16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfmatkailu: Paluu Aurinkorannikolle

Monen kentän laitaa reunustavat asuinrakennukset, kuten tässä Los Olivos -kentällä.

Espanjan Aurinkorannikolla vierailee vuosittain 150 000 suomalaista. Hintataso Aurinkorannikolla nousee kovaa vauhtia, silti innokkaita golfareita lentää aurinkoon joka vuosi entistä enemmän. Jokin Andalusian rannoilla viehättää.Mijas Golf on suomalaisten suosikki. Siellä voi törmätä myös julkkiksiin, kuten Martti Ahtisaari, Joonas Hytönten ja fredi. Aurinkorannikon golfkenttätiheys on varmasti suurin maailmassa. Missään ei tarvitse ajaa kymmentä kilometriä enempää ilman seuraavaa golfkenttää. Kenttiä löytyy joka makuun. Joku pitää Alhaurinin kapeasta vuoristoradasta, toinen taas Paradorin tasaisesta merenpohjasta. Kenttien ympäriltä löytyy metsää, merta, rotkoja, hedelmäpeltoja, kerrostaloja, mistä ikinään kukakin pitää. Omat lempikentät löytyvät parhaiten kokeilemalla. Toki kenttien kotisivuilta löytyy alustavat määritelmät. Espanjalaiset eivät yleensä puhu paljon kieliä, mutta golfkentillä pärjää hyvin englannilla. Kenttien asiakaskunnasta reilusti yli 90 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin espanjaa, joten kentät ovat panostaneet henkilökuntansa kielitaitoon. Hyvällä tuurilla palvelua voi saada jopa suomeksi. Suomalaista henkilökuntaa löytyy ainakin Lauron, Santanan ja Doña Julian kentiltä. Kenttien oheispalvelujen puitteet ja palvelutaso vaihtelevat melkoisesti. Tasoa ei määrittele yksinomaan hinta. Esimerkiksi edulliselta Alhaurinin kentältä löytyy loistelias klubirakennus saunoineen sekä täydelliset harjoitusalueet. Huomattavasti kalliimmalla Santanan kentällä sen sijaan ei ole lainkaan rangea ja klubiravintolakin on pieni luukku ilman kunnon keittiötä. Laadukkaimmat oheispalvelut löytyvät El Chaparrallin kentältä. Upeasti entisöidyn vanhan klubirakennuksen terassilta on ilo seurata muiden pelaajien taistelua reiällä 18, joka on vaikea rotkon yli lyötävä par kolmonen. El Chaparrallin range on kuin suoraan elokuvista. Se on valaistu kaksikerroksinen luomus ja lyötäville palloille löytyy useita erilaisia maaleja. Muutamalta lyöntipaikalta löytyy mailanpäännopeusmittari, joten paikka on mitä parhain erilaisille leikkimielisille kilpailuille. Golfklubit eivät ole turhia kitsastelleet ravintoloidensa hinnoittelussa, joten usein miellyttävämpi ja ainakin edullisempi vaihtoehto on ajaa muutama sata metriä kentältä poispäin ja käydä juomassa tii-kaljat paikallisessa Venta -tyyppisessä ravintolassa. Klubilla tuoppi maksaa helposti yli neljä euroa, kun taas Ventassa sen saa yleensä alle kahden euron. Paikallisissa kuppiloissa saa useimmiten vielä edullisia ja herkullisia pikkupaloja ”tapaksia”.

Mit&#228, maksaa?

Vaikka Aurinkorannikko onkin edelleen ylivoimaisesti suosituin golfmatkailukohde, on nurinaa alkanut kuulua. Eniten kritiikkiä on herättänyt hinnoittelu, jonka väitetään karanneen käsistä. Arvostelussa on paljon todellista aihetta, green fee hinnat lähes tuplaantuivat euroon siirtymisen myötä. Sen jälkeen korotukset ovat olleet maltillisia. Aurinkorannikon kilpailuasema on pikemminkin parantunut, koska kilpailevat kohteet kuten Turkki ja Egypti ovat nostaneet hintojaan lähes samalle tasolle. Nyt näyttää siltä, että hintojen huippu on saavutettu. Kilpailu kovenee jatkuvasti uusien kenttien myötä ja kentillä alkaa olla ruuhkaisimpinakin aikoina hyvin tilaa. Viimeisen parin vuoden aikana moni kenttä on ryhtynyt kilpailemaan pelaajista erilaisilla erikoistarjouksilla. Pelaajia houkutellaan edullisin hinnoin joko varhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Myös niin sanotut pitkät greenfeet ovat yleistymässä. Pitkä greenfee voi olla esimerkiksi viiden päivän pelioikeus neljän greenfeen hinnalla. Santanan kenttä on nousemassa Aurinkorannikon eliittiin. Paljon pelaaville on tarjolla myös erimittaisia väliaikaisia pelioikeuksia. Esimerkiksi Cabopinon kentältä voi saa kolmen kuukauden pelioikeuden hintaan 700€ (1200€/pariskunta). Tämän tyyppiset tarjoukset lisääntyvät varmasti lähivuosina, kun kentät koettavat sitouttaa pelaajia. Näitä tarjouksia kannattaa kysellä kentiltä, toistaiseksi niitä ei markkinoida kovin näkyvästi. ”Viime syksynä mietin yhden kaverini kanssa pitkään, pitäisikö hankkia Torrequebradan privelege card. Se maksaa alle 1500€ miestä kohti ja sen omistaja pääsee koko vuoden pelaamaan nimellistä viiden euron käsittelymaksua vastaan. Päädyin kuitenkin siihen, että on mukavampi kiertää eri kenttiä ja käydä yhteisissä kisoissa tapaamassa tuttuja. Tänä syksynä aion miettiä asiaa uudestaan, niin paljon rahaa pelaamiseen uppoaa”, pohtii Jorma Pessa, yksi paikallisista suomalaisista. Hinnat vaihtelevat huomattavasti myös sesongista riippuen. Kovimpia hintoja joutuu maksamaan loka-marras- ja maalis-huhtikuussa. Esimerkiksi joulun tienoilla monet kentät laskevat hintansa noin puoleen korkeimmasta. Golflomia suunnitellessa kannattaa miettiä muutakin ajankohtaa kuin pääsiäinen. Kesä on ihanteellista aikaa golfin peluulle Aurinkorannikolla. Kentät ovat loistavassa kunnossa, hinnat pohjissa ja pelirauha on taattu. Juhannusgolfia pääsee usein pelaamaan tyhjälle kentälle. Lentokoneissakin on kesällä hyvin tilaa, joten kun poninhäntäpoika ennustaa telkkarissa sadetta seuraavaksi kahdeksi viikoksi ei kannata unohtaa varman auringon vaihtoehtoa.

Muuttolintujen talvikoto

Heinäkuun lopulla Hillsiden kentälle kerääntyi harvinaisen heterogeeninen joukko suomalaisia golfareita. Paikalla oli parvi muuttolintuja, jotka lähtevät syksyin, palaavat keväisin. Muuttolinnut ovat tehneet elämässään valinnan viettää talvet poissa Suomen pakkasista ja tuiskuista. He haluavat nauttia lämpimästä ilmastosta ja ympärivuotisista harrastemahdollisuuksista. Muuttolintuja asuu USA:n Floridassa, Thaimaassa ja suurin parvi Espanjan Aurinkorannikolla. Aurinkorannikko sijaitsee eteläisessä Espanjassa Andalusian maakunnassa. Alue on noin 100 kilometriä pitkä kaistale Malagan kaupungista länteen Gibralttarin salmea kohti. Aurinkorannikon merkittävimmät keskukset ovat Torremolinos, Benalmádena, Fuengirola ja Marbella. Suomalaisia muuttolintuja löytyy kaikista keskuksista, eniten Fuengirolasta. Tarkkaa muuttolintujen lukumäärää on mahdoton sanoa, mutta erilaisten arvioiden mukaan talviaan Aurinkorannikolla viettää 15 000 – 20 000 suomalaista. Osa heistä viipyy lämmössä koko talven, osa käy välillä Suomessa ja elelee Aurinkorannikolla lyhyissä jaksoissa. Pysyvästi alueella olevien lisäksi Aurinkorannikolla vierailee vuosittain yli 100 000 lomalaista, joita muuttolinnut kutsuvat viikkoturisteiksi. Yleinen ennakkoluulo on, että Espanjassa viihtyvät vain varakkaat eläkkeellä olevat suomalaiset. Heitäkin joukossa on toki paljon, mutta kokonaisuus on erittäin moninainen. Mukaan mahtuu muun muassa etätyöntekijöitä, yrittäjiä, rakennustyömiehiä, opiskelijoita, kansaneläkeläisiä ja elämäntaiteilijoita. Yleinen hintatason nousu Aurinkorannikolla on harventanut tyhjän päällä elävien punanenäisten viinin ystävien porukan varsin pieneksi. Suomalaisten suosikkikentät (lähde PAR1) 1.Mijas Golf 2.Guadalhorce 3.Santana 4.La Cala 5.Rio Real 6.Lauro Teksti Antti Pekkarinen, kuvat Osmo Lehtinen ja Vesa Uusi-Kilponen

Uusi Fuengirola

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje