Soketti saa usein liian isot mittasuhteet, vaikka siitä voi päästä eroon yksinkertaisin keinoin.
Soketti on yksi golfin mystisimmistä hetkistä. Ajatukset heti osuman jälkeen ovat sekavia, sillä soketti saapuu yleensä paikalle pyytämättä ja yllättäen, ilman ennakkovaroituksia. Sellaisena siihen kannattaa suhtautuakin: yksittäisenä kummajaisena, joita sattuu kaikille. Jos tilanne äityy kuitenkin sen verran pitkälle, että pelaamisesta häviää nautinto, kun pallo kopsahtaa lyönti toisensa jälkeen lavan ja varren liitoskohtaan, ja tuntuu, että putteri on ainoa maila, millä uskaltaa enää lyödä, niin siinä vaiheessa on syytä ottaa hetki happea. Soketti on nimittäin lyöntivirhe siinä missä muutkin. Siitä kuitenkin tehdään helposti mystinen vika, johon ei ainakaan oman klubin prolla ole terassiparlamentin mukaan parannuskeinoja. Vastauksia haetaan netin syövereistä, ja pelikaverit jakavat auliisti vinkkejään. Mutta jos asian ottaa rohkeasti käsittelyyn ja tekee selkeät johtopäätökset mistä se johtuu, soketin voi parantaa siinä missä muutkin lyöntivirheet. Monesti kuulee pelaajan sanovan soketin jälkeen, että hän oli liian lähellä palloa. Mistä soketti sitten johtuu? Yleisimmin soketti tulee silloin, kun ylävartalo kaatuu palloa kohti ja paino menee varpaille. Silloin etäisyys palloon pienenee, ja pallo napsahtaa lavan kantaan. Toinen yleinen vika on reippaasti ulkoa sisään kulkeva svingi, jolloin käsivarret ovat yksinkertaisesti liian kaukana vartalosta, ja jälleen osutaan kantaan. Myös liikaa sisältä tuleva svingi voi johtaa sokettiin, kun lapa kulkee osumahetkellä voimakkaasti kehosta poispäin. Nostetaan vielä viimeisenä soketin perustyyppinä esiin liian auki oleva lapa, jolloin pallo ikään kuin näkee vain mailan varren, johon se myös ensimmäisenä osuu. Monesti kuulee pelaajan sanovan soketin jälkeen, että hän oli liian lähellä palloa. Se on varsin harvoin oikeasti syynä sokettiin. Ja kuten alla olevasta videosta näette, sokettia ei kannata myöskään lähteä korjaamaan menemällä kauemmaksi pallosta. Kaikkia näitä soketin ilmenemismuotoja yhdistää se, että ne on helppo havaita, kun tietää, mitä katsoo. Jokaisella on nykyään älypuhelin taskussaan, joissa on huippuluokan video-ominaisuudet. Katsomalla lyönnin videolta osaava silmä näkee, mikä soketin aiheuttaa. Kun vika on paikallistettu, on aika tarttua toimeen. Yksinkertaisten harjoitteiden avulla soketista pääsee eroon, kunhan vain malttaa opetella riittävän liioitellusti uutta sokettivapaata liikettä. Monesti nimittäin näkee, että soketista kärsinyt pelaaja on kuin Hangon keksi muutaman melko suoraan lähteneen lyönnin jälkeen, vaikka pallo on nippa nappa välttänyt lavan kannan. Soketteja lyövän pelaajan ”onnistunut” lyönti osuu hyvin usein vain muutaman millin päähän kannasta, mutta se tuntuu hänestä hyvältä lyönniltä, sillä se on hänelle tuttu tunne. Täydellä svingillä harjoitellessa muutoksen tekeminen svingiliikkeeseen on lähes mahdotonta. Sen takia pitää uskaltaa liioitella asioita ja tehdä liikkeet myös selkeästi rauhallisemmalla vauhdilla, jotta mitään muutosta ylipäänsä liikkeessä on mahdollista saada aikaan. Kun vika on paikallistettu, on aika tarttua toimeen. Otetaan esimerkiksi soketti, joka aiheutuu liikaa varpaille menevästä svingistä. Tällaisessa tapauksessa voi alkaa harjoitella esimerkiksi niin, että lyö rauhallisia puolisvingejä niin, että varpaat ovat ilmassa kengän sisällä. Tämä antaa tunteen siitä, ettei paino siirry liikaa varpaille, vaan pysyy keskemmällä kenkää. Asiaa voi vielä tehostaa niin, että ajattelee lyövänsä pallosta kokonaan sisäpuolelta ohi, jolloin maila kulkee osumassa aiempaa lähempänä vartaloa. Tätä voi harjoitella myös niin, että tekee normaalin alkuasennon pallolle, mutta lyö harjoitussvingin niin, että lyö tarkoituksella pallosta sisäpuolelta ohi. Tämä auttaa hahmottamaan sitä liikettä, miten vartalo antaa käsivarsille tilaa tulla osumaan. Toinen hyvä tapa on laittaa pallon ulkopuolelle joku este, esimerkiksi tii, mihin ei saisi lyönnin aikana osua. Tämäkin auttaa käsiä kulkemaan lähempänä vartaloa. Korjauskeinot ovat siis varsin yksinkertaisia, kuten muissakin lyöntivirheissä. Liiallinen panikointi soketin kanssa yleensä vain lisää tuskaa ja hampaiden kiristelyä. Kannattaa mieluummin ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja uskaltaa viheltää peli poikki mahdollisimman nopeasti. Silloin soketista pääsee eroonkin yllättävän helposti.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (1 kpl)
Oma kommentti


Juu kyllä auttajia löytyy vaikka kuinka. Tuo soketti on todella yks piru ( ja kokemusta on paljon )
Itselläni jo pelkkä chippi onnistui tekemään soketin. On niitä syitä vaikka kuinka.
Itselläni voikkakkaasti sisältä ulos kulkeva swingi + ranteet sulki lavan kiinni todella voimakkaasti.
On pitkään ollut ongelma gripin kanssa. Minulla tuo häipyi, kun alkoi tuota grippiä ajan kaa saamaan kuntoon.
Kyllä yksikin pro jaksoi nauraa, ettetkö osaa grippiä ottaa. Oli muuten tosi kannustavaa.
Jokainen pro = aina uusi näkökanta pelata golffia.