26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfbongarit Road Trip to USA – seikkailu alkoi Alaskassa

Golfbongarit Esa, Visa ja Vesa käynnistivät Yhdysvaltojen pohjoisiin osavaltioihin suuntautuvan kuuden viikon mittaisen bongausmatkansa torstaina Alaskan Fairbanksissa, jossa he pelasivat Yhdysvaltojen pohjoisimman golfkentän North Star Golfin.

Ensiaskeleet USAn maaperällä otimme Anchoragessa, jonne pääsimme Icelandairin avulla sujuvasti Reykjavikin kautta. 11 tunnin aikaeron ansiosta ehdimme Alaskaan vain pari tuntia Suomesta lähtöaikamme jälkeen eli keskiviikkona iltapäivällä.

Olisimme päässeet etenemään bongauskohteeseemme Fairbanksiin lähes saman tien, mutta uteliaisuus voitti mukavuuden halun ja olimme hankkineet lipun tunnin kestävälle viimeiselle legille kuuden tunnin päähän, ehtisimme Fairbanksiin viisi minuuttia ennen puolta yötä.

Rehellisyyden nimissä mahdollisuus bongata uusi Hard Rock Cafe oli jo riittävä syy pieneen viivähdykseen.

Otimme Anchoragen haltuun tunnin kestävällä bussikierroksella. Opimme, että Anchoragessa on maailman suurin pienlentokoneiden kenttä – 3.000 konetta on muuten oikeasti paljon!

15 vuoden iässä pääsee koneen puikkoihin, 16 vuotiaana on mahdollista saada lentolupakirja ja 17 vuotias voi jo kuljetella kavereita – mopoautoihin emme törmänneet.

Aikaero teki tehtävänsä, joten käynnistimme yöunet jo Anchorage–Fairbanks-lennolla. Alaskan autovuokrauksessa olimme luottaneet AVIS:iin ja olimmekin varsin tyytyväisiä saadessamme Fairbanksissa alle ykköstoiveemme eli Ford Edgen. Kotimaassa esitestattu uusi Fordin SUV oli etukäteisarviomme mukaan paras vaihtoehto myös Seattlesta alkavalle yli 7000 kilometrin ajo-osuudelle, sillä auto on hiljainen, erinomainen ajaa ja tarjoaa väljät tilat niin matkustajille kuin myös matkatavaroille.

Fairbanks, North Star Golf Club

Reissumme aikataulutusta on ohjannut vahvasti North Star Golf Clubin toisen omistajan Melinda Evansin viime marraskuinen posti, jossa hän suositteli lumen tulon takia peliä ennen syyskuun puoliväliä. Vaihtelin Melindan kanssa viestejä muutaman kerran kesän aikana ja niinpä löysimmekin itsemme klubin Facebook-seinältä pari päivää ennen saapumistamme – koimme olevamme tervetulleita.


Klubille saapuessamme meitä oli vastassa Roger, Melindan aviomies, muutenkin kaikki tuntuivat tuntevan meidät ja olo oli kuin olisi saapunut kotiklubille.

Niin tuloskortti kuin kierroksesta muistoksi saadut diplomitkin saapuvat aikanaan Suomeen ja löytävät paikkansa muiden golfmuistojen rinnalta.


Saimme peliseuraksemme eläkepäiviään golfklubilla viettävän Dalen, ja erityisesti takaysin kimuranteilla väylillä paikallisoppaamme apu osoittautui korvaamattomaksi.

Ihan pikkuisen jännitti, joten kyselin Dalelta todennäköisyyttä törmätä karhuun kierroksen aikana. Viisi vuotta sitten oli kaksi karhua tepastellut väylillä, mutta sittemmin ne oli ammuttu ja nykyisin alueella esiintyi pääasiassa korkeintaan ketun kokoisia eläimiä.

Etuysi oli mukavan selkeä pelattava, mutta takaysille oli sijoitettu runsaasti erikoisia sokkoväyliä. Maasto oli tasainen ja runsas lehtipuiden määrä toi mieleen kotimaan pohjoiset kentät.

18 reiän jälkeen Dale kysyi, ehdimmekö nauttia pelin päälle klubilla hänen tarjoamansa juomat ja vastaukseksi riitti katseemme – meillähän ei enää ollut kiire mihinkään. Reissu julistettiin virallisesti alkaneeksi!

Melinda ja Roger Evans ovat kertoneet julkisesti halustaan siirtyä eläkkeelle ja myydä omistamansa golfkenttä, hintalappu on 1,2 miljoonaa dollaria. Toiveena on, että ostajana olisi taho, joka haluaa kehittää golfkenttää eteenpäin.

Vain viisi kuukautta kestävä sesonki saattaa rajoittaa ostajien määrää, mutta toivokaamme Evansin pariskunnalle onnea kauppaprosessissa ja että 1992 perustettu kenttä saa uudet innokkaat omistajat.


Välipäivä

Jotenkuten nukutun toisen yön jälkeen oli luvassa välipäivä golfista, lento Seattleen ajoittui myöhäiseen iltapäivään. AirBnb-isäntämme Adamin valmistaessa meille maukkaita aamupaloja hän auttoi samalla meitä päiväohjelman suunnittelussa.


Visan kanssa totesimme aikojen muuttuneen, kun kahden uuden ysireikäisen kentän bongauksen sijasta päädyimme vierailemaan kahdessa Fairbanksin museossa. Toinen niistä oli Fountainheadin antiikkiautojen museo, jossa oli noin 60 aarretta vuosilta 1898–1938.

Monta automuseota on tullut koluttua, mutta tämä meni sen listan kärkeen kirkkaasti. Kaikki autot olivat ajokuntoisia ja kaikin osin ensiluokkaisesti kunnostettuja.

Next Stop Seattle, Washington State

Viikonlopun peliohjelma alkaa lauantaina Chambers Bayssa Seattlessa, missä onkin ainoa ennakkoon varattu lähtöaika Fairbanksin lisäksi. Sunnuntaiaamuna on vuorossa ajo Oregoniin, jonka jälkeen suuntaamme Idahoon ja Montanaan.

Netin pääuutiset kertovat karuista asioista Karibialla ja Floridasta, myös metsäpalot eri puolilla länsirannikkoa ja maan pohjoisissa osavaltioissa saavat palstatilaa. Näyttää siltä, että meidän täytyy hiukan kalibroida alkuperäistä reittisuunnitelmaa, sillä yhtään turhaa riskiä emme ole ajatelleet ottaa.

Lisää: www.northstargolf.com

Lue: Golfbongarit Road Trip to USA: 25 osavaltiota kuudessa viikossa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje