16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Mikä golfissa on tärkeää? 25 vinkkiä aloittelijalle – ja pidempään pelanneelle

Golf Digest/ Michael Byers

Miten golfiin kannattaa suhtautua? Mikä on olennaista ja mikä ei? Miten peli kehittyy parhaiten? Mitä kentällä saa tehdä ja mitä ei?

Golfin harrastaminen kasvoi viime vuonna valtavasti. Kentillä on nyt joukoittain uusia pelaajia, joille GolfDigest pyysi asiantuntijoita koostamaan ohjelistan harrastamisen tueksi.

Varsinkin golfuran alkuvaiheessa voi olla vaikeaa hahmottaa, mikä todella on tärkeää ja miten peliin tulisi suhtautua. Ohjeista todella on hyötyä paitsi aloittelijoille myös pidempään pelanneille. Vähintäänkin ne toimivat muistutuksena ja saattavat auttaa tarkastelemaan omia tottumuksia ja toimintamalleja uudesta vinkkelistä, vaikka takana olisi jo pitkä golfura.

Ja koska golf on kokonaisvaltainen peli, jossa mentaalisen puolen arvoa suoritukseen ei kannata aliarvioida, uskallamme väittää, että oivallukset heijastuvat positiivisesti myös tuloskorttiin.

Älä arastele. Ketään ei oikeasti kiinnosta se, kuinka monta kertaa kierroksella lyöt. Ihmisiä kiinnostaa heidän oma pelinsä, ei niinkään sinun suorituksesi. Turha pelätä, että näytät typerältä tai osaamattomalta. Kaikki ovat aloittaneet golfin joskus ja jopa huiput lyövät välillä huonoja lyöntejä.

Laske odotuksiasi. Golf on hieno ja palkitseva peli. Se on kuitenkin todella vaikea laji, jota ei opita hetkessä. Ei kannata keskittyä tulokseen, vaan mieluummin hyviin lyönteihin ja puhtaisiin osumiin, joita saat aikaan jokaisella kierroksella. Keskity niihin, niin nautit enemmän, ja todennäköisesti myös pelaat paremmin.

Älä ole tulppana muille. Se on ainoa velvoitteesi. Hidas peli aiheuttaa jatkuvasti ärtymystä ja syystä. Jos mahdollista, raahaisimme hidastelijat klubitalolle häpeäpaaluun tai rangeille maalitauluiksi. Jokaisella on kentällä vaikeita hetkiä, ja silloin pelaaminen on hidasta. Jokaisen velvollisuus on kuitenkin edetä niin sutjakasti kuin suinkin.

Itseasiassa sinulla on toinenkin velvoite, ole hyvää peliseuraa. Golfkierros on monelle henkireikä. Siksi jokaisen on suotava pelikumppaneilleen mahdollisuus nauttia siitä. Ole sellaista peliseuraa, jota itse toivot kentälle saavasi.

Et tarvitse 14 mailaa. Aluksi sinulle riittää todennäköisesti puolet eli seitsemän. Draiveri vaikkapa 11 asteen nostokulmalla, väyläpuu tai hybridi, raudat 5, 7 ja 9 sekä sand wedge ja putteri. Niillä pärjäät kyllä.

Pidä kiinni tiiajastasi, jos mukana on muita. Jos perut varauksesi lähellä starttia, sotket myös muiden suunnitelmat. Älä tee niin, ellei kyseessä ole lääketieteellinen hätätilanne tai vastaava force majeure.

Pelaa omaa peliäsi. Klassinen esimerkki on pelikaveri, joka piiskaa palloa tiiltä paljon kauemmas kuin sinä. Jos yrität samaa, epäonnistut takuulla. Keskity siihen, mitä osaat, hyödynnä omia vahvuuksiasi ja tee se mahdollisimman hyvin. Sillä tavalla lopputulos on parempi kuin kopioimalla muita.

Lyö sankarilyöntejä. Okei, ei koko ajan ja joka paikassa, mutta salli itsesi yrittää matalaa lyöntiä puiden oksien alta tai vaikka niiden välistä tai korkeaa lobbia Phil Mickelsonin tapaan. Et varmasti suoriudu niistä joka kerta, mutta kun onnistut, muistat ne aina ja saat niistä iloa ja virtaa tekemiseesi.

Vastusta osailijoita. Tee vähemmän pelanneiden ja erilasten ihmisten olo mukavaksi. Jos mukana on golfviisastelijoita ja osailijoita, älä pelkää hiljentää heitä, kunhan teet sen tahdikkaasti ja kohteliaasti. Kenelläkään ei ole oikeutta alleviivata omaa erinomaisuuttaan muitten kustannuksella.

Älä koskaan anna svingineuvoja. Älä koskaan. Olipa pelikaverisi svingi kuinka erikoinen tahansa, sinulla ei ole oikeutta kommentoida sitä. Jos pelikaverisi kysyy neuvoa, voit halutessasi sellaisen antaa, mutta ole silloinkin varovainen, jos et ole varma siitä, mitä olet neuvomassa.

Fore! Opettele huutamaan se mieluummin liian herkästi kuin liian harvoin. Turvallisuus on asia, josta ei kannata joustaa. Kasvojen menettämistä ei kannata pelätä, kaikki lyövät välillä huonoja lyöntejä.

Ota muut huomioon. Eli opettele perusasiat: älä kävele väylällä toisten edellä, jos he eivät ole vielä lyöneet. Äläkä astu toisen puttilinjalle. Älä puhu, kun joku on lyömässä. Muista nämä kolme juttua ja anna toisille mahdollisuus nauttia pelaamisesta.

Unohda puhelin. Kysy itseltäsi, onko sinun pakko vastata viestiin kierroksen aikana. Tai ehkä voisit soittaa takaisin kierroksen jälkeen? Entä onko se kuva Instagramiin sittenkään niin tärkeä.

Muista vesi. Tämä saattaa kuulostaa saivartelulta, mutta golfkierros tai edes puolikas lämpimässä säässä ilman juomista on pitkä aika. Pelisi taso ja mielialasi laskevat takuulla, jos et pidä huolta nesteytyksestä.

Nauti kamppailusta eli opettele ns. grindaamaan. Sillä sitä golf yleensä on. Parien, bogien tai vaikka tuplabogien pelastamista. Mutta älä anna periksi. Kun onnistut pitämään pelisi kasassa, suunta voi muuttua milloin vain. Mutta jos heität hanskat tiskiin, petyt itseesi etkä sen jälkeen nauti olostasi kentällä.

Muista mailapyyhe. Pikku juttu, mutta ilman sitä on vaikea pärjätä. Vinkkinä vielä loppuun, kastele osa pyyhkeestä, niin saat pallot ja lavat puhtaaksi helpommin.

Svingaa kuin lapsi. Lasten svingit näyttävät pidäkkeettömiltä ja luonnollisilta. Niiden tempo, rytmi ja jouhevuus ovat vangitsevaa katseltavaa. Miksi? Koska heillä ei vielä ole käsivarsissaan vielä niin paljon voimaa, että he kykenisivät sen avulla tuottamaan lyöntiin voimaa. Sen sijaan he hyödyntävät luontevasti mailan painoa ja liikkeen energiaa. Siitä meistä jokainen voisi ottaa oppia.

Et tarvitse erityisiä golfvaatteita. Kaapistasi löytyy varmasti sopivia vaatteita golfiin. Uusi harrastus ei vaadi uusia vaatteita. Pukeutumiskoodi on golfissa kaukana siitä, mitä se joskus oli – voit ottaa rennosti ja pistää päällesi juuri ne vaatteet, joissa viihdyt. Jos olet menossa uudelle kentälle ja olet epävarma siitä, millainen pukeutumiskoodi siellä on, kannattaa homma selvittää soittamalla kentälle etukäteen.

Ventovieraiden kanssa on mukava pelata. Mutta se riippuu omasta asenteestasi. Vaikka olisit suunnitellut pelaavasi yksin tai kaverisi kanssa, voi ryhmään tupsahtaa muita pelaajia. Ehkä hekin olivat suunnitelleet pelaavansa omassa porukassaan. Teillä on kuitenkin jotain yhdistävää: golf. Ja teillä on neljä tuntia aikaa rupatella ja ehkä jopa tutustua. Kaikki on kiinni omasta asenteestasi (katso kohta neljä).

Vieraile prolla. Golf on vaikeaa. Perusteet kannattaa opetella kunnolla heti aluksi ja siinä hyvä pro on joka pennosen arvoinen. Peli on takuulla sen jälkeen antoisampaa.

Laita kori pallokoneen reiän alle ennen kuin tunget poletin sisään. Tämä ihan käytännön neuvona. Ei sitten tarvitse keräillä palloja naama punaisena pitkin rangea.

Älä valita. Pelikaveri, joka uikuttaa suorituksistaan on raskasta peliseuraa. Turha luulla, että muutkaan onnistuvat joka kerta. Jos lyöt avauksesi puskaan, on ihan ok sylkäistä paha sana tai kaksi. Mutta älä tee sitä liikaa. Äläkä ainakaan ikimaailmassa sorru olemaan pahoillasi siitä, että pelikaverisi lyö hyviä lyöntejä, vaikka sinä et lyö.

Pieni panos piristää. Kahvi rundin jälkeen tai 10 euron veto, mikä kenelläkin toimii, mutta kun pelissä on panosta, moni onnistuu paremmin.

Luota itseesi. Jos epäonnistut ja lyöt pallosi veteen tai outtiin, jatka pelaamista vasta, kun olet saanut itsesi vakuuttuneeksi siitä, että onnistut. Jos et luota lyömiseesi, onnistut harvoin. Älä luo mieleesi kuvaa vesiesteeseen vaan griinille päätyvästä lyönnistä, niin olet jo puolitiessä onnistumista.

Etsi treeniviheriö. Putin, chippien ja hiekkalyöntien harjoitteleminen on erinomainen tapa parantaa tulosta. Samalla kehittyy myös pitkä peli, sillä lähipelin kautta opit tuottamaan puhtaampia osumia palloon. Monilla kentillä lähipeliviheriön käyttäminen on ilmasta. Jo puolen tunnin pikainen treeni silloin tällöin auttaa pelaamaan paremmin.

Ja lopuksi, lue vielä uudestaan ainakin se ensimmäinen kohta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje