin joka päivä, fyysisesti ja henkisesti”, Korhonen mietti.

Helsinkiläinen on kilpailun kärjessä olevaa isäntämaan Richard Blandia kolme lyöntiä perässä. 48-vuotias konkari pelaa erinomaista kautta, sillä koossa on British Mastersissa tulleen uran ensimmäisen voiton ohella kolme muutakin top 8 -sijoitusta. Bland oli myös U.S. Openin puolivälissä paalupaikalla, mutta putosi viikonlopun kierroksilla kauas kärkikahinoista.

Kalle Samoojan 71 (-1) lyönnin kierros sisälsi neljä birdieä ja kolme bogia.

”Lyöminen oli tunnetasolla ihan vuoden parhaita. Hyviä avauksia ja paljon hyviä rautoja”, 36. sijaa jakava Samooja kertoi tiedotteessa.

Puttipeli jätti kuitenkin turkulaiselle hampaankoloon.

”Putteri sitten vaihteeksi veteli ittensä jäähän. Tuntui, ettei saanut oikein tulosta aikaiseksi millään, ja paikat jäi käyttämättä.”

Jaetulla 64. sijalla oleva Sami Välimäki käytti kierrokseensa lyönnin verran Samoojaa enemmän. Välimäen otteet ovat olleet tällä kaudella virhealttiita ja torstainakin hänelle merkittiin kaksi tuplabogia ja kaksi bogia. Vastapainoksi tapahtui myös paljon hyviä asioita eaglen ja neljän birden muodossa.

”Hirveätä sähellystä koko päivä. Paljon huonoja ja pari hyvää lyöntiä”, Välimäki tiivisti kierroksen tapahtumat.

Par-tahti ei todennäköisimmin riitä UK Swingin päätöskilpailussa jatkoon, joten Välimäki joutuu kiristämään perjantaina tahtiaan edetäkseen karsintarajan yläpuolelle.

Janne Kaske (T93) on kierrostaan seitsemän reiän jälkeen tilanteessa +1.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)