Helpoin tapa tehdä birdie on lyödä lähestymislyönti tarpeeksi lähelle reikää. Onnistuaksesi siinä sinun on osattava kontrolloida lyöntipituutta.
Svingini ja pelini ovat muuttuneet vuosien mittaan. Yksi asia on kuitenkin aina pysynyt samana: kun kädessäni on rautamaila, oloni on luottavainen.
En ole enää kiertueen pitkälyöntisimpiä pelaajia – en pysty lyömään wedgellä 140 metriä, kuten jotkut pystyvät – joten laadukas rautapeli on minulle menestyksen ehto. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta helpoin tapa birdien tekemiseen on lähestymislyönnin lyöminen tarpeeksi lähelle reikää. Onnistuaksesi siinä sinun on osattava kontrolloida lyönnin pituutta. Se taas on mahdollista vain, kun pallokontakti on puhdas ja toistettava.
Esimerkiksi Augustassa löin todella puhtaita rautalyöntejä ja sain siksi tukuttain hyviä birdie-paikkoja. Erityisesti mieleeni nousee pari lyöntiä sunnuntailta: väylällä seitsemän, kun tarvitsin birdien saadakseni kierrokseni kunnolla liikkeelle, löin luottolyöntini matalan faden tap in -etäisyydelle reiästä. Kuudennellatoista löin rautakasilla korkean draw’n, joka laskeutui juuri sopivassa kohdassa kieriäkseen rinnettä pitkin noin metrin päähän reiästä. Sen birdien jälkeen johdin kahdella ja pystyin kontrolloimaan kisan kulkua.
Ehkä huomasitkin, että toinen lyönti oli matala fade ja toinen korkea draw. Olen aina ollut ylpeä kyvystäni muokata pallon lentorataa ja kääntää sitä molempiin suuntiin. Hyvin harvoin rautalyöntini muistuttavat toisiaan. Silti kiinnitän jokaisessa rautalyönnissäni huomiota muutamaan perusasiaan. Näitä periaatteita voit hyödyntää omassa pelissäsi.
Kuormitan svingissä kehoani nykyään vähemmän kuin ennen. En lataa lyöntiin painetta enää yhtä paljon.
Ensimmäiseksi katson tarkasti, miten pallo makaa. Onko makuussa jotain epänormaalia? Onko pallo jalkojeni ylä- tai alapuolella? Onko se divotissa? Tai onko se raffissa, josta se herkästi lähtee flyerina (toim. huom. palloon ei tule paljon kierrettä ja se lentää tavallista pidemmälle).
Analysoituani pallon makuun kiinnitän huomioni griinialueeseen. Annan kentän määritellä, millaisen rautalyönnin pyrin lyömään. Mihin kohtaan haluan saada palloni laskeutumaan? Yleisesti ottaen lyön vasemmalla sijaitsevalle lipulle usein draw’n ja oikealla olevalle lipulle faden. On kuitenkin poikkeuksia. Joskus on tärkeää kääntää palloa poispäin esteestä. Harrastajat eivät pohdi riittävän tarkasti näitä juttuja ennen kuin kiirehtivät lyömään palloaan viheriölle.
Selkäongelmieni johdosta pyrin välttämään svingissä sivutaivutusta. Kaikki perustuu siihen, miten asetun pallolle alkuasentoon. Pyrin löytämään tasapainoisen ja dynaamisen alkuasennon, jossa käsivarteni ja hartiani ovat rentoina.
Mielikuva, joka auttaa minua tuottamaan puhtaan osuman, voi toimia sinullakin: pyri pitämään hartiasi, lantiosi ja polvesi samalla pystylinjalla koko liikkeen ajan. Itse pyrin olemaan alkuasennossa mahdollisimman neutraalissa asennossa niin, että kaikki linjat osoittavat kohti kohdetta – sen jälkeen muutan lavan asentoa ja kehoni linjauksia hieman sen perusteella, haluanko lyödä korkean vai matalan tai fade- vai draw-kierteisen lyönnin.
Lakaisu vai lapiointi? Yleensä pyyhkäisen pallon matkaan raudoillani. Lyöntijälkeni eivät ole kovin syviä.
Pelaan palloa hieman edempää kuin tour-pelaajat keskimäärin tekevät – se vain on minulle luonteva tapa – siitä johtuen minulla on tapana pikemminkin pyyhkäistä pallo matkaan kuin lyödä sitä jyrkästi alaspäin. Jos haluan lyödä korkean lyönnin, siirrän palloa noin yhden pallonmitan normaalia edemmäs. Jos taas haluan pelata matalan rautalyönnin, pelaan sitä noin pallonmitan tavallista taaempaa.
Svingatessani mietin lähinnä tuntumaan ja tunteeseen liittyviä asioita tekniikan sijaan. En myöskään katso kovin usein svingiäni videolta. Pyrin luottamaan tuntumaani ja tarkastan aika ajoin ystäväni Rob McNamaran avustuksella, että olen oikeilla jäljillä.
Taaksevientini on muuttunut vuosien saatossa paljon. Tapanani oli ladata melkoisesti painetta kehoni oikealle puolelle, ja tavoitteenani oli svingata mahdollisimman laajasti. Sen seurauksena paino ajautui oikean jalan päälle ja pääni liukui poispäin kohteesta. Niin nuori mies svingaa. Nykyään kuormitan kehoani vähemmän kuin ennen. Pyrin pitämään pääni ja rintakehäni vakaina ja keskityn kiertymään oikealle.
Taaksevientini rakentuu pitkälti alkuasentoni varaan. Jossain vaiheessa uraani käteni ovat olleet alkuasennossa nykyistä matalammalla tai korkeammalla. Vahva grippi johti korkeampaan otteeseen ja heikompi matalampaan. Tällä hetkellä otteeni ja alkuasentoni tuntuvat aika neutraaleilta.
Päästyäni taakseviennin lakipisteeseen – päätän taakseviennin melkein aina hieman ennen kuin maila on vaakatasossa, sillä tavoitteenani on lyödä mahdollisimman oikeanmittainen, ei mahdollisimman pitkä lyönti – pyrin painautumaan vakaasti maata vasten ja kiertymään lantiollani kohti kohdetta.
Tämän takia viimeisin polven tähystysoperaatio oli niin tärkeä. Loppukesää kohden lisääntynyt kipu vasemmassa polvessani esti lataamasta jalalle kunnolla painetta. Siksi liu’uin hieman, enkä sen seurauksena pystynyt kiertymään lantiollani niin paljon, että olisin pystynyt lyömään cutin haluamallani tavalla.
Pyrin kääntämään lantioni kohti kohdetta ja säilyttämään jaloillani vakaan tuntuman maahan.
Toinen ajatus svingissäni on, etten halua käsieni jäävän liikaa jälkeen. Se johtaisi siihen, että pyrin pelastamaan lyönnin manipuloimalla käsillä lavan asentoa – se ei ole hyvä homma. Paras tapa estää tämä on pitää huolta siitä, ettei alavartalo liiku downsvingissä käsiä nopeammin. Tavoitteenani on, että osumahetkellä koko kroppa on liikkunut samassa tahdissa.
Ajattelen mielelläni, että saattoni määrittelee, kuinka korkeassa kaaressa pallo lähtee. Todellisuudessa saatto määräytyy sen mukaan, miten jyrkässä kulmassa tulen osumaan. Kun tulen palloon jyrkästi ja yritän saada lyönnin lähtemään matalana, tuntuu kuin päättäisin svingin pian osumakohdan jälkeen. Jos pyrin tulemaan osumaan laakana saadakseni aikaiseksi todella korkean lyönnin, heitän käteni pitkälle pääni päälle ja annan liikkeen jatkua pitkälle vasemman olkapääni päälle.
Olen luonteeltani pallonlyöjä. Golfissa lempijuttujani on rautalyöntien työstäminen. Neuvon harrastajiakin työstämään lyöntejään niin paljon kuin mahdollista. Tässä jutussa esittelemäni perusteet hyville rautalyönneille auttavat tuottamaan parempia osumia, minkä seurauksena pituuskontrollisi paranee. Toivottavasti se auttaa tuottamaan muutaman hyvän birdie-paikan, kuten minulle viime keväänä Mastersissa.
Uudelleenjulkaistu Golf Digestin ® luvalla numerosta (1/2020). Copyright © 2020 Golf Digest. Kaikki oikeudet pidätetään.
Tigerin raudat
Tiger Woodsin rautamailat ovat säilyneet hyvin samankaltaisina teinivuosista lähtien. Nykyiset, TaylorMade P7TW muscle back -raudat, muistuttavat hänen edellisiä rautojaan. Niissäkin on True Temper Dynamic Gold X-100 -varret ja Tour Velvet cord -gripit.
Mailoissa on kuitenkin pari mielenkiintoista yksityiskohtaa:
1) volframipaino lavassa tuottaa Woodsin mukaan ”täyteläisemmän tunteen”
2) Tavallista kapeampia uria on lavassa tavanomaista enemmän
Joissakin raudoissa lavan pohja on myös hieman tavallista tasaisempi ja niissä on hieman normaalia enemmän bouncea. Tavanomaisen, melkoisesti käsityötä edellyttävän valmistustavan sijaan lavat on valmistettu tietokoneohjatusti, jotta ne olisivat mahdollisimman tasalaatuisia.
Aikoinaan Woods testasi kahdeksan tai yhdeksän rautasettiä valitakseen mailojen joukosta ne, joiden painopisteestä ja pohjanmuotoilusta hän piti kaikkein eniten.
Kirjoittaja: E. Michael Johnson