Vaivaton golfloma Mallorcalla - Golfpiste.com

24.1.–31.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][11]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Vaivaton golfloma Mallorcalla

Vaikka saarella ollaankin, ei merinäkymistä Mallorcan golfkentillä yleensä pääse nauttimaan. Alcacadassa meri on muutamilla väylillä näyttävästi läsnä.

Mallorca on melko hintava, mutta kompakti lomasaari, jossa on laaja kenttätarjonta. Ennen kaikkea se on lähellä.

14 miljoonaa vuotuista turistia ei voi olla väärässä. Baleaarien saariryhmä, etenkin sen suurin ja tunnetuin lomasaari Mallorca, houkuttelee turisteja kuin hunaja kärpäsiä. Lempeä ilmasto, monimuotoinen luonto ja kätevä sijainti läntisellä Välimerellä ovat toimiva yhdistelmä. Hurjasta ihmismäärästä osa päättyy bilesaarena tunnetulle Ibizalle ja osa pienelle ja rauhalliselle Menorcalle, mutta golfarin kannalta ne eivät ole läheskään niin mielenkiintoisia kuin pääsaari Mallorca. Molemmilla pikkusisaruksilla on vain yksi kenttä, kun taas Mallorcalla kenttiä on parikymmentä. Niistä parhaat kestävät vertailun maanosan helmien kanssa.

Toki Mallorca kilpailee kovassa seurassa. Esimerkiksi Manner-Espanja, Kanariansaaret, Portugali ja Turkki sekä Pohjois-Afrikassa Marokko ja Tunisia kisaavat samoista matkailijoista. Monimuotoinen Mallorca on silti kohde, jolle kannattaa uhrata ajatus golflomaa suunnitellessaan.

Sijainti ja saavutettavuus ovat Mallorcan suuren suosion keskiössä. Suomesta Mallorcalle lentää neljässä ja esimerkiksi Saksasta vain parissa tunnissa. Eipä ihme, että saksalaisia vierailee saarella joka vuosi lähes neljä ja puoli miljoonaa. Saksan kieli tuntuu olevan saaren kolmas virallinen kieli espanjan ja paikallisen katalaanin murteen mallorquinin rinnalla. Elleivät espanja tai saksa taivu, pärjää englannilla sentään vallan mainiosti. Brittejäkin vierailee Baleaareilla vuosittain yli kaksi ja puoli miljoonaa. Tulijoita on paljon myös pohjoismaista.

Palma de Mallorcaan saa Suomesta suoria lentoja hyvin. Alkukeväällä sekä syys- ja talvikaudella lentohinnat eivät päätä huimaa. Sesonkiaikaan, huhti–lokakuussa, hinnat ovat korkeammat. Heinä–elokuu on ajankohtana turhankin hikinen, sillä lämpötilat huitelevat 30 asteen yläpuolella. Kesäkuukaudet ovat vilkkainta sesonkia, ja hinnat ja ihmisvilinä ovat huipussaan.

Loppukevät ja alkusyksy ovat ihanteellisia matkustusajankohtia. Jos reissua hieman aikaistaa keväällä tai siirtää myöhemmäksi syksyllä, on golfkentillä paremmin tilaa ja green feen voi saada hyvällä alennuksella.

Son Servera on saaren parhaita golfkenttiä.

Ympärivuotisesti saarella asuvat eläkeläiset pitävät huolen siitä, että golfkentillä riittää käyttöä ympäri vuoden. Vain Son Vida laittaa tammi–helmikuussa hetkeksi lapun luukulle. Loka–marraskuussa päivälämpötilat huitelevat parissa kympissä, joulu–helmikuussa 10–15 asteen välimaastossa. Jos ei kaipaa golflomaltaan erityisen lämpimiä kelejä, pääsee talvikaudella reissuun huomattavasti edullisemmin kuin sesonkiaikaan.

Loka-marraskuun sadekaudella vettä vihmoo ajoittain runsaastikin, mutta Mallorcalla harvemmin sataa koko viikkoa. Osa kentistä kestää hämmentävän heikosti vettä. Käytännössä tämä tarkoittaa märäksi muhjuksi joiksikin päiviksi jääviä notkelmia, mutta pelaamattomaan kuntoon kentät eivät runsaimpienkaan vesiryöppyjen aikaan mene.

Viheriöalueet kentillä on poikkeuksetta hoidettu erinomaisesti, satoi tai paistoi. Kentän tasosta ja hoidollisesta panostuksesta riippuen väylien kunto vaihtelee. Polttava aurinko on heinän suurin vihollinen, ja kuumina kesäkuukausina aurinko kärventää heinän niillä kentillä, jotka eivät puske väylille kasteluvettä solkenaan. Pelimukavuudelle kuivat väylät eivät ole suurikaan uhka, sillä kenttäkin lyhenee merkittävästi pallon juostessa kuivalla pinnalla pitkälle. Suorat lyönnit ovat toki silloin arvossaan.

Monet saaren kentistä on rakennettu melko ahtaalle maa-alueelle ja paikoitellen väylät ovat huomattavan kapeita. Maaperä on kumpuilevaa ja mäkistä, joten tasamaalla palloa ei juuri lyödä, vaan monella kentällä mennään ylös-alas. Mäkiseen maastoon rakennetuilla kentillä kenttäsuunnittelun merkitys korostuu. Pahimmillaan edessä on lukuisia sokkolyöntejä, parhaimmillaan luonteikkaita ja vaihtelevia väyliä.

Son Gual, Golf Maioris, Santa Ponsa ja T-Golf on rakennettu tasaisemmalle maalle, ja niillä on selkeästi enemmän tilaa väylillä kuin monella muulla kentällä.

Golf on Mallorcalle vain yksi turismin muoto. Pyöräily, vaeltaminen ja ratsastus sekä vesilajit kuten sukellus, snorklaus, surffaaminen ja purjelautailu ovat hyvin suosittuja aktiviteetteja, ja niiden palvelutarjonta on runsasta. Kaikkien lajien kohdalla hintataso on korkein lähellä pääkaupunki Palma de Mallorcaa, jossa asuu puolet saarelaisista.

Mallorcan majakat ovat suosittuja vierailukohteita. Far de Formentorin majakalta näkymät ovat henkeäsalpaavat.

Vaeltajille, pyöräilijöille ja hieman rauhallisempaa lomaympäristöä etsiville pääkaupunki Palman pohjoispuolella kohoava Serra de Tramuntanan vuoriketju tarjoaa loputtomasti tutkittavaa. Unescon maailmanperintökohteeksi listatun vuoristoalueen tavoittaa Palmasta käsin alle puolessa tunnissa.

Tieverkko on hyvä, ja liikkumaan pääsee vuokra-autolla kätevästi. Autojen vuokrat eivät päätä huimaa, mutta erilliseen lisävakuutukseen voi olla syytä sijoittaa. Ahtaat tiet ja kadut ovat melkoinen haaste Suomen avariin maisemiin tottuneelle kuskille, ja pikkunaarmuja kulkupeliin saattavat tehdä myös muut autoilijat. Taskuparkkiin autoa pusketaan sellaisiin rakoihin, jotka pohjolassa kierretään kaukaa ja jätetään lähinnä vespakuskien täytettäviksi.

Palma on myös mukava kaupunkilomakohde. 1200-luvun alkupuolella avattu katedraali ja vanha kaupunki ovat elävästi läsnä kaupunkikuvassa. Kaupungin rantaviiva useine uimarantoineen on pitkä, ja monista hotelleista rannalle pääsee suoraan takaovelta. Mallorcalla ei kuitenkaan ole yksityisiä rantoja, vaan kaikki ovat julkisessa käytössä Palmassakin. Saarella on yli 70 viinitilaa, joista moni järjestää maistelutuokioita viinin ystäville.

Mallorcalla on asuttu antiikin ajoista lähtien. Paikoitellen rakennuskanta on etenkin pikkukylissä ikiaikaisen vanhaa ja vuoristojen kivipengerrykset ovat rajanneet oliivipuulehtoja ja sitruspuuviljelmiä satoja vuosia. Tramuntanan herttaisista pikkukylistä aukeavat henkeäsalpaavat näkymät niin merelle kuin vuorillekin. Golflomallakin kannattaa ehdottomasti säästää päivä tai pari luontolomailuun Tramuntanan maisemissa. Ainakin Valldemossan ja Deian viehättävät pikkukylät on aiheellista katsastaa.

Yksi ikimuistoinen tapa tutustua vuoristoon on juna. El Tren de Soller, eli Sollerin juna, kuljettaa matkustajia puisissa, sata vuotta vanhoissa junanvaunuissa Palmasta Solleriin. Matkaa taitetaan huikaisevan hienoissa maisemissa ja vuorten läpi oikaistaan 13 tunnelin kautta. Sollerin kylä on saaren appelsiinipääkaupunki ja mukava kohde päiväretkelle. Samalla reissulla kannattaa poiketa lähellä sijaitsevaan, pieneen Port de Sollerin satamakylään, jossa saa ihastella sadoittain erilaisia purjeveneitä ja valtamerijahteja. Hyvistä ravintoloista ei ole Mallorcalla pulaa, mutta Port de Sollerin rantakadulla niitä on vieri vieressä.

Kompakti koko on Mallorcan ehdoton etu. Jos saaren ajaa päästä päähän, ei aikaa tuhriinnu juuri tuntia enempää. Vuoriston pikkuteillä kyyti on tietenkin verkkaisempaa, mutta aika ei tule pitkäksi kauniissa maisemissa. Paikallinen liikennekulttuuri on rentoa, eivätkä torvet soi niin herkästi kuin Välimeren maissa usein. Nopeusrajoitusten noudattamisessa ei kuitenkaan tunnuta olevan kovin tarkkoja, vaikka nopeuksia toki valvotaan.

Golfarin kannalta voi olla järkevää keskittyä pelaamaan oman majapaikan lähellä sijaitsevia kenttiä. Toisaalta päivän pelireissulla toiselle puolelle saarta ehtii nauttimaan pelien ohella maisemista, eivätkä ajomatkat millekään kentälle ole erityisen pitkiä. Jos ajaminen ei innosta, useimmille kentille pääsee majapaikasta taksilla parilla kymmenellä eurolla.

Capdeperan pienillä kujilla historia tulee lähelle.

Saaren pohjoisimmassa kolkassa sijaitseva Formentorin niemimaa on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Lähistöllä sijaitsee pari golfkenttää, joten reissuun voi yhdistää pelaamistakin, mutta niemimaan näköaloja ihastellessa ja sen poukamissa uiskennellessa viihtyy päivän ilman golfiakin.

Saaren itärannikon tippukiviluolat ovat nekin näkemisen arvoisia. Ravintoloita ja rantoja piisaa idässäkin, ja siltäkin suunnalta löytyy muutama hyvä golfkenttä. Välimeren saarille tyypilliseen tapaan etelärannikko on kuivaa ja korutonta, eikä siellä ole matkalaisille yhtä lailla nähtävää kuin pohjoisessa. Kaakkoiskulmassa sijaitseva Val d’Or on kelpo kenttä, ja sen vieressä sijaitseva luonnonpuisto Parque Natural Cala Mondrago kätkee sisälleen yhden Mallorcan komeimmista rannoista.

Mallorcan markkinointiin golfkohteena on panostettu golfkenttien yhteisen järjestön toimesta. Siihen kuuluvat kaikki kentät paria poikkeusta lukuun ottamatta. Miesten eurooppalaisen haastajakiertueen Challenge Tourin finaalikisa pelattiin 2019 ensimmäisen kerran Mallorcalla. Samalla kiertueen pistelista nimettiin Road to Mallorcaksi.

Palman alue

Yli puolet Mallorcan kentistä sijaitsee korkeintaan puolen tunnin päässä pääkaupunki Palmasta. Isolla rahalla rakennettu Son Gual noteerataan usein Espanjan kymmenen parhaan kentän joukkoon, ja hinnoittelu on sen mukaista. Mallorca ei ole edullisimpiä golfkohteita, ja Son Gual asettuu vertailussa yläpäähän. Kierros tulee monesti edullisemmaksi hankkimalla paketin matkanjärjestäjän kautta. Mallorca löytyy monen suomalaisenkin matkanjärjestäjän listoilta.

Vartin ajomatkan päässä Palmasta sijaitsevat Son Quint, Son Vida ja Son Muntaner sekä pari hotellia muodostavat Arabella Golf -kokonaisuuden, jonka sisällä pystyy liikkumaan aamusta iltaan shuttle bussin kyydissä. Arabellan hotelleissa majoittumalla kentille pääsee pelaamaan tavallista edullisemmin.

Jo vuonna 1964 avattu Son Vida on Mallorcan kentistä vanhin ja 2007 avattu Son Quint nuorin. Molemmat kuuluvat saaren parhaimmistoon. Son Muntanerin väylistä osa uusittiin muutama vuosi sitten. Kaikki uudistukset eivät ansaitse varauksetonta kiitosta. Samalla kentän väyläruoho vaihdettiin korkeita lämpötiloja kestävään bermuda celebration -lajikkeeseen. Ruoho ei kuole, vaikka se palaa kesäkuumalla lähes karrelle asti. Kesäkaudella Muntanerin väylät ovat melkoista betonia, ja hoitotaso jättää hitusen hampaankoloon, vaikka viheriöt ovatkin laadukkaita.

Erilaista majoitusta

Capdepera on vanha, 1200-luvun lopussa perustettu kylä korkean vuorilinnoituksen juurella. Sen pohjois- ja eteläpuolelle on rakennettu turismikeskittymiä, mutta kylä itsessään on yhä rauhallinen ja melko turismivapaa vyöhyke. Muutama vuosi sitten kaupunki päätti sallia yhden hotellin rakentamisen. Creu de Tau -hotelli on vain aikuisille tarkoitettu tasokas ja rauhallinen kylpylähotelli. Hotellin ravintola edustaa fine dine -tasoa, mutta ei ole siihen nähden erityisen kallis. Useimmista huoneista on näkymä Capdeperan linnoitukseen.

Capdeperassa toimii isoja hevostiloja, jotka järjestävät maastoratsastuksia luonnossa. Parin tunnin lenkki kustantaa nelisenkymppiä, puolen päivän kierros sekin vain 70–80 euroa.

Polkupyörän vuokraaminen on suosittua. Maantiepyöräilijöitä on paljon, mutta Capdeperassa kannattaa ottaa alleen maastopyörä ja suoria luonnon helmaan.

Ympäri saarta, etenkin Tramuntanan alueella, toimii jo useita eritasoisia majoitusliikkeitä, jotka tarjoavat turisteille luonnonläheisemmän, rauhallisemman ja elämyksellisemmän vaihtoehdon lomailuun. Tarjolla on pieniä, muutaman huoneen majataloja, keskihintaisia pikkuhotelleja sekä luonnon helmaan rakennettuja tasokkaampia retriittikeskuksia. Mallorcan hotellitarjonta on kaikkiaan erittäin runsasta ja monimuotoista.

Son Servera

Son Servera sijaitsee Capdeperan eteläpuolella tasokkaan loma-asuntoalueen laitamilla lähellä merta. Palvelu on hyvää, kenttä ja laajat harjoitusalueet hyvin hoidettuja. Monilla loma-asukkailla on kentälle osake, ja varsinkin päiväajat ovat usein varattuja. Aamu-ajat ja iltapäivän myöhäiset lähdöt on hinnoiteltu huomattavasti edullisemmin.

Väylien 3–7 jakso on nimeltään Pine Tree Trap. Sankariteot kannattaa unohtaa, par on joka väylällä loistava tulos.

Alkupään väylät pelataan loivaan ylämäkeen. Korkeudenvaihteluita on joka väylällä, ja paikoitellen kenttä on hyvin kapea. Keskivaiheilla mutkitellaan ylös ja alas, ja klubille palataan alamäkeen. Kentän hoitotaso on erinomainen, yleisilme huoliteltu ja kaunis. Viheriöt ovat nopeita ja hyväkuntoisia. Taukopaikat ja vessat ansaitsevat erityismaininnan.

Capdepera Golf

Capdeperan kenttä sijaitsee muutaman kilometrin päässä samannimisen kaupungin keskustasta. Avara etuysi kulkee tasamaalla, ja lenkin loppupuolella on paljon vettä. Bunkkereita kentällä ei ole paljon, vaikeus syntyy väylien muotoilulla ja kapeudella. Takaysi nousee loivasti ylöspäin kohti kivipintaisia kukkuloita. 14. tiiltä lyödään kohti kukkuloita, ja näky on komea. Mieleen painuu myös päätösväylän rotkon yli lyötävä avaus, jossa pelilinjaa saa miettiä useamman kerran.

Capdeperan takalenkin vehreys ja luonnonläheisyys hellivät golfaria. Pyyhkeitä tulee vaikeasti hahmotettavista, ja usein sokkona lyötävistä avauslyönneistä. Kastelualtaiden ansiosta 
väyläkastelu hoituu paremmin kuin useilla muilla kentillä. Väylien pituudet vaihtelevat virkistävästi: par-kolmoset ovat mitaltaan 108–210 metriä, par-nelosista moni on alle 300 metriä. Kokonaismittaa kentällä on maltillisesti, sekin plussaa pelinautinnon kannalta.

Alcanada Golf

Kaukana pääkaupungin melusta sijaitseva Alcanada Golf on rakennettu pieteetillä ja viimeisen päälle. Kentän rakennuttamisesta vastannut Hans Peter Porsche hankki haltuunsa myös kentän ympäröivät maa-alueet taatakseen rauhallisen ja luonnonläheisen ilmapiirin. Ratkaisu on hurmaava.

Alcanada sijaitsee aivan meren rannassa, toisin kuin yksikään toinen Mallorcan kentistä. Meri ei kuitenkaan tule peliin millään väylällä.

Kuva: Getty Images

Alcanada on vaihteleva, monipuolinen ja riittävän haastava olematta armoton. Se on korkeammallakin tasoituksella mukava pelattava, vaikka pitkä kenttä onkin. Etutiin käyttö on suositeltavaa, jos avaus ei kanna parinsadan metrin kieppeille, sillä erinomainen kenttäsuunnittelu pääsee oikeuksiinsa vasta, kun kenttää pelataan niin kuin se on suunniteltu pelattavaksi.

Kentän hahmottaa jo ensimmäisellä pelikerralla hyvin. Bunkkereita ei ole erityisen paljon, kun ottaa huomioon, että puhutaan Robert Trent Jonesin Jnr:in suunnittelemasta kentästä. Vettäkin löytyy vain avausreiältä. Viheriöt ovat nopeita, mutta niiden suhteen ei ole liioiteltu. Kenttä menee heittämällä sarjaan unohtumattomat pelikokemukset.

Artikkeli on julkaistu Golflehdessä 1/ 2020

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje