16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Suorien lentojen merkitys golfmatkailussa on valtava – Portugalin Faroon toivotaan reittiä

Vale do Lobo on yksi Algarven alueen kymmenistä kentistä. Kuva: Getty Images

Myös Pohjois-Afrikkaan odotetaan suoria lentoja.

Golfmatkailijan yksi harmillisimmista skenaarioista on, että bägi jää matkan varrelle kohteeseen saavuttaessa. Luonnollisesti kyseinen riski kasvaa, jos matkaa taitetaan välilaskun kautta.

Suomesta pääsee lentämällä mukavasti ympäri Eurooppaa. Golfareiden kannalta kaikki golfkentät eivät suinkaan sijaitse aina heti lentokenttien läheisyydessä, vaikkakaan suunnattomia matkoja ei tarvitse usein maateitse taivaltaa. Koska golfkohteita Euroopassa piisaa, jää osa niistä suoran lentomatkan tavoittamattomiin. Ja suoria lentoja nimenomaan golfmatkalaiset suosivat.

Jos etsitään alueita, johon Suomesta ei saa suoria lentoja, nousee yksi alue ylitse muiden: Etelä-Portugalissa sijaitsevaan Algarveen ei Suomesta käsin suoraan pääse. Algarven alueen keskus on Faro, jossa kansainvälinen lentokenttäkin sijaitsee. Sinne tiedettäisiin olevan kysyntää suomalaisten golfmatkailijoiden keskuudessa.

“Kysyt keneltä tahansa matkanjärjestäjältä, mihin he suoria lentoja haluaisivat, niin uskon kaikkien vastaavan Faro”, kiteyttää Golfpassin toimitusjohtaja Juha Passi.

Muutamat viimeaikaiset kohtaamiset matkanjärjestäjien kanssa ovat linjassa Passin sanomisiin. Eräskin sanoi varaavansa saman tien 60 prosenttia koneesta, jos suora yhteys Faroon järjestyisi.

“Algarveen olisi varmasti hirveä kysyntä. Lissabon on sen verran kaukana, että esimerkiksi viikon mittaiselle reissulle tulee liian pitkä matka ajaa sieltä Algarveen saakka”, sanoo OnGolfin Tuomas Kiiskinen.

Algarvessa on kymmeniä golfkenttiä, joten siinäkin mielessä sinne on mahdollista tehdä useampi reissu, eikä kaikkia kenttiä tule siltikään bongattua.

Faron lisäksi Iberian niemimaan sama suunta Espanjan puolella vetäisi matkanjärjestäjien tuntuman mukaan porukkaa, jos sinne suora lento Suomesta menisi. Sevilla ja Jerez olisivat kohdepaikkoina mahdollisia uusia “hittejä”.

Aina suosittujen Espanjan ja Portugalin lisäksi Pohjois-Afrikka olisi toivottava lisä Suomesta helposti saavutettavaksi. Marokko, Tunisia ja Egypti olivat joitakin vuosia sitten haluttuja kohteita. Koronapandemian jälkeen näihin maihin ei ole suoria yhteyksiä löytynyt.

“Odotan, että vuoden sisään pääsee taas suoralla lennolla Pohjois-Afrikkaan. Espanjan ja Portugalin tämänhetkinen valtava kysyntä tekee sen, että kentät ja hotellit ovat täynnä, ja ne voivat pyytää korkeampia hintoja. Vaihtoehtojen avautuminen näkyisi myönteisenä asiana ostajan lompakolle”, Kiiskinen sanoo.

Matkatoimistoilta painetta lentoyhtiöille

Kiiskisellä tai Passilla ei ollut suoralta kädeltä täsmällistä tietoa siitä, kuinka moni golfmatkaaja valitsee suoran lennon välilaskujen sijaan. Joka tapauksessa golfmatkaajat suosivat suoraa yhteyttä varsinkin, kun matka suuntautuu Eurooppaan. Matkanjärjestäjät valitsevat tarjottavia kohteitaan hyvin pitkälle suorien lentoreittien mukaan.

“Näppituntumalta sanoisin, että 90 prosenttia matkaajista valitsee suorat lennot. Kaikki mahdolliset pomput lisäävät riskiä, että golfkamat jäävät matkan varrelle. Toki vuokramailoilla voi pelata, mutta se aiheuttaa lisää säätöä kohteessa”, Kiiskinen kertoo.

Kyproksen Korineum Golf on kuulunut Golfpassin suosikkikohteisiin jo kymmenen vuoden ajan. Lähtökohtaisesti saarelle lennetään Suomesta Istanbulin kautta. Keväisin ja syksyisin menee suora lento Larnacaan, josta on reilu tunnin matka Korineumiin. Vaihtoyhteydellä pääsee 45 minuutin päähän Korineumista.

“Olemme käyttäneet molempia yhteyksiä ja kumpaankin on riittänyt golfareita. Suoralla lennolla on tietenkin iso merkitys, mutta aivan ylitsepääsemätön este se ei ole. Huhtikuussa meillä on tarjolla molempia vaihtoehtoja, joista suora lento on tällä hetkellä suositumpi”, Passi sanoo.

Lentoyhtiöt optimoivat lentoreittejään heidän liiketoimintaan parhaiten sopiviksi. Matkanjärjestäjillä on keskusteluyhteys näiden suuntaan ja tasaisin väliajoin toiveissa olevista reiteistä muistutellaankin.

“Ehkä se voima lähtisi siitä, että olisi useampi matkatoimisto, jotka yhdessä pystyisivät antamaan painostusta tietyille lennoille. Mukana pitäisi olla golftoimijoiden lisäksi muitakin matkanjärjestäjiä”, Passi pyörittelee.

Jos Euroopasta lähdetään kaukokohteisiin, ihmisten asenteet suoriin lentoihin muuttuvat. Silloin lähtökohtaisesti oletetaan, että paikan päälle mennään välilaskun kautta. Golfmatkailu hehkuu tällä hetkellä kuumana ennen muuta Euroopassa, joten lentoyhtiöillä luulisi olevan pienempi riski avata uusia reittejä omalla mantereellamme.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje