14.5.–21.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][18]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Aina hyväkuntoinen Torrequebrada on varma valinta Aurinkorannikolla

Nelosväylän viheriö on kentän vaikeimpia. Se viettää voimakkaasti lyöjään päin, eikä pallo jää griinille ellei lyönti ole täydellinen. Kuva: Janne Mikkilä.

Aurinkorannikon vanhimpiin kenttiin lukeutuva Torrequebrada ei petä odotuksia. Suunnittelu toimii edelleen ja kentän kunto on lähes aina loistava.

Etelä-Espanjassa, matkailijoiden suosimassa Andalusian maakunnassa golfkentistä on runsaudenpulaa, maakunnassa kun on lähes 120 golfkenttää. Vanhimmat ovat sadan vuoden takaa, mutta valtaosa on rakennettu golfbuumin aikaan 1980- ja -90-luvuilla.

Vuonna 1976 avattu Golf Torrequebrada lukeutuu vanhimpaan päähän. Benalmadenassa, suosikkikohde Fuengirolan ja Malagan välimaastossa sijaitseva kenttä on kuitenkin kaikkea muuta kuin ajastaan jälkeenjäänyt ja ikäloppu. Se on kaunis, vaihteleva, luonteikas ja ennen kaikkea aina huippukuntoinen.

Tosiasia nimittäin on, että ajoittain kentän kunto jättää Espanjassa toivomisen varaan. Haasteet ovat erilaiset kuin Suomessa. Pääosan ajasta kasvuolosuhteet ovat lähes ideaalit, mutta aina näin ei ole. Vaikeuksia tuottavat mm. sateet, joiden jäljiltä kenttä saattaa muuttua mutaiseksi ja bunkkerit koviksi. Kylmä keli taas voi kellastuttaa ruohon, etenkin bermudan, talviteloille. Kuuma ja kuiva jakso puolestaan kärventää ruohon ja kovettaa maan pinnan.

Avausväylän voimakkaat muodot antavat hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Kuva: Janne Mikkilä.

Se, miten hyvin kenttä näistä haasteista selviää, riippuu sen infrasta ja hoitotasosta. Menemättä sen syvemmälle tähän monipolviseen yhtälöön, riittää kun todetaan, että Torrequebradassa kunto on lähes poikkeuksetta erinomainen. Se on melkoinen myyntivaltti.

Ehkä paljosta on kiittäminen kentän kokenutta ruotsalaista toimitusjohtajaa, Ana Nyblomia, joka johtaa kenttää jämptillä mutta hymyilevällä tavallaan.

Vaihteleva ja haastava

Monelle Espanjan rannikkoalueen kentälle tyypilliseen tapaan Torrequebrada on rakennettu suorakaiteen muotoiselle tontille siten, että rantakaistaleeseen rajautuva osa on kapea. Käytännössä koko tontti nousee rannasta sisämaahan edettäessä, joten korkeudenvaihteluita on paljon.

Liian usein tontin muoto on pakottanut kenttäsuunnittelijat kompromisseihin. Käytännössä lopputuloksena on usein suoraan ylä- tai alamäkeen pelattavia reikiä. Torrequebradan kohdalla mäet on osattu integroida kokonaisuuteen niin hienosti, että ne tuovat vain oman mukavan mausteensa väylille olematta liian dominoivassa roolissa.

Mäkiä, niin pieniä kumpuja kuin suurempia töyräitä kentällä riittää. Väylät mutkittelevat kuitenkin niiden lomassa joka suuntaan eikä monotonisuudesta ole tietokaan. Vaihteleva maasto on osattu hyödyntää suunnittelussa oivallisesti hyväksi ja jokainen väylä on oma kokonaisuutensa ilman, että yksikään sanottavammin muistuttaa toista.

Viitosväylä on risk and reward -henkinen par-nelonen, jolla on mahdollista draivata etuvasemalle maskiin jäävälle griinille asti. Kuva: Janne Mikkilä.

Tylsiä hetkiä ei tule. Välillä tiiltä saa antaa palaa, välillä oikeaa työkalua on pysähdyttävä pohtimaan pariinkin kertaan.

Itselleni suunnittelun jonkinasteiseksi viimeiseksi mittariksi on muodostunut par-kolmosten toimivuus. Liian monesti nimittäin on niin, että muuten hyvällä kentällä on pari täysin keskinkertaista ja väkinäistä par-kolkkia, joiden olemus kielii siitä, että niillä on vain täytetty tila, johon ei mitään muuta oikein saatu mahtumaan.

Torrequebradan par-kolmoset ovat oivallisia. Kolmosreikä on erittäin lyhyt, keltaisilta vain 75-metrinen kaunis ja kinkkinen par-kolmonen, jolla bogey on takuulla yleisempi tulos kuin birdie. Yhdeksäs reikä taas on keskimittainen, alamäkeen lyötävä par-kolmonen, jonka mitta vaihtelee tiipaikan ja lipun sijainnin mukaan jopa 25 metriä. Vasen puoli on turvapuoli, mutta sieltä pallon pysäyttäminen chipillä griinille vaatii niitä kuuluisia espanjalaisia käsiä, ja jää siksi monelta tekemättä.

Jos kallistukset oikein saakin, on muistettava ottaa huomioon vielä greini eli heinän kasvusuunta.

Takalenkin par-kolmoset eivät aivan yllä etulenkin sisarten tasolle, mutta hyviä nekin ovat. Ylipäänsä ulosmeno on ainakin allekirjoittaneen makuun kentän maistuvampi osa, mutta on sisääntulossakin hetkensä. Erityisen onnistunut on kolmen väylän mittainen loppuhuipennus, kolmen keskipitkän par-nelosen pätkä, jossa lyöntinäkymät ovat komeita ja jokainen väylä omanlaisensa.

Tiiltä Torrequebrada ei ole poikkeuksellisen haastava. Ei tilaa liikaa ole, mutta vanhaksi kentäksi tyypilliseen tapaan reuna-alueet on perattu erinomaisesti ja pallo löytyy yleensä vaivatta. Jos avauspelissä ei kysytäkään ilmiömäistä tarkkuutta, vaaditaan sitä lähestymisissä. Viheriöosuma ei vielä tarkoita mitään, niin suuria ja muodokkaita griinit ovat. Pallo on pystyttävä pelaamaan lähelle reikää tai kolmeputtinen vaanii herkästi.

Viheriöt ovat poikkeuksetta kaltevia, kovapintaisia ja nopeita. Niiden lukeminen on suuren koon takia vaikeaa. Jos kallistukset oikein saakin, on muistettava ottaa huomioon vielä greini eli heinän kasvusuunta. Se vie palloa huomattavan paljon mukanaan, eikä sitä voi jättää huomioimatta.

Greinin lukeminen on sitten oma taiteenlajinsa, joka ei ihan helposti hahmotu. Perussääntö on, että hopeisena kimmeltävä osa viettää pelaajasta poispäin, tummempi vihreä pelaajaan päin.

Vettä kentällä on muutamalla väylällä, mutta pelillisenä elementtinä se ei ole suuressa roolissa. Bunkkerointi on paikoitellen tiukka. Suurimman haasteen tarjoavat viheriöt ja väylän voimakkaat muodot, ja niissä riittääkin tarpeeksi selätettävää useimmille.

Kentän signature-reikänä voi pitää hyvin lyhyttä, mutta kaikkea muuta kuin helppoa par-kolmosta numero kolme.

Mäkisyydestään johtuen kenttä on hitusen raskas pelattava. Siirtymät ovat kuitenkin maltillisen mittaisia. Kiertäminen onnistuu jalankin, mutta golfauto ei ole huono investointi etenkään kuumana päivänä.

Erinomainen hoitotaso näkyy Torrequebradan hintalapussa. Sesonkina green fee kipuaa satasen paremmalle puolella, sesongin ulkopuolella, tammi- helmikuussa, heinä-syyskuussa ja joulukuussa pääsee muutaman kympin halvemmalla. Ilta-ajat ovat edullisempia ja twilight-lähdöt huokeita, joskin 18 reikää pelatakseen kentällä saa silloin pistää palloa tehokkaasti kuppiin ja jalkaa reippaasti toisen eteen. Hinnoittelu elää kysynnän ja ajankohdan mukaan, joten hinta kannattaa varmistaa kentän kotisivuilta.

Range tien toisella puolella

Ykköstiin vierestä löytyy puttialue, mutta muita harjoitusmahdollisuuksia kentällä ei ole. Pikkutien toiselta puolelta, reilun sadan metrin päästä löytyy erillisen yrityksen pitämä range, jossa voi suorittaa ruosteenpoiston.

Puolivälin paikkeilla on taukokioski ja suosituimpina aikoina kentällä suhailee myyntiauto, josta saa kevyttä syötävää ja virvokkeita. Kentän pro shopista saa pallot, tiit, hanskat ja muut välttämättömyydet.

Kokonaisuus on erinomainen, vain ravintola on pieni miinus. Perussapuskat sieltä saa tilattua, mutta laatu ei aivan vastaa klubin tai kentän tasoa. Tila on kuitenkin viihtyisä ja 18. reiän taakse levittäytyvältä terassilta on mukava katsella paitsi maisemia myös sitä, miten golfarit selviytyvät päätösreiän metkuista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje