26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Onko par 3 -kentällä tehty hole in one ”oikea” holari?

Kuva rtf123.

Golfin säännöt eivät ota kantaa siihen, mikä on virallinen hole in one.

Hole in one on jokaisen golfarin unelma. Haavekuvissa se tehdään mieleenpainuvalla ja haastavalla reiällä, pitkällä mailalla, unelmalyönnillä ja parhaiden pelikavereiden seurassa.

Oikeassa elämässä läheskään kaikki holarit eivät suinkaan synny niin.

Moni hole in one tehdään epäonnistuneella mutta onnekkaasti pomppivalla lyiönnillä, osa yksin pelatessa, osa kahden pelipallon kierroksilla ja moni alimittaisiksi koetuilla rei’illä tai par 3 -kentillä.

Määritelmällisesti kaikki nämä ovat kuitenkin hole in oneja, tuloksia ”1” ja lyöntejä, jotka on lyöty tiiauspaikalta suoraan reikään. Aina hole in onea ei kuitenkaan mielletä viralliseksi, ”oikeaksi” hole in oneksi.

Millainen sitten on oikea, virallinen hole in one?

Vastaus riippuu tyystin siitä, kuka, tai mikä, hole in onen määrittelee. Yhtä oikeaa vastausta kysymykseen ei ole. Hole in onen virallisuutta arvioidaan eri yhteyksissä muun muassa kentän profiilin, reiän pituuden, olosuhteiden, pelikierroksen luonteen, pelimuodon, kierroksella vallitsevien sääntöjen sekä suorituksen todistettavuuden valossa.

Golfin säännöt eivät ota hole in onen virallisuuteen mitään kantaa. Säännöissä hole in one mainitaan vain amatööristatusta ja kilpailuista saatavia palkintoja käsittelevässä kohdassa.

Yhdysvaltain golfin katto-organisaatio USGA sen sijaan antaa asiasta suosituksen, mutta hole in onen virallisuutta sekään ei määrittele. USGA suosituksessa ”oikea” hole in one täyttää neljä ehtoa:

  1. Hole in one on tehty vähintään 9-reikäisellä kierroksella.
  2. Hole in onen tehnyt pelaaja pelaa kierroksen vain yhdellä pallolla, eli tekee kullakin reiällä vain yhden tuloksen.
  3. Hole in onella on vähintään yksi hyväksyttävä todistaja.
  4. Reiän kulloisenkin pituuden tulisi olla ilmoitettu esimerkiksi väylätaulussa ja/tai tuloskortissa, vaikka reikä pelattaisiin tilapäiseltä tiiauspaikalta ja/tai tilapäiselle viheriölle.

USGA suosittelee, että myös scramblessa tehdyt holarit lasketaan holareiksi, jos kaikki joukkueen jäsenet ovat lyöneet tiiauspaikalta omaa palloaan.

Kentän profiiliin tai reiän pituuteen ei USGA:kaan ota tässä yhteydessä kantaa. Ne ovat kuitenkin yksinpelaamisen ohella seikkoja, jotka puhuttavat harrastajia eniten, kun virallisen hole in onen määritelmästä herää keskustelua.

Osa on sitä mieltä, että golfkentän tulisi olla slope-arvioitu, ”virallinen” golfkenttä, jotta hole in onekin voidaan laskea viralliseksi. Osan mielestä taas par 3 -kentällä tehty hole in one ei ole virallinen, vaikka kenttä olisi sloupattu. Perusteina käytetään usein sitä, että par 3 -kentillä osa rei’istä on tavallisesti lyhyempiä kuin täysimittaisen golfkentän par-kolmoset tai että mahdollisuus holariin tarjoutuu par 3 -kentällä liian usein, jokaisella reiällä.

Golfpisteen Facebook-kyselyssä par 3 -kentällä tehdyn hole in onen virallisuus jakoi vastaajat kahtia. 51 prosenttia yhteensä 501 vastaajasta piti par 3 -kentällä tehtyä holaria virallisena, kun taas 49 prosentin mielestä kyseessä ei ollut täysimittaisella kentällä tehtyyn holariin verrattava suoritus.

Reiän minimipituutta arvioitaessa kyse taas on lähinnä pelaajien yksilöllisistä arvioista siitä, kuinka pitkä täysimittaisen golfreiän on vähintään oltava.

Golfkenttien hole in one -tauluilla noteerattavat holarit on usein arvioitu pitkälti USGA:n määrittelemiä suosituksia mukaillen. Erilaiset hole in one -clubit puolestaan asettavat itse omat kriteerinsä. Osa hyväksyy esimerkiksi vain kilpailuissa tehdyt hole in onet.

Tarkan virallisuuden rajan vetäminen hole in onelle on vaikeaa jo senkin vuoksi, että kaikki golfin historiassa tehdyt hole in onet ovat uniikkeja, kaikista muista holareista poikkeavia. Kokemus holarista on sekä pelaajalle että sitä todistaneille aina ainutlaatuinen. Vaikka pelaaja olisi tehnyt useamman viralliseksi kokemansa ja määritelmät täyttävän hole in onen, yksi holari tuntuu paremmalta, oikeammalta, kuin toinen.

Yhtä mieltä voidaan oikeastaan olla vain siitä, että tuloskortissa hole in one tarkoittaa tulosta yksi. Kun pelaaja lyö pallon tiiauspaikalta suoraan reikään, kyseessä on hole in one: reiän ensimmäinen ja ainoa lyönti, jolla pallo lyödään suoraan reikään.

Sen jälkeen hole in onen virallisuudessa on kyse holarin mahdollisesti ylös kirjaavan tahon omista määritelmistä sekä siitä, kuinka oikeaksi, onnistuneeksi ja ”viralliseksi” pelaaja itse suorituksensa kokee.

Oli kyseessä sitten takatiiltä pelattava 220-metrinen par-kolmonen tai 40-metrinen pikkureikä pitch & putt -kentällä, hole in one on aina täydellinen yksittäinen suoritus pelissä, jossa pallo pyritään lyömään mahdollisimman vähillä lyönneillä reiän aloituspaikalta viheriöllä sijaitsevaan reikään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    onier says:

    Vaikuttaako tiipalikoitten väri mitenkään holariin.
    Esim. par3 keltaisilta 165 m ja punaisilta 102 m.
    Singeli mies lyö holarin punaiselta.
    Eräällä clubilla on holariluettelo seinällä.
    Siinä naisen nimi, maila draiveri, väylän pituus 96 metriä (pun. tii)

    verotusneuvos says:

    Mielenkiintoista tämä keskustelu, mikä on virallinen holari. Sellaistakin on väitetty, että holari on
    virallinnen vain. jos se on pelattu 9 ta 18 reikäisellä kentällä ja kentän reiät on pelattu loppuun.
    Eli jos joku lyö holarin 1. väylällä ja lopettaa pelaamisen siihen, onko tämä ”virallinnen” holari
    vai ei.

    Erikoista on kaiketi se, jos samaan reikään on tehty 2 holaria peräkkäin. Näin on käynyt omalla harjoituskentälläni Tammisaaressa. Minulla on 3-4 lyöntipaikkaa samalle viheriölle. Pelasin harjoitus-
    peliä kaverini, nyt jo edesmenneen ystäväni Kalevi Ahosen kanssa (Kalevi oli muuten Paloheinä Golfin
    perustaja). Kalevi oli aina unelmoinut holarista tietäen, että minulla oli niitä 2 (Nevaksen ensimmäinen
    väylällä 2 ja Benzin väylällä 17), Olimme lyöneet ämpärillisen palloja ennenkuin aloitimme kisan.
    Kalevilla oli honour, koska oli tehnyt birdien edellisellä lyöntipaikalla. Ja kas kuinka ollakkaan;
    Kalevi löi pallon suoraan reikään. Eikä tässä kaikki: löin itse pallon perään ja myös se meni reikään.
    Olisi kai vielä puuttunut, ettei Kalevi olisi saanut holarillaan honouria. Onkohan tällaista koskaan
    tapahtunut Minulle holarin tekeminen oli tietenkin helpompaa, koska aina ennen saunaa lyön ison ämpärillisen palloja ja aina niistä joku menee reikään.

    Raimo Pallonen