26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfbongari: Grönlanti – jäätävä matkakohde

”Eihän tuollaista ole kuin saduissa”, totesi sisareni tutustuessaan Ilulissatista hänelle laittamiini kuviin – siihen on varsin vähän lisäämistä. On vain yksi Grönlanti.

Aamun tunnelma Islannin kansainvälisellä lentokentällä Keflavikissa oli aavistuksen jännittynyt. Olimme jättäneet ”StopOver” vuokra-automme hetki sitten Avisin palautusasemalle ja aikaa Ilulissatin koneen lähtöön oli pari tuntia.

Ihmettelimme, kun lennon check-in porttia ei näy missään ja lopulta ystävällinen virkailija kertoi meille lennon lähtevän poikkeuksellisesti 50 kilometrin päässä sijaitsevalta Reykjavikin keskustan sisäisten lentojen kentältä – sinne olisi ollut majapaikastamme alle 10 minuutin matka.

Matkaseurakseni sain tälle ”bongausmatkalle” tyttäreni Reetan ja Outin. Taustalla oli viime jouluna käydyt keskustelut, kun kerroin vuoden 2017 matka-ajatuksistani. Grönlannin kohdalla Reetta ja Outi heräsivät ja kertoivat mielenkiinnostaan lähteä mukaan. Edellisestä ”isä-tyttäret”-retkestä olikin kulunut jo 10 vuotta, joten sain runsaasti uutta intoa järjestelyihin.

Tres Hombres matkatoimiston Härkösen Antti oli järjestänyt kajakkireissuja Grönlantiin ja hänen suosituksestaan suuntasimme ensin Ilulissatiin. Vasta sen jälkeen oli vuorossa pakollinen kohteemme eli Nuuk – sieltä löytyisi maailman suurimman saaren ainoa golfkenttä. Olin jo marraskuussa tiedustellut golfklubilta Facebookin välityksellä todennäköistä ajankohtaa kentän avautumiselle ja saamani vastaukset ohjasivat matka-ajankohdaksi kesäkuun.

Lentojen ja majapaikkojen löytämisessä törmäsin alussa jäävuoren kokoisiin esteisiin, mutta tammikuun lopussa paketti oli kasassa. Koko kesä tuntui olevan jo loppuunmyyty erityisesti majapaikkojen suhteen ja koska Ilulissatiin pääsee laskeutumaan vain pienillä lentokoneilla, myös lentojen osalta vietiin viimeisiä.

Eqi Glacier

Bed&Breakfast Paa and Jannik osoittautui oivaksi majavalinnaksi. Jannik oli maastureineen vastassa lentokentällä ja kolmen huskyn vartioima, uudehko talo sijaitsi korkealla kalliolla meren rannalla. Ensimmäiset hetket olivat tyrmääviä – edessämme avautui seilaavia jäävuoria täynnä oleva Disko Bay. Lähes pilvettömältä taivaalta porottava aurinko kruunasi näkymän, jota tuskin koskaan unohdamme.

”Ilta-aurinko saattaa uusia jäävuoria merelle”

Kolmeen päiväämme olimme varanneet vain yhden ohjelmoidun reissun, ja se suuntautui vesiteitse Eqi Glacierille, noin 70 kilometrin päähän Ilulissatista. Erikokoisten jäävuorien seassa meitä kuljetti ammattinsa osaava kippari, joka oli ilmeisen ylpeä ohjaamastaan Targasta.

Näitä erikoisvahvistettuja, Suomessa käsityönä valmistettuja huipputuotteita näkyi Ilulissatin satamassa useita. Merimatkamme aikana emme nähneet yhtään muuta venettä eli ennakko-odotuksemme turisteja täynnä olevasta alueesta eivät onneksi toteutuneet. Katso video veneajelusta jäävuorten keskellä.

Pääsimme lopulta vain noin 7 kilometrin päähän Eqistä, sillä kesä oli täälläkin viikkoja myöhässä ja lahden pohjukka oli täynnä veneen pohjaan kolisevia isoja jääklönttejä. Meille kuitenkin konkreettisesti avautui olennainen – jäätikkö pienenee kiihtyvällä vauhdilla. Selviämättä jäi, kuinka vene potkureineen voi kestää näissä olosuhteissa.

Ilulissat Icefjord, Unescon maailmanperintökohde

Noin 300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen sijaitsevan Ilulissatin jäävuonon pääsy Unescon maailmanperintölistalle vuonna 2004 nosti paikan monen matkaajan ”must visit”-listalle. Sen jälkeen turismia on säädellyt pääasiassa rajallinen lentojen sekä majapaikkojen määrä.  Suurin osa matkaajista saapuu hyvien yhteyksien päästä Tanskasta, mutta etenkin kiinalaisten määrä kasvaa rajusti.

Ilulissat Icefjord on pohjoisen pallonpuoliskon aktiivisin ”jääpalakone”.  Seitsemän kilometriä leveän reunaman kautta massiivinen Sermeq Kujalleq -jäätikkö työntää isoa ja pientä jäävuorta Ilulissatin kaupungin ohitse ensin pohjoiseen ja sitten etelään kohti isoja vesiä. Sydäntalvella meno rauhoittuu, kun Disko Bay on jäässä.

Jäävuonon äärelle on merkattu kaksi kaupungista lähtevää vaellusreittiä, mitoiltaan noin kolme ja kuusi tuntia. Toki tarjolla on helikopteria ja lentokonetta, mutta arvelimme nämä kävelyreitit hyväksi tavaksi tutustua käynnissä olevaan arktiseen näytökseen. Emme pettyneet.

Reetta ja Outi Ilulissat Icefjord -jäätikön maisemissa.

Edetessämme merkittyjä vaellusreittejä pitkin kohtasimme toinen toistaan huikeampia näkymiä, uusien jäävuorien irtoamisen aikaansaama jyrinä piti huolen äänimaailmasta. Jäätikkö pienentyy tällä hetkellä keskimäärin 40 metriä päivässä, kun vauhti parikymmentä vuotta sitten oli vain puolet tästä – muutosvauhti on huima!

Isäntämme oli kieltänyt meitä menemästä alas rantaan, sillä jäätiköstä irtoavista mereen molskahtavista uusista jäävuorista syntyvät pikkutsunamit eivät ole alueella harvinaisia. Pari vuotta sitten ruotsalaiset telttailijat olivat huuhtoutuneet mereen leiriydyttyään rannan tuntumaan. Paikallinen kalastaja oli onneksi osunut paikalle ja kiskonut jäiset reissaajat turvaan.

Varsin arvovaltaiset tahot ovat viime aikoina kyseenalaistaneet ilmaston lämpiämisen. En kuulu asiantuntijoihin tällä sektorilla, mutta runsaasti apua mielipiteeni muodostamiseen sain majatalon isännältämme. Hänen naapurinsa oli viime kesänä ensimmäisen kerran ikinä saanut perunasadon Ilulissatissa. Lisäksi hän kertoi viereisen jäätikön lyhentyneen noin 12 kilometriä sen 30 vuoden aikana, kun hän on alueella asunut. Tämä tieto riittää vakuuttamaan minut asiasta.

Koirien kaupunki

Grönlannin noin 65 000 asukkaasta Ilulissatin osuus on noin 4500. Koiria kaupungissa on arviolta 1500 ja ne esiintyvätkin katukuvassa näkyvästi, vaikka joutuvat määräysten mukaan olemaan pentuja lukuun ottamatta sidottuina.

Vielä jokunen vuosi sitten koiria oli yli 5000, mutta eri syyt ovat johtaneet määrän pienentymiseen. Isäntämme mielestä suurin syy on kalanjalostuksen muutokset ja tätä kautta koirien ruokkimiskustannusten kasvu. Kun koirat aikaisemmin saivat eväänsä lähes ilmaiseksi kalajätteistä, nyt kala jalostetaan pidemmälle eikä koirille enää liikene riittävästi edullista ruokaa.

Moottorikelkat ovat korvanneet koiravaljakoita, vaikkakin jäätiköllä saa ajella kelkoilla hyvin rajoitetusti. Kolmas koirien määrään vaikuttanut asia on ilmaston lämpiäminen, Disko Bay ei enää ole yhtä pitkälle kevääseen jäässä ja näin ollen kalastajien tarve koiravaljakoille on vähentynyt.

Nuuk Golf Club

Oikea ajoitus on matkallakin tärkeää ja sitä se oli sanan varsinaisessa merkityksessä golfiin varaamamme päivän kohdalla. Pari lentotuntia Ilulissatista etelään sijaitseva Grönlannin pääkaupunki Nuuk kohtasi poikkeuksellisen lumisen kevään tänä vuonna ja golfarit pääsivät ulos mieliharrastuksensa pariin vasta kesäkuun toisena sunnuntaina. Saimme kunnian olla kesän 2017 ensimmäiset vieraspelaajat.

Saimme lämpimän vastaanoton saapuessamme klubille, varatut mailat odottivat valmiina ja koimme olevamme kaikin puolin tervetulleita. Ystävämme Pekkarisen Visan kolmen vuoden takainen käynti Nuukissa oli vielä kirkkaana henkilökunnan mielessä, muita golfturisteja klubilla oli näkynyt niukasti.

Kelit suosivat meitä myös Nuukissa, joten vaikka kentän kunto ei tarjonnut suuria elämyksiä, nautimme auringonpaisteesta ja merimaisemasta. Ulkoilujalkineiksi varaamamme vesitiiviit vaelluskengät olivat elementissään myös golfkentällä, sillä Nuukissa pelaaminen tarkoittaa kiipeilyä ylös kallioilla sijaitseville tiiauspaikoille ja lyöntisuorituksia myös väylien ulkopuolella.

Väylä 9, taustalla Nuukin yliopisto.

Kallioiden välissä risteilevät väylät oli mukavan kompaktisti sijoitettu, joten kiersimme ysin noin puolessatoista tunnissa. Outilla ja Reetalla oli pelikauden ensimmäinen kierros, mutta se ei tuntunut haittaavan – kisasta tuli perinteisen tiukka. Outille Grönlanti oli 50:s golfmaa, joten meillä kaikilla oli sen johdosta juhlapäivä. Pelin jälkeen pizzat maistuivat pohjoisessa nautittujen kalalautasten ja valaanrasvamaistiaisten jälkeen!

Nuukin klubin 50 jäsentä pelaa kesäisin ahkerasti, kun lumet saadaan ensin pois haittaamasta. Kausi tuppaa jäämään 5 kuukauden mittaiseksi, mutta simulaattorikilpailut pitävät porukan harrastuksen parissa myös pitkän talven ajan. Klubin Facebook-sivu on läpi vuoden tehokkaassa käytössä eikä viikkokisojen voittajat jää mainitsematta.

Grönlanti – menisinkö uudelleen?

En tiedä, voiko missään maailman kolkassa päästä lähemmäksi ilmastonmuutoksen luontovaikutuksia kuin Grönlannissa. Etuoikeutetuksi koen itseni sen vuoksi, että sain nähdä ja kokea Grönlannin monet kasvot yhdessä aikuisten tyttärieni kanssa – parempia matkakavereita ei isä voi tällaiseen kohteeseen saada.

Golfkierros Nuukissa oli piristävä kokemus, mutta muilta osin seutu ei jättänyt mieliimme sellaista jälkeä, että sinne olisi tarvetta palata toista kertaa. Erilaisuutensa ansiosta pohjoisemmat kaupungit saattavat hyvinkin kuulua tulevaisuuden matkakohteiden joukkoon. On kuitenkin pakko todeta, että Grönlanti olisi jäänyt taatusti kokematta ilman golfharrastusta.

Jää nähtäväksi, miten nähty ja koettu tulee pidemmällä aikajänteellä vaikuttamaan omiin ratkaisuihin esimerkiksi asumisen ja liikkumisen saralla. Viimeksi mainitussa asiassa autoverotuksen tulevaisuudesta päättävät tahot taitavat näytellä merkittävintä roolia.

Linkit:

www.bb.gl

www.greenland.com/en/things-to-do/nature-experiences/ilulissat-icefjord/

https://m.facebook.com/nuukgolfklub/

www.treshombres.fi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje