9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt - Matkailu

Mia Uusitalo on järjestänyt golfmatkoja 25 vuotta ja pysäyttänyt bussin puhelimella toiselta puolen Eurooppaa

Mia Uusitalo on ollut golfmatkailualalla jo neljännesvuosisadan. Kuva: Mia Uusitalon kotialbumi

Golden Sun Golfin Mia Uusitalo varmisti uransa alussa ulkomaiden lähtöaikoja faxilla.

Matkatoimistojen järjestämät golfmatkat voisi jaotella ryhmämatkoihin ja räätälöityihin matkoihin. Ryhmämatkat tarkoittavat käytännössä valmiita paketteja, kun taas räätälöidyissä matkoissa nimensä mukaisesti personoidaan matka asiakkaan toiveen mukaisesti.

Mia Uusitalon Golden Sun Golf on keskittynyt, ellei peräti erikoistunut räätälöityjen matkojen järjestämiseen. Asiakkaan toiveiden perusteella valitaan lennot, kuljetukset, kentät ja muut mahdolliset lisäpalvelut.

Golden Sun Golf näki päivänvalonsa vuonna 1997, ja Uusitaloa huvittaa, kun hän muistelee uransa alkuaikojen varauksia.

“Silloin ei kovin montaa golfmatkanjärjestäjää ollut. Matkat suuntautuivat pääosin Costa del Solille. Internet oli vasta tullut, joten kaikki varaukset menivät faxin kautta ja lentolippuja läheteltiin postissa asiakkaille. Aika erilaista se oli silloin”, hän muistelee.

Uusitalo oli tuolloin 28-vuotiaana uusi kasvo matkailualalla. Naisia ei ylipäätään golftoimialalla paljoa ollut. Epäilijöitä Uusitaloakin kohtaan löytyi, joille hän pääsi lopulta näyttämään kyntensä.

Voi olla, että kymmenen vuoden päästä ei tehdä enää ryhmämatkoja.

“Tulin mukaan kuvioihin suoraan koulun penkiltä. Kotipaikkani Uusikaupungin pojat löivät vetoa, milloin menen konkkaan. He toimivat inspiraation lähteenäni”, Uusitalo nauraa.

Minkä tahansa yrityksen perustamisen alkuvaiheilla riittää varmasti kivenmurikoita käänneltäviksi. Helppoa ei ollut Golden Sun Golfillakaan.

”Ensimmäisenä vuonna meillä oli viisi asiakasta. Toisena vuonna heitä oli kymmenen. Tuolloin mietittiin jo, että lopetetaanko koko homma. Sitten kolmantena vuonna sain Jan Ruohon kautta ison asiakkaan, jonka myötä pystyttiin jatkamaan”, Uusitalo kertaa ja kiittää nykyisin Vierumäki Golfin toimitusjohtajana työskentelevää Ruohoa.

Covid-19 muutti matkailua

Golfmatkailussa golf on luonnollisesti keskiössä. Se fakta ei sinänsä ole muuttunut. Ennemmin voidaan sanoa maailman muuttuneen golfmatkailun ympärillä. Faxi on vaihtunut internetiin ja sähköposteihin.

Paljon muuttui myös koronapandemian myötä. Golfmatkailu pysyi melko samanlaisena pitkään ennen koronaa. Matkat varattiin hyvissä ajoin, viimeistään puoli vuotta ennen reissuun lähtöä. Tällä hetkellä parinkin viikon aikajanalla varataan golfmatkoja.

“Tänä vuonna olen tehnyt matkan ennätysajassa. Minulle soitettiin aamulla 9:30, että ryhmä haluaisi lähteä Itävaltaan pelaamaan. Samana päivänä kello 17:00 he olivat koneessa matkalla kohteeseen. Sinä päivänä en muuta ehtinyt tekemään”, hyväntuulinen Uusitalo naurahtaa.

“Tuleva talvi ja kevät tulevat olemaan sellaisia, että ihmiset katsovat mihin maailma menee. Ihmiset eivät varmaan matkusta niin monta kertaa vuodessa kuin ennen. Paineet ovat isot ryhmämatkojen tekijöillä, kun on valmiit matkat ja pelätään että, jos ne eivät täytykään”, Uusitalo pohtii.

Mitkä sitten ovat tarkemmin katsottuna ryhmämatkojen ja räätälöityjen matkojen erot?

“Kun tehdään räätälöityä matkaa, siihen menee järjettömästi aikaa. Jokainen tarjous pitää tehdä kuin palapeli. Niiden matkojen hyvä puoli on se, että niistä tulee harvoin takkiin. Ei jää esimerkiksi ylimääräisiä lentoja. Jos emme itse tee laskennallista virhettä, niin tiedämme, että se kate tulee.”

Uusitalo pelaamassa iltavalaistuksessa. Kuva: Mia Uusitalon kotialbumi

“Ryhmämatkat ovat helpompia toteuttaa. Tehdään matka vaikka 20 hengelle ja myydään sitä. Tuottajalle on haastavaa, kun joutuu maksamaan ennakot lennoista ja green feestä. Jos matka menee heti täyteen, niin se on tuottoisa. Mutta jos sieltä jää muutama lento myymättä, niin matka menee ketuilleen”, Uusitalo vertailee.

Tarvittaessa järjestyy vessataukokin puhelimella

Uusitalo on nähnyt ja kokenut pitkän uransa aikana kaikenlaista. On saatettu soittaa keskellä yötä, että saako tyynyä vaihdettua. Hauskin kokemus, mikä elää edelleen, liittyy erään ryhmän matkaan Espanjassa.

“Kerran oli ryhmä johtavia liikemiehiä matkalla Barcelonassa ja he olivat menossa PGA Catalyniaan. He soittivat yhdeltä yöllä, että on pakko päästä vessaan ja kuski ei pysähdy. Soitin yhden puhelun ja bussi oli pysähtynyt viidessä minuutissa. Jotkut kouluttajat käyttävät tätä tilannetta esimerkkinä siitä, millaista on hyvä asiakaspalvelu.”

“Aikoinaan tehtiin Golflehden lukijamatka St. Andrewsiin. Mieheni, joka menehtyi 17 vuotta sitten, oli kanssani vetämässä tätä matkaa. Siihen liittyy hienoja muistoja”, Uusitalo sanoo.

Vastuullisuuskysymykset ovat tapetilla, eikä golf ei ole tästä poikkeus. Uusitalo sai oman osansa vastuullisuuteen liittyvistä asioista syksyisellä Grönlannin matkalla. Retkikuntaan kuului korkean profiilin henkilöitä suomalaisesta yritysmaailmasta.

”Osallistuminen retkikuntaan muutti pysyvästi arvomaailmaani ja vastuullisuuskysymykset ovat nousseet jokaisen päivän arvoihin ja valintoihin”, hän linjaa.

Uusitalon mielestä isossa kuvassa golfin roolia vastuullisuudessa ei ole tiedostettu riittävästi ja tässä hän haluaa olla tulevaisuudessa äänessä. Onneksi golfaritkin ovat alkaneet heräämään vastuullisuuskysymyksiin.

Tulevaisuus tulee olemaan erilainen golfmatkailun osalta. Näin ainakin Uusitalo uskoo. Kuten jo tiedostetaan, uusi nuorempi sukupolvi osaa itse varata matkansa, menevät he sitten minne tahansa.

“Voi olla, että kymmenen vuoden päästä ei tehdä enää ryhmämatkoja. Nykynuoret tietävät, mitä he varaavat ja tekevät sen yleensä suoraan netistä. Sukupolven muutos tulee muuttamaan golfmatkailua todella paljon.”

“Nuorille pitäisi kehittää heille suunnattuja golfmatkapaketteja. He ovat tulevaisuuden asiakkaita”, Uusitalo näkee.

Pitkä ura golfmatkailualalla on ollut värikäs. Erityisesti Uusitalon mieleen ovat jääneet hänen matkan varrella tapaamansa ihmiset.

“Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä yhteistyötä hienojen matkailualan ammattilaisten kanssa. AK-matkojen Harri Kontolalle olen soittanut aina, jos on ollut jotain ongelmia ja hän on aina auttanut. Golf Plaisiria, MaiLuxia ja Markku “Luigi” Nordia unohtamatta”, Uusitalo kiittelee.

”On ollut suuri ilo olla mukana tekemässä upeita elämyksiä asiakkaille”, Uusitalo päättää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje