Kuin astuisi sisään maisematauluun.
Lento Helsingistä Müncheniin sujui näpsäkästi, eikä aikaakaan, kun olimme jo syöneet ensimmäiset bratwurstit. Vuokra-auto alle ja matka kohti Itävaltaa alkoi. Ajoimme Kitzbühelin kautta Kapruniin, jonne matkaa kertyi hieman päälle 200 km.
Matkamme ensimmäinen kohde oli Zell am Seen ja Kaprunin alue. Nämä kyläthän ovat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Kylien välisessä tasaisessa laaksossa sijaitseva Zell am See – Kaprun Golf Clubin Kitzsteinhorn kenttä oli ensimmäinen golfkenttämme. Varsinaiseksi alppikentäksi tämä oli varsin tasainen ja sitä voisi paremminkin kuvata puistokentäksi. Väylät ja griinit olivat hyvässä kunnossa ja kaikki muukin golfiin liittyvä oli oikein mallillaan.
Majapaikkanamme oli Kaprunissa sijaitseva Barbarahof-hotelli. Majoitukseen kuului puolihoito, joten illallisella oli hyvän ruuan lisäksi itävaltalaiseen tyyliin riittävä määrä haarukoita ja veitsiä.
Korkeassa ilmanalassa pallo lentää pidemmälle kuin lähempänä merenpintaa.
Perjantaina kiersimme toisen Zell am See – Kaprunin golfkentistä, Schmittenhöhen. Kenttä oli edellistä haastavampi, mutta samalla mielenkiintoisempi ja monipuolisempi. Vaikka tämä kenttä sijaitsee samalla alueella kuin Kitzsteinhorn-kenttä, on siinä peliä vaikeuttamassa enemmän vesiesteitä.
Näillä Zell am See – Kaprunin kentillä pelattiin tänä keväänä kahdeksatta kertaa Ski-Golfin maailmanmestaruuskilpailut. Lajeina siinä ovat suurpujottelu ja golf. Tunnetuin osallistuja oli Bode Miller. Suomalaisiakin oli 200 osanottajan joukossa kymmenkunta.
Kentät eivät poikenneet maailman golfkentistä kovastikaan väyliltään tai lay-outiltaan. Mutta jo täällä tajusimme, mikä Itävallan golfissa on erinomaisen upeata. Se on se iso kehys, jonka muodostavat ympärillä olevat upeat 2 000-3000 m korkeat vuoret. Ne kehystävät lähes jokaista väylää ja tekevät maisemasta kuvankauniin.
Noin 1000 m korkeudella merenpinnasta huomasimme myös, että korkealla pelattaessa pallot lentävät pidemmälle. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että tällä kentällä tulee 10 prosenttia lisää mittaa lyönteihin.
Itävallan greenfeet olivat listahinnaltaan hieman kotimaisia kalliimpia. Mutta monet hotellit ja alueet tarjoavat joko hotellikohtaista alennusta tai muuta korttia, jolla saa ainakin neljänneksen pois listahinnasta. Useimmiten myös polkupyörät saa hotellista ilmaiseksi käyttöön.
Golfin jälkeen siirryimme uuteen majapaikkaan aivan Zell am Seen järven rannalle. Tämä majoituksemme ei ollut edellisen hotellimme tasoinen, mutta koska järvelle pääsi suoraan hotellistamme uimaan, paikka oli oikeinkin kelvollinen.
Kyliä matkareitin varrella.
Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan paikalliseen luontoon. Parkkeerasimme automme Zell am Seen korkeimmalle vuorelle, Schmittenhöhelle, vievän hissin ala-asemalle. Sieltä nousimme hissillä 1965 m korkeuteen. Näkymät ylhäältä olivat todella upeat. Vaikka ei kovin korkealla oltukaan, niin Zell am Seen järvi teki maisemasta erinomaisen kauniin.
Huipulta lähdimme vaeltamaan ala-asemalle, jonne korkeuseroa oli siis yli 1000 m. Itselleni kokemus oli ensimmäinen lajissaan. Reitti kulki ajoin varsin jyrkkiäkin polkuja, mutta osin myös sorapintaisia alppiteitä alaspäin. Matkalla olisi voinut hypätä alas vievän hissin kyytiin, mutta oma aikomuksemme oli mennä alas asti omin jaloin. Kolmen tunnin ja parin pysähdyksen jälkeen olimme saapuneet alas lähtöpaikkaamme. Vaelluksen olisi toki voinut tehdä toisinkin päin eli alhaalta ylös tai jopa polkupyörällä.
Zell am See – Kaprunin alueen kaikki hotellit tarjoavat majoittujille ilmaiseksi kortin, jolla voi harrastella monenlaista – mm. tämän nousun vuorelle sai ilmaiseksi (listahinta 22 €).
Seuraavaksi siirryimme Zell am Seestä 173 km päähän länteen Seefeldiin. Matka kulki varsin upeaa vuoristotietä Gerlosspassin (1507 m?) kautta. Reitin ainutlaatuisuudesta kertovat sadat moottoripyöräilijät, jotka tulivat vastaamme tuolla maisemareitillä.
Seefeldissä majoituimme Hotel Princess Bergfriedenissä. Hotelli on ”tyypillinen” itävaltalainen miellyttävä majapaikka, jossa väkinäisyys on tuntematon käsite. Hotellissa oli 12 viihtyisää erikoista huoneistoa, alakerrassa sauna ja uimahalli ja kadun toisella puolen 9-reikäisen golfkentän 1. tii ja range. Illalla kävimme syömässä parin sadan metrin päässä Seefeldin kaupungin idyllisessä keskustassa.
Alpeilla sää vaihtuu todella nopeasti. Pääosan päivää oli upeaa auringon paistetta, mutta illalla saimme kokea muutaman reippaan puoleisen sade- ja ukkoskuuronkin. Eilisen päivän vaelluksen muistona sekä pohkeet että reidet ilmoittivat olemassaolostaan normaalia enemmän.
Aamu alkoi erinomaisella, monipuolisella aamiaisella hotellissamme. Aamiaisen jälkeen suunnistimme Seefeldin golfkentälle, jonne oli autolla matkaa alle 10 minuuttia. Metsän keskellä todellisessa alppimaisemassa löytyi Wildmoosin 40 vuotta sitten avattu kenttä. Jos Zell am Seen kentät olivat tasaisia, niin Wildmoos oli todellinen alppikenttä. Suomesta ehkä Nordcenterin Freamilta löytyy muutamia väyliä, jotka ovat yhtä jyrkkiä kuin useimmat Wildmoosin väylät. Väyläkartan mukaan kenttä oli lyhyt ja ennakkokaavailut olivat jotain sellaisia, että mahtaakohan draiveria tarvita lainkaan. Kenttä osoittautui lopulta odotuksia huomattavasti mukavammaksi. Toki ylös ja alas mentiin, mutta alpeille on saatu rakennetuksi kuitenkin varsin reilu ja pelattava kenttä. Kotipeleihin verrattuna täällä oli olennaisempaa lyödä avauksensa oikeaan paikkaan, ei välttämättä mahdollisimman pitkälle.
1300 m korkeudella pallo lensi varsin kevyesti. Wildmoosin 9 väylällä onneksi neuvotaan mailanvalinnassa. 150 m väylää, jolla on pudotusta n. 40 m, suositellaan lyötäväksi mailalla, joka kantaa 110 m. Griinin takana olevan Klubitalon katolle lyömisestä ei kuulemma saa mitään bonuspisteitä.
Seuraava golfkierroksemme oli Mieminger Plateaun kentällä, joka sijaitsee laaksossa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Seefeldistä länteen. Neljä vuotta sitten valmistunut kenttä on rakennettu loivaan rinteeseen siten, että pääosa väylistä pelattiin rinnettä poikittain. Vain muutama väylä tai lyönti oli selkeästi joko ylös- tai alaspäin. Kenttä oli oikein hyvässä kunnossa, mutta väylät olivat melko samanlaisia eikä monikaan niistä jäänyt erityisesti mieleen. Yhdeksän reikää noustiin ylöspäin ja loput reiät taas alas kohti klubirakennusta.
Tätäkin kenttää, niin kuin alppikenttiä yleensä, reunustaa upeat vuoret. Tuli mieleeni, että keväällä kun vuorten huiput vielä ovat lumesta valkoiset ja kuitenkin jo pelataan vihreillä väylillä, maisema on vieläkin upeampi.
3000 asukkaan Seefeldissä olisi ollut mahdollista vaellella ja pyöräillä 280 km pituisella verkostolla, josta jokaiselle varmasti löytyy sopiva taso. Meiltä tämä jäi tällä kertaa kokematta.
Itävalta jäi meille mieleen ystävällisenä ja kaikin puolin hyvänä golfkohteena. Kun tähän vielä lisätään maan kaikki muut ulkoilumahdollisuudet, niin koko perheelle löytyy varmasti tekemistä. Itse palaamme Itävaltaan vielä moneen otteeseen.
Teksti Davy Beilinson, kuvat Beilinson ja kentät
