Neljällä eri vuosikymmenellä golfmatkoja myyneen AK-Matkojen Harri Kontola oli Golfpisteen tentattavana.
Suomen vanhimman pelkästään golfmatkailuun erikoistuneen matkatoimiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Tiedustelimme Nurmijärven Klaukkalassa toimivan AK-Matkojen toimitusjohtaja Harri Kontolalta muun muassa sitä, miten golfmatkailu on muuttunut vuosikymmenten aikana, ja millaisena hän näkee sen tulevaisuuden.
Toimitusjohtaja Harri Kontola, miten AK-Matkat sai alkunsa?
Aloimme 90-luvun alussa vuokrata Espanjan Aurinkorannikolla olevaa perheen omaa loma-asuntoa ensin ystäville ja sitten muillekin. Omaan golfharrastukseen liittyen golfarit ryhtyivät kyselemään, saisiko meidän kauttamme myös pelilippuja Costa del Solin kentille. Vähitellen aloimme starttiaikojen ohella buukkaamaan myös majoituksia ja autonvuokrauksia, ja vuonna 1995 päätimme perustaa matkatoimiston.
Myitte alussa matkoja vain Aurinkorannikolle. Millaisia kohteita tuli seuraavaksi ohjelmaan?
Aurinkorannikon jälkeen kuvaan tulivat Portugalin Algarve ja Manner-Espanjan muut kohteet. Näitä seurasi aika nopeasti Mallorca, Lissabonin alue ja Kanariansaaret, josta tuli tärkeä talvikohde. Espanja ja Portugali ovat edelleen volyymiltaan suurimmat kohdemaamme.
Valintoja määritti pitkälti se, mihin saatiin lentoja, ja Malagaan niitä oli hyvin tarjolla. Sinne riitti menijöitä, ja yhteistyö lentojen järjestämisessä Finnmatkojen Markku Nordin kanssa oli sujuvaa. Uudet kohteet valitsimme lentotarjonnan mukaan. Jos oli suora lento jonnekin, ja siellä oli golfkohde, se otettiin heti ohjelmaan.
Miten suomalaiset golfturistit otettiin 90-luvulla vastaan teidän kohteissanne?
Hyvin. Suomi oli uusi ”yhteistyökumppani” golfkohteille, ja siellä oltiin tietysti innoissaan, että täältäkin alkoi matkustajia tulla. Käsittääkseni suomalaisilla on aina ollut hyvä maine golfresorteissa. Varmasti silläkin on merkitystä, että golfmatkoille lähtee yleensä vähän varttuneempaa väkeä. Toki joukkoon mahtuu monenlaisia reissaajia, mutta isommat käytöshäiriöt ovat olleet harvassa.
Miten golfmatkailu ja matkanjärjestäminen on muuttunut 30 vuoden aikana?
Kaikki on nykyään paljon helpompaa. Aikoinaan touhuttiin faksien kanssa ja läheteltiin kirjeitä. Toiminta on huomattavissa määrin tehostunut, nopeutunut ja helpottunut. Samalla volyymit ovat kasvaneet tehokkuuden myötä. Golfkohteita on tullut valtavasti lisää. Nyt reissataan kaikkialla maailmassa.
Kuinka koronavuodet kohtelivat golfmatkailua? Ovatko golfarit jääneet kotiin vai riittääkö kysyntää vanhaan malliin?
Matkustusinto ei ainakaan laantunut pandemian seurauksena. Päinvastoin parin vuoden ajan ehti muodostua patoutunutta kysyntää, kun ei minnekään päässyt. Itse selvisimme aika kivuttomasti koronavuosista. Hinnat ovat nousseet selvästi matkailun käynnistyttyä uudelleen. Ennen sai lentoja kolmosella tai jopa kakkosella alkavilla hinnoilla, mutta nykyään ensimmäinen numero on yleisesti viitonen. Jos vaikkapa Malagaan pääsee alle 400 eurolla, niin se on nykyisellä mittapuulla edullinen hinta.
Miten matkakohteiden green fee -hinnoittelu on muuttunut tällä vuosikymmenellä?
Green fee -hinnat ovat nousseet. Esimerkiksi Aurinkorannikon hyviin kenttiin kuuluvan Los Naranjosin kierroshinta oli joitakin vuosia sitten 70-80 euroa. Nyt kenttä pyytää kierroksesta melkein 150 euroa eli hinnat ovat jopa tuplaantuneet. Kun suosituimmat kentät ovat tupaten täynnä, klubit tietysti reagoivat tähän – valitettavasti joskus jopa ylireagoivat omaksi tappiokseen. Jossain vaiheessa Belek veti hyvin, ja silloin Aurinkorannikon kenttien hinnat tulivat maltillisemmiksi. Sitten kun Turkissa oli levottomuuksia, ja kysyntä sinne väheni, hinnat nousivat uudelleen.
Millainen on AK-Matkojen suosituin matkapaketti?
Eniten myydään viikkopakettia eli seitsemän yötä ja viisi green feetä Manner-Espanjaan, Portugaliin tai Kanariansaarille. Yleisimmin tarjouksia pyytää kaksi henkilöä tai 4–8 hengen porukka. Alusta asti meillä on ollut käytäntö, että emme lähde kasaamaan itse ryhmiä vaan räätälöimme kaikki matkat asiakkaiden toiveiden mukaan. Vaikka asiakkaamme reissaavat omatoimisesti, meidät saa kiinni 24/7, jos jotain ongelmia tulee. Pystymme parhaiten kilpailemaan hinnalla, kun meillä ei ole matkanvetäjän palveluita.
Millainen on tilanne opetusmatkojen suhteen?
Jos pro haluaa meiltä opetusmatkan, me mielellämme järjestämme sen, mutta hänen tulee itse koota ryhmä ja määritellä omat palkkionsa. Toki klubien senioritoimikunnille ja vastaaville järjestämme ryhmämatkoja. Niitä ei kuitenkaan mainosteta meillä, vaan hekin keräävät itse porukkansa.
Saako teiltä muitakin kuin golfmatkoja, ja mistä päin Suomea asiakkaanne tulevat?
Käytännössä myymme lähes pelkkää golfmatkailua. Yritykset ja seurat saattavat varata konferenssi-, messu- tai teemamatkoja ja kyllä me voimme halukkaille kaupunkilomankin varata, mutta 95-prosenttisesti meiltä ostetaan golfmatkoja.
Asiakkaita on ympäri Suomea ja paljon sellaisilta kaupunkiseuduilta, joilta on lentoyhteys Helsinkiin, kuten esimerkiksi Oulusta ja Kuopiosta. Eniten asiakkaita on Etelä-Suomesta, jossa asuu eniten golfareitakin.

Harri Kontolan henkilökohtainen suosikkimatkakohde on Mauritius. Oma matkustelu on kuitenkin jäänyt viime vuosina vähemmälle. Kuva: AK-Matkat Oy
Miten paljon teidän kauttanne lähtee vuosittain reissaajia maailmalle?
Tässä on pientä vaihtelua vuodesta toiseen, mutta määrä on noin 3000 matkustajaa vuodessa.
Tuleeko mieleesi jotain ikimuistoista tapahtumaa tai sattumusta matkoiltanne?
Yksi asiakkaan kanssa käymäni keskustelu on jäänyt mieleen. Heillä oli kahdeksan hengen porukka, joka oli ostanut 10 vuoden ajan meiltä viikon reissuja ja pelannut jokaisena seitsemänä päivänä kaksi kierrosta. Muutama vuosi sitten porukan vetäjä sanoi, etteivät he jaksa pelata enää samaa tahtia, vaan jatkossa otetaan vain kuutena päivänä kaksi kierrosta ja viimeisenä päivänä yksi.
Myöskään mitään pahempia onnettomuuksia tai vastaavia ei ole asiakkaillemme onneksi sattunut. Joitakin tapauksia on ollut, että asiakas on joutunut jäämään matkakohteeseen sairaalaan.
Onko talvikohteista joku vetänyt erityisen hyvin ja onko uusimmissa kohteissa ollut joitain yllätyksiä?
Algarve on ollut tämän talven osalta yksi valopilkuista, mutta Finnair on harmillisesti lopettamassa suorat lennot talvella Faroon. Se ei ilmeisesti ole ollut kannattava reitti, sillä koneet eivät täyty pelkistä golfareista. Positiivinen yllätys on kohteista uusin, Kreikan Costa Navarino. Siellä on neljä hyvää kenttää, tasokkaat hotellit ja palvelu erinomaista. Se vetää hyvin, vaikka on vähän hintavampi. Tosin kausi Costa Navarinoon on hyvin rajoitettu johtuen suorien lentojen tarjonnasta ja hotellien sulkemisesta talvikuukausiksi.
Mikä työssäsi golfmatkatoimistossa on mukavinta?
Työssä parasta on tyytyväiset asiakkaat ja molemminpuolinen luottamus, joka parhaimmillaan näkyy vuosikymmeniä kestäneinä kanta-asiakassuhteina. Paljon on tullut tässä ohessa itsekin maailmaa nähtyä. Oma suosikkikohteeni on Mauritius. Se on eksoottinen paikka, missä kaikki toimii mutkattomasti.
Olette myyneet kaikki nämä vuodet matkoja miesporukalla. Onko se tietoinen valinta vai puhdasta sattumaa?
Emme ole palkanneet väkeämme sukupuolen perusteella, mutta on vain sattunut käymään niin, että pelkkiä miehiä on ollut tiskin takana. Samaa ovat monet ulkomaiset yhteistyökumppanimme ihmetelleet. Kujalan Esa tuli vuonna 2003, kun avasimme katutoimiston ja Sirkiän Jouni aloitti kymmenen vuotta myöhemmin. Matkatoimiston perustanut isäni Antero, joka on jo jäänyt sivuun päivittäisestä toiminnasta, työskentelee edelleen taustalla yrityksen talous- ja markkinointiasioiden parissa.
Millaisena näet golfmatkailun tulevaisuuden?
Kyllä se hyvältä näyttää, vaikka golfmatkailun hintataso ei ainakaan ole halpenemaan päin. Pandemian jälkeen golfkohteet maailmalla ovat taas täyttyneet, ja golfarit haluavat panostaa vaihteluun, elämyksiin ja omaan hyvinvointiinsa. Talvi on Suomessa niin pitkä, että golfmatkailulla riittää varmasti kysyntää. Uskomme myös, että koronavuosina lukuisista golfin aloittaneista harrastajista riittää meillekin uusia asiakkaita.
Kuinka paljon itse ehdit nykyään matkoille, vai onko kaikki paikat jo nähty?
Ennen pidimme viikon verran toimiston ovet kiinni toukokuussa ja olimme koko konttorinväki katsastamassa jotain uutta tai vanhaa matkakohdetta. Nyt on jäänyt pari vuotta väliin. Oma matkustaminenkin on vähentynyt. Korkeintaan pari lomareissua tulee tehtyä vuodessa ja yksi tutustumismatka päälle.
Millainen on oma tasoituksesi ja pelaajahistoriasi?
Nykyään tasoitukseni on kympin pinnassa. Aikoinaan juniorivuosina olin nollan lähellä, kun treenasin ja kilpailin ahkerasti. Mieleen painuneita muistoja liittyy Golfliiton ja Kauppalehden 25 vuotta jatkuneeseen yritysten väliseen Business Golf Open -kilpailuun, jonka yrityksemme voitti kolme kertaa, ja näyttävä kiertopalkinto jäi ikuisiksi ajoiksi toimistomme hyllyä koristamaan.
Lue seuraavaksi: Finncoming aikoo nostaa Suomen kansainvälisen golfmatkailun kartalle
AK-matkat järjestänyt minulle ja kavereille useita matkoja. Alussa ei ollut kuin Antero, joka hoiti hommat viimeisen päälle. Ja sama tahti jatkuu! Onnea yritykselle!
Neljä viimeistä golfmatkaa eri kohteisiin AK-matkojen kautta ja kaikki toimi sovitusti ja laatu sitä mitä odotti:-)