Näkökulma: Memento mori – eli kelpaako iän tai sairauden hidastama golfaamaan? - Golfpiste.com

7.2.–14.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][10]
KilpailuaSuomalaista
Näkökulma

Näkökulma: Memento mori – eli kelpaako iän tai sairauden hidastama golfaamaan?

Aivan loppukesällä sain ystävältä kutsun pelaamaan hänen kotikentälleen. Starttia odotellessamme tulimme seuranneeksi koskettavaa tapahtumasarjaa.

Ensin ajattelin, että edeltävässä lähdössä oli kaksi pelaajaa. Pian tajusin, että kyseessä oli yksi pelaaja ja hänen henkilökohtainen avustajansa. Avustaja veti bägiä, toi mailan, laittoi tiin ja pallon paikoilleen.

Pelaajan liikehdintä oli kaikilla muilla hetkillä erittäin vaivalloista paitsi tarkalleen lyönnin hetkellä. Se oli lihasmuistissa. Pitkälle ei pallo toki lentänyt, mutta alku aina hankala ykköstiillä terveilläkin, saati tällä sairaudesta huolimatta sinnikkäällä pelaajalla.

Kävi heti ilmi, että heidän matkansa joutuisi todella hitaasti ja syyskuinen iltapäivä oli hämärtymässä. Pyysimme kohteliaasti, että saisimme startata saman tien ja kiiruhtaa eteenpäin, koska aikomus oli pelata koko kierros ennen pimeää.

Lupa saatiin, ja lähdimme liikkeelle. Seurasin oman pelini edetessä myös jälkeemme startannutta parivaljakkoa. Olimme noin viidennen väylän lopussa, kun he olivat päässeet hädin tuskin kakkosen alkuun.

Tunsin suurta kunnioitusta niin lannistumatonta golfaria kuin hänen lehmänhermoista avustajaansakin kohtaan. Mietin omaa vanhenemistani ja mahdollisia tulevia sairauksia, jotka rajoittaisivat voimiani pelata tai peräti lopettaisivat harrastuksen. Kaamea visio.

Missä kulkisi oman taistelutahtoni raja? Entä sinun?

Ymmärrän tätä pelaajaa, joka ei luovu rakkaimmasta harrastuksestaan, vaikka liikuntakyky on lähes viety. Hän lähti liikkeelle, ulos, saamaan happea, harjoittamaan koordinaatiotaan, pelaamaan, vaikkei selviydy hommasta ilman avustajaa. Golf antoi hänelle edelleen iloa ja piti yllä toivoa ulkopuolisen silmin jopa toivottomalta näyttäneessä tilanteessa.

Esimerkki on äärimmäinen.

Useimmat aktiiviseniorit ovat suht hyväkuntoisia, mutta mitä lähemmäksi perälauta tulee, sitä enemmän kertyy itse kullekin vaivoja, jotka hidastavat menoa. Edes golfaamalla niitä ei voi lopullisesti ja kokonaan välttää, korkeintaan siirtää muutaman piirun myöhemmäksi.

Miten suhtautuu iäkkääseen ja/tai eri tavoin sairauden hidastamaan golfariin golfyhteisö osana nuoruutta, nopeutta ja terveyttä ihannoivaa yhteiskuntaa?

Kysymys on viime kädessä arvoista ja ihmiskäsityksestä. Voiko vanha ja raihnas golfari – mutta edelleen maksava asiakas ja yhteisön jäsen – tuntea kelpaavansa mukaan?

Me monen kuntoiset iäkkäät olemme edelleen intohimoisia pelaajia, mutta käytännössä usein myös hidaste nuorempien ja reippaampien tiellä.

Miten siihen golfkentillä suhtaudutaan? Siis aikuisten oikeasti eikä vain juhlapuheissa.

Nettipuheissa pelin hidastuminen näyttää olevan kohtuullista isompi synti, olipa syy hitauteen mikä hyvänsä. Siinä keskustelussa ei usein empatiaa tunneta.

Pelinopeuskriitikkokin voisi päästää ajatuksiinsa sen mahdollisuuden, että itsekin väistämättä joskus vanhenee, ehkä sairastuu tai vähintäänkin hidastuu ja haluaa edelleen nauttia lempiharrastuksestaan.

Memento mori – muista kuolevaisuutesi. Ajatus sopii myös golfkentälle pehmentämään asenteita.

Joka kerta nostan mielessäni lippistäni, kun ryhmän osaavin pelaaja ei ole moksiskaan iän tai toipiluuden hidastaman pelikaverin takkuisesta menosta. Hän juttelee mukavia pelikaverin kanssa, kannustaa eikä hoputa.

Tällainen tilannetajuinen pelaaja arvostaa toista ihmistä, ei näe hänessä vain hitautta ja sairautta vaan golfarin. Golfkentällä pätee sama kuin muussakin elämässä: kohtele kuten toivot itseäsi kohdeltavan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Slowhand998 says:

    Toivon että jokainen voi jatkaa harrastustaan niin pitkään kuin suinkin mahdollista. En ole kokenut että iäkkäät olisivat kenttiä tukkimassa, koska heillä on niin paljon pelisilmää että osaavat jäädä huilaamaan, jotta nopeammat pääsevät ohi ja sitten itse taas jaksavat jatkaa peliä. Nuorten miesten ryhmät ovat niitä, joiden edessä useimmin näkee monta väylää tyhjää.

  • GR says:

    Viime kesänä minäkin näin edessämme olevan pelaajan kaatuneen ja kuvittelimme sairauskohtausta. Mutta siitä ei ollut kysymys, vaan heikosti kävelevästä golffarista, joka tarvitsi avustajaa pitämään häntä pystyssä. No en tiedä olemmeko Tarjan kanssa sattuneet samaa henkilöä seuraamaan, mutta olen samaa mieltän Tarjan kanssa, että onhan se mahdottoman hienoa, kun voi vaikka sitten avustajan kanssa jatkaa golfia niin pitkään kuin haluaa.

  • TripleT says:

    Pari kesää sitten olin vierailemassa eräällä kentällä, jossa peliseurana oli pariskunta, ei mitenkään iäkäs. Vaimo ilmoitti heidän molempien puolesta, että hän pelaa punaisilta, mies siniseltä. En ajatellut asiasta sen kummempaa, itsekin vaihtelen tiitä fiilisten mukaan. Mutta hetken päästä kävi ilmi, että sille oli ihan syynsä. Miehellä oli huomattavia vaikeuksia liikkumisen suhteen. Oman lähisukulaiseni sairastamisen vuoksi tunnistin heti mistä sairaudesta on kyse ja ajattelin hiljaa mielessäni, että tätä golffaamista tehokkaampaa kuntoutusta tai toimintakykyä ylläpitävää terapiaa ei olisi voinut yksikään lääkäri määrätä. Liikkuminen oli yhtä työlästä kuin puhuminen, eikä pallokaan kovin pitkälle lentänyt, mutta se osumien puhtaus! Se vaati selvästi paljon ponnisteluja, mutta sen myötä toimintakyky arjen askareissa pysyi varmasti paremmin yllä. Verkkaisesti edettiin, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Arvostin.