Golfia harrastavat ihmiset eri puolilla Skotlantia ovat yleensä sitä mieltä, että juuri heidän asuinseudultaan löytyy maan parhaimmat golfkentät. Kuka heistä voisikaan olla väärässä? Kun itäpuolen eturivin ylpeyden aiheita ovat mm. St Andrews, Muirfield ja Kingbarns, voi rannikkoa ylöspäin kohti koillista matkatessaan kokea vaikkapa Carnoustien, Royal Aberdeenin ja Cruden Bayn tarjoamat ulottuvuudet.
Pohjoisella on Dornochinsa ja Nairninsa, mutta hevosenkengän piirtyessä toisen sakaran kohdalle, tulee lännessä vastaan Ayrshiren alue. Siellä Skotlannin Atlantin puoleisen rannan ehdottomia aarteita ovat Royal Troon, Turnberry, sekä Prestwick.
Royal Troon Golf Club
Marraskuinen aamu valkenee 15 000 asukkaan Troonin kaupungissa sateisena ja viileänä. Edessä on pelikiertue olosuhteissa, jotka ovat ayrshireläisittäinkin tavallista karummat. Tunteet lajin äitimaata kohtaan ovat vesisateen vaakasuorasta piiskauksesta huolimatta niin vahvoja, ettei tulisi mieleen vaihtaa huonointakaan pelipäivää Skotlannissa bermuda-ruohon peittämille helteisille keitaille.
Troonin kentän ensimmäiset reiät eivät tee olennaista poikkeusta Skotlannin links-kenttien tavanomaiseen aloitusilmeeseen. Muutamat lyhyet par-neloset vaikuttavat leppoisilta siirtäen suurimman huomion Ayrshiren rannikkoa vartioivaan eriskummallisen näköiseen saareen nimeltään Ailsa Graig.
Pian itse pelikin alkaa jo ravistella hereille. Vaikka kentältä löytyy kokonaismittaa riittävästi, on avausten tarkkuudella lyönnin pituutta ratkaisevasti tärkeämpi merkitys. Lisäksi suurin osa bunkkereista on kätketty niin ovelasti, että niitä on useasti mahdotonta nähdä lyöntipaikalle. Ulosmenon loppuvaiheilla on jo helppo käsittää, kuinka ankaraksi kenttä voidaan pienin lisäsäädöin virittää huipputurnaukseen.
Kuutonen on kaikkien British Open -kenttien pisin par-viitonen, kahdeksikon (par-3) edustaessa samaa asiaa listaa toisinpäin luettaessa. Myöhäisen ajankohdan vuoksi Postage Stampina tunnettu reikä pelataan talvigriinille.
Jos mielessä on edes kohtuullinen tuloksenteko, kannattaa parhaat temput esittää jo etuyhdeksiköllä. Links-kentille ominaisesti aloituspuoliskon matkantekoa helpottaa takatuuli, kunnes sisääntulossa on täysi työ tulla toimeen päivän boforilukemien kanssa. Varsinainen henkiinjäämistaistelu käydään kierroksen keskivaiheen molemmin puolin; mikäli reiälle 13 mennessä peli on vielä koossa, voi karaistuneempikin pelaaja onnitella itseään.
Kierroksen jälkeen huomio kiinnittyy klubirakennuksessa oleviin kuviin vanhoista British Open -voittajista ja monista muista pelaajista. Yksi mielenkiintoisimmista otoksista esittelee Gene Sarazeniä, joka vuonna 1973 teki paluun Trooniin 71-vuotiaana. Sarazen oli mukana jo Troonin ensimmäisessä British Openissa vuonna 1921!
Troon osoittautuu ”linjan mukaiseksi” links-kentäksi, joka kaikessa viekkaudessaan on pelaajalle paha vastustaja. Sikäläiseen tapaan tiiboxia ei voi Troonissa valita vapaasti, mutta lipun paikkoja osoittava kartta tuloskortin välissä on mainio juttu.
Turnberry Golf Club, Ailsa
Turnberryn majakka on tullut vuosien varrella tutuksi miljoonille tv-katsojille.
Maailman huippukentät ovat korkeasesongin aikana aina tiptop, mutta British Open -vuotena Turnberryn Ailsa-kenttä tuntuu olevan vielä talven kynnykselläkin ”virityksessään”. Raffit ovat jonkun verran lähempänä väyliä kuin tavallisesti. Lisäksi griinit ovat nopeat, mutta eivät silti mitään asfalttia; pallo tuntuu pysyvän hyvin pudotusalueella.
Kentän ensimmäisellä puoliskolla tuuli on tutusti selän puolella, mutta väylät käyvät nopeammin työläiksi kuin Troonissa. Merkillepantavin ominaisuus Ailsalla on se, että meren muokkaamat korkeat dyynit puuttuvat vastoin links-kenttien perusilmettä. Tämän vuoksi hieman sivummalla juoksentelevat pallot saattavat ajautua ilman hiekkavallien suojaa hankaliin paikkoihin.
Neloselta lähtien maisemat alkavat olla henkeäsalpaavat ja seudun kuvatuin yksittäinen kohde, Turnberryn majakka, esittäytyy kaikessa romanttisuudessaan. Yksi kentän kohokohdista on eittämättä yhdeksäs reikä, jonka sokea avaus myrskyävän meren yläpuolella olevalta notkolta on elämys. Bruce´s Castleksi ristitty Ailsan nimikkoväylä on saanut nimensä 1300-luvulla vaikuttaneen Skotlannin kuninkaan ja kansallissankarin Robert the Brucen mukaan. Majakka on rakennettu hänen synnyinkotinsa Turnberryn linnan raunioille.
Kierroksen puolivälissä pistäydymme 10. lyöntipaikan takana olevassa taukotuvassa (The Halfway House), josta on mukava katsella majakkaa sekä villiä merenkäyntiä. Utelen teekupin takaa taukotuvan emännältä, pelattaisiinko hänen mielestään päivän olosuhteissa huipputurnausta.
Saatuamme seuraavat avauksemme ilmaan, alkaa taivaalta piiskata isokokoisia rakeita. Yhä enemmän käyn epäilemään taukotuvan emännän myönteistä vastausta kysymykseeni…
Ailsan 18:s reikä, ”Duel In The Sun” (Kaksintaistelu Auringossa), on saanut nimensä vuonna 1977 Turnberryssä debytoidun major-turnauksen mukaan. Kisassa kaksi täysin ylivoimaista pelaajaa Tom Watson ja Jack Nicklaus tahkosivat kentällä solkenaan birdieitä ja jonkun eaglenkin. Maailman tuolloisen kärkikaksikon eroksi jäi jännittävässä kilpailussa lopulta yksi lyönti Watsonin hyväksi.
Viimeistä väylää edetessä tulee aidosti mieleen kymmeniä vuosia aikaisemmin Turnberryssä voittoa juhlineen Watsonin sensaatiomainen yritys valloittaa Turnberry uudemman kerran 60-vuotispäiviensä kynnyksellä.
Ailsaa on hankalaa ja tarpeetontakin verrata Trooniin, joka on vanhempana ja peruskuosinsa säilyttäneenä perinteisen links-kentän ruumiillistuma. Mutta se edustaa sijaintinsa, maisemiensa ja monipuolisuutensa vuoksi liki täydellistä golfpyhättöä. Ailsa olisi helppo valita yhdeksi ja ainoaksi kentäksi, jolle voisi juuttua koko loppuelämäkseen.
Prestwick Golf Club
Prestwickissä voi tuntea aidosti palaavansa sata vuotta ajassa taaksepäin.
Mielikuvat Prestwickistä liikkuvat ennakkoon museon ja tämän päivän välineille helpoksi käyneen kentän välillä. Ykkönen on kapea par-nelonen, jonka oikealla puolella kulkee tiheästi liikennöity junarata. Griinillä taaksepäin väylää katsoessani mietin kuinka paljon ohimenevien vaunujen kylkiin onkaan ajan saatossa mahtanut kertyä pallojen aiheuttamia lommoja. Vaikka selviänkin parilla, en toisella kertaa ottaisi Prestwickin ykkösellä pitkää rautaa isompaa mailaa.
Museomaisuus osoittautuu jatkossa kentän yhdeksi tärkeimmäksi elementiksi. Harvoin on mahdollista kuvitella itseään elävästi 1800-luvulle, mutta Prestwickin monet väyläratkaisut antavat tähän oivan mahdollisuuden.
Kentällä on lukuisia sokeita avauksia ja lähestymisiä, joita varsinkin Prestwickin perustamisen aikoihin rakennetuilla kentillä on suosittu. Myös puisilla rappusilla varustetut luolamaiset bunkkerit ovat hauska kokemus. Pienikokoisia, mutta laadukkaita viheriöitä on sijoiteltu yhtä lailla syviin kuoppiin tai toisaalta korkeille hyllyille; mielikuvituksella ei tunnu olevan Prestwickissä rajaa.
Kentältä löytyy myös kaikin puolin nykyaikaiseen suunnittelutyyliin kelpaavia ratkaisuja. Yksi Prestwickin vahvuuksista onkin paitsi kentän laatu myös reikien moni-ilmeisyys.
Alkupään rei’istä parhaiten mieleen jää vielä kolmonen, joka on kaikkine kanjonien ylityksineen ja puisine bunkkerirakennelmineen kuin seikkailu villissä lännessä. Viitonen on pitkähkö par-kolmonen, jonka griinin ja lyöntipaikan välissä on korkea hiekkadyyni; ”Himalayas” voikin aiheuttaa matalalyöntiselle pelaajalle todellisen päänvaivan.
Loppupään reiät tuovat osuvaa tasapainoa kokonaisuuteen, jonka mielenkiintoisuus haihduttaa taustalle ajatuksen helposta kentästä. 15 harhauttaa jälleen draiverin käyttöön, vaikka ”laskeutumisalue” näyttää pallon luona sopivan rautaviitoselle. Joka tapauksessa kaunis väylä, jolle sokea griini sopii harvinaisen hyvin. Toiseksi viimeisellä reiällä on eräänlaista kiitos käynnistä -tunnelmaa. ”Alpsille” onkin saatu hauskasti pieneen tilaan paljon prestwickläisiä perusominaisuuksia.
Vaikkei Prestwickissä välttämättä kaikkein suurinta hartiakäännöstä tarvitakaan, osoittautuu se varsin kunnioitettavaksi kentäksi. Sen säilyttäminen alkuperäisenä monumenttina on merkittävä asia, lisäksi Prestwick täyttää monivivahteisena ja kiinnostavana kenttänä varmasti vaativimmankin golf-friikin toiveet. On silti yllätys, kuinka ajan kestävä paketti sen vanhojen kansien välistä löytyy.
Pohjoisessa sijaitseva Royal Dornoch on jokaisen golffriikin todellinen toiveiden täyttymys.
Skotlannissa on yli 500 kenttää, ja niitä löytyy maan lähes joka kolkasta. Tämä helpottaa huomattavasti omatoimimatkailijan ennakkosuunnitelmia. Ennen peliaikojen ja -päivien varaamista on kuitenkin syytä selvittää lentoaikojen toimivuus omiin suunnitelmiin. Suoria lentoja Suomesta Skotlantiin järjestää tällä hetkellä ainoastaan Ryanair, jolla on vakituinen reittiyhteys Edinburghiin. Mutta mm. British Airwaysin tai KLM:n yhteyksillä voi koneen vaihdolla päästä suhteellisen tahdikkaasti myös Skotlannin muihin isompiin kaupunkeihin, kuten Aberdeeniin tai Glasgowiin.
Myös Prestwickin ja Troonin kenttien vieressä oleva Prestwickin lentokenttä on melko ahkerasti liikennöity, mutta valitettavasti sen toimivuus perustuu lähinnä Iso-Britannian sisäiseen lentoliikenteeseen.
Mikäli valinta on omatoimimatka, ei ilman vuokra-autoa liikkumisesta Skotlannissa kannata haaveilla. Tämä tietty sillä poikkeuksella jos asuu aivan pelaamiensa kenttien vieressä koko matkan ajan. Pientä pohdintaa saattaa aiheuttaa kuljettajan valinta Iso-Britannian vasemmanpuoleisen liikenteen vuoksi. Lisäksi auton oikealla puolella olevien hallintalaitteiden ja kuljettajan vasemman käden varassa olevan vaihteiston tottumiseen vierähtää aina oma aikansa. Samalla kannattaa ottaa mukaan/vuokrata navigaattori tai vähintään riittävän tuore maantiekartta. Kuitenkin pelkän kartan varassa olevan golfturistin voi olla joskus vaikeaa löytää niukasti opastetuille kentille.
Skotlantilaiset ovat perusluonteeltaan ystävällisiä, mutta vierailleen tilan sallivia ihmisiä. Lisäksi paikalliset pelaajat ovat usein kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista golfoloista, vaikka toisen tarinan mukaan skotlantilaiset eivät maantiedon tuntemuksellaan kansainvälistä eturiviä edustakaan. Suurimmat ihmetyksen aiheet liittyvät Suomen kylmään talveen ja lumimääriin. Sääliä riittää myös lyhyelle pelikaudellemme.
Golfia on Skotlannissa pelattu jo keskiajalta lähtien, ja tämä tietysti näkyy maan kaikessa golftoiminnassa. Vaikka vieraat ovat tervetulleita, edellyttävät skotlantilaiset kaikilta klubilla ja kentällä olevilta vierailtaan samanlaista etiketin kunnioitusta ja ohjeiden noudattamista kuin itseltäänkin. Lisäksi hidas pelaaminen on skotlantilaisille kuin punainen vaate. Joillakin kentillä edellytetään neljän pelaajan ryhmiltä 3 tunnin ja 45 minuutin alitusta.
Euroopan reunalla asuvilla suomalaisilla ja skotlantilaisilla tuntuu olevan jotain yhteistä, samalle aaltopituudelle on helppo päästä nopeasti. Jos saarivaltakunnan pohjoisin valtio on vielä kokematta, seuraa varoitus: Skotlanti saattaa viedä kelttien maahan matkustavan sydämen kuin Lappi konsanaan.
Marko Kuivasaari
