Lapsi varttuu, golfinnostus hiipuu – miten liikuntaharrastus jatkuisi yli murrosiän? - Golfpiste.com

31.1.–7.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][8]
KilpailuaSuomalaista
Näkökulma

Lapsi varttuu, golfinnostus hiipuu – miten liikuntaharrastus jatkuisi yli murrosiän?

Kuva: Paul Severn /Allsport

Drop out -ilmiö on Suomessa suuri. Miksi nuoret jättävät liikunnan murrosiässä?

Golfyhteisön alkukesäisellä peliretkellä Pärnussa koetaan myös se yhteisöllinen ilo, että yksi meistä lyö holarin. Tekijän tuuletus raikuu yli kentän, ja jaettu riemu moninkertaistuu.

Tapahtuman iso merkitys paljastuu myöhemmin pelaajan liikuttuneesta lauseesta: ”Olen pelannut 34 vuotta ja viimeinkin…”

Pienellä laskutoimituksella selviää, että golfmaila on aikanaan asettunut alle kymmenvuotiaan käteen ja siinä pysynyt murrosiän usean vuoden pelitaukoa lukuun ottamatta aikuisuuteen asti – ja pysynee vastakin holarin antamalla buustilla.

Mitä kauemmin golf jatkuu, sen terveempänä on mahdollisuus jatkaa pelaamista. Positiivinen kierre.

Mutta toisinkin historia olisi voinut edetä. Hyvin startannut lapsuuden liikuntaharrastus olisi voinut katketa murrosikään. Tämä globaali drop out -ilmiö on kansainvälisesti vertaillen jyrkkää nimenomaan suomalaisnuorten keskuudessa.

”Varsinkin ikävuosien 13–15 välillä liikunta ja urheilun harrastaminen syystä tai toisesta vähenevät rajusti”, tiivistää Sonja Ilonen Helsingin yliopiston pro gradu -tutkimuksessaan 2021.

Kun juhannuksen edellä katselin kotikenttämme junnuleiriläisten innokasta meininkiä puttigriinillä, chippiharjoituksissa ja klubin jätskialtaalla, mietin toisenkin kerran murrosiän haastetta. Kuinka moni tuosta junnuporukasta saisi golfista elinikäisen ilon ja terveysbuustin? Nousisiko joku heistä jopa lajin huipulle tai edes lähimaastoon? Kuinka monen golfinto lopahtaisi murrosikään? Säilyisikö halu liikkua jonkin muun lajin parissa läpi elämän?

Ydinkysymys onkin, mikä voi torpata lapsena hyvin alkaneen golfharrastuksen ja toisaalta, mitkä seikat minimoisivat murrosiän drop out -ilmiötä. Saman kysymyksen voi tietysti liittää lajiin kuin lajiin, mutta golfissakin asiaa olisi aiheellista selvittää enemmän.

Pohjoismaat pärjäävät Suomea paremmin, koska meillä lapsi joutuu valitsemaan oman päälajinsa jo alle 10-vuotiaana.

Jos oman lajinsa löytää varhain ja siihen sitoutuu, voi päästä pitkälle, näin Suomessa kai pääosin ajatellaan. Totuus saattaa kuitenkin olla myös toisenlainen, käy ilmi Annikka Mutasen herättävästä jutusta (HS 10.7.22). Mutanen aloitti judon 19-vuotiaana, ja ylsi lajissaan lopulta olympiakisoihin asti.

Artikkelin mukaan muut Pohjoismaat pärjäävät urheilun huipulla Suomea paremmin, koska meillä lapsi joutuu valitsemaan oman päälajinsa jo alle 10-vuotiaana. Muualla Pohjoismaissa oma päälaji valitaan 14–15-vuotiaana, ja pienet harrastajat laitetaan ennen muuta liikkumaan monipuolisesti. Silloin urheilu ei tyssää kokonaan, vaikka yksi laji alkaisi lasta tympäistä. Myös vaikeita taitoja kertyy monipuolisemmin, vältytään yksipuolisen liikunnan rasitusvammoilta, syömishäiriöiltä ynnä muilta ikävyyksiltä.

Mutta me taidamme rakastaa – golfinkin – ihmelapsitarinoita.

Joka tapauksessa Mutasen juttu antaa toivoa myös kaikille vähän myöhäisheränneisimmillekin golfareille, koska se kertoo, että myöhemmin lajinsa löytäneet tuppaavat pärjäämään paremmin aikuisten huipulla.

Kehityskaaria on tietysti monia, mutta tärkeintä lienee, että hyvä suhde liikkumiseen syntyy ja säilyy tavalla tai toisella läpi elämän. Siispä pienen golfarinkin päivään pitäisi mahtua monenlaista muuta leikkiä ja liikuntaa.

Varmasti lapsen golf käynnistyy usein vanhempien harrastuksen kyljessä. Murrosiässä tuo sidos voi kuitenkin olla nuoren mielestä myös miinus. Halu toimia toisin kuin perhe saattaa vahvistua, kun ihminen etsii aikuista itsenäistä minäänsä ja ikiomia tavoitteitaan myös harrastemaailmassa.

Syitä liikuntaharrastuksen lopahtamiseen murrosiässä on Ilosen pro gradun mukaan monia. Haastatteluissa esiin nousivat nautinnon ja hauskuuden puute, heikot kokemukset omasta pätevyydestä, sosiaaliset paineet, kilpailevat prioriteetit sekä fyysiset tekijät.

Motivaatio laskee, jos ei tunne olevansa tarpeeksi hyvä tai niin hyvä kuin haluaisi olla eikä koe kehittyvänsä. Tai jos ei viihdy ryhmässä tai joukkueessa ja laji alkaa kyllästyttää.

Myös liika tekeminen vaikuttaa kielteisesti. Päivittäinen liikunta on tärkeää, mutta rajansa kaikella. Alle seitsemän ja yli 14 liikuntatuntia viikossa heikentää hyvinvointia. Kaikenikäisillä on oltava muutakin elämää.

Liikunta-aktiivisuutta vähentää ajanpuute, loukkaantumiset, joukkueen hajoaminen ja kaikkein valitettavin ilmiö, kiusatuksi tuleminen.

Lopettamisen syynä voi olla myös esimerkiksi valmentajan epäoikeudenmukaisuus. Vapaa-aikatutkimuksessa (2018) niistä 15–29-vuotiaista, jotka olivat kokeneet epäasiallista kohtelua, kolmasosa ilmoitti harrastuksen lopettamisen syyksi kiusaamisen, syrjinnän tai epäasiallisen kohtelun.

Vuoden 2016 LIITU -tutkimuksessa liikuntaharrastuksessa koettiin koulun ja internetin jälkeen eniten kiusaamista ja syrjintää.

Tässä asiassa ovat herkkävaistoiset vanhemmat ja ammattitaitoiset valmentajat paljon vartijoina. Miten lie asia golfyhteisöissä? Onko lasten ja nuorten golfkursseilla kiusaamista ja miten siihen puututaan?

Vastavuoroisesti monet psykologiset tekijät lisäävät harrastuksen pysyvyyttä. Minäpätevyyden kokemus, kehonkuva ja ulkonäkö, koulumenestys ja harrastuksen säännöllisyys, esimerkiksi.

”Vanhempien oma liikunta-aktiivisuus ja osallistuminen lapsen liikuntaan sekä vanhempien korkea koulutus- ja tulotaso ovat positiivisesti yhteydessä lapsen liikunta-aktiivisuuteen”, Ilosen gradu kertoo.

Motivaatiota vähentää harrastuksen liika kilpailullisuus.

Hyväksyvä asenne, rohkaisu, tuki tai roolimallina toimiminen ovat tärkeitä, samoin se, että vanhemmat huolehtivat harrastusmaksuista ja kuljetuksista.

Osallistuminen organisoituun liikuntaan, siis esimerkiksi golfkursseille, panostaminen urheiluun ja tietoinen välimatkaliikunta, kuten pyöräily kouluun, ovat omiaan luomaan pysyvyyttä harrastukseen.

Muutaman vuoden takaisessa vapaa-aikatutkimuksessa 14–19-vuotiaiden tärkeäksi liikunnan motivaatioksi nousi halu pysyä terveenä ja kunnossa, liikunnan ilo, itsensä kehittäminen, mahdollisuudet viettää kavereiden kanssa aikaa sekä onnistumisen kokemukset.

Näitä kaikkia myös golfyhteisöissä pitää tukea.

Henrik Dettmann vaati taannoisessa HS Vision kolumnissaan (2.7.22) matalan kynnyksen liikunnan lisäksi sitoutumista ja riman asettamista nykyistä korkeammalle, koska se osoittaa nuorille välittämistä ja arvostamista. Varmaan näinkin.

Ilosen gradu kuitenkin muistuttaa, että tavoitteellisen ja suorituskeskeisen toiminnan sijaan lapset haluavat liikunnan olevan hauskaa yhdessä tekemistä. Monien motivaatiota vähentää gradun mukaan harrastuksen liika kilpailullisuus. Se ei yllätä, kun koulunkäynti ja opiskelukin ovat yhtä kovenevaa kilpailukenttää.

Painetta luo myös ystäväpiiri. Nuori haluaa harrastuksensa lisäksi osallistua sosiaalisiin tapahtumiin kuten juhliin. Vanhempien aiheuttama paine on toisenlaista ja liittyy esimerkiksi suoritusten kritisoimiseen sekä palkitsemiseen.

Olisipa mielenkiintoista lukea kyselytutkimus, jossa selvitettäisiin eri ikäisten golfareiden – lapsista nuoriin aikuisiin – käsityksiä harrastuksensa alkuvaiheista. Mikä tai kuka heitä innosti aloittamaan golfin? Miksi on välillä ehkä tehnyt mieli lopettaa? Ja mitkä syyt ovat lopulta pitäneet heidät lajin parissa aikuisuuteen asti?

He olisivat kokemusasiantuntijoita vastaamaan siihenkin, miten lähipiiri vanhemmista valmentajiin voi toimia fiksuimmin niin, ettei murrosikä katkaise hyvin käynnistynyttä harrastusta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje