16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Tekeekö Dustin Johnson WGC-sarjan historiaa sunnuntaina?

DJ pakeni lauantaina omille teilleen HSBC Champions -turnauksessa.  

Dustin Johnsonin (-17) ei tarvinnut pistää edes parastaan venyttäessään etumatkansa kuuteen lyöntiin Shanghaissa meneillään olevassa WGC-sarjan turnauksessa. Hän tehtaili mukavan määrän birdiejä (7) lauantaina, mutta joukkoon mahtui pari epäonnistumistakin.

Hän aloitti 68 lyönnin kierroksensa bogilla, ja koki hienoisia ongelmia myös sisääntulon alussa. Johnson löi 10. reiän avauksensa golfautoille tarkoitetulle tielle, mistä pallo pomppasi pusikkoon. Tuplaboginsa jälkeen hän esitti horjumatonta peliä, ja karkasi kenties tavoittamattomaan johtoon.

Pienistä seikkailuistaan huolimatta Johnson jakoi päivän kovinta tulosta Poom Saksansinin (15:s) ja Marc Leishmanin (49:s) kanssa. Hän tavoittelee sunnuntaina vuoden kolmatta WGC-sarjan turnauksen voittoa, temppua, johon kukaan ei ole vielä koskaan aiemmin yltänyt.

Kolmannen kierroksen alussa hetkellisesti paalulla käynyt Brooks Koepka (-11)  saattoi sortua voittotaistelun kannalta kohtalokkaaseen triplaan Sheshan International Golf Clubin kentän kahdeksannella reiällä.

Tuloksen 73 lyönyt Koepka ei vaikuttanut päässeen kunnolla tapahtuneesta yli, sillä hän teki takaysin alussa kaksi bogia. 14. ja 16. reiän birdiet tasoittivat tilannetta, kunnes 18:lla (par 5) veteen mennyt lähestyminen tuotti vielä yhden bogin.

Henrik Stenson (-10) liittyy kolmantena pyöränä sunnuntain kierroksensa kello 5.30 Suomen aikaa aloittavaan kärkiryhmään. Ruotsalainen pelasi ulosmenossa käsijarru päällä (+1), mutta löi toisella kenttäpuoliskolla palloa ahnaasti lipulle; tuloksena neljä birdieä ja viisi paria.

Stensonin ohella eurooppalaisista top 10:ssä ovat myös Justin Rose (-9), Rafael Cabrera Bello (-8), Matthew Fitzpatrick (-7) ja Tyrrell Hatton (-7).

Päivän huonoimmasta kierroksesta ja pahimmasta notkahduksesta vastasi viidenneltä sijalta 49:nneksi pudonnut Patrick Reed (+2). 82 lyönnin kierros käynnistyi triplalla ja päivän edetessä tilasto karttui vielä neljällä tuplabogilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje