11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista

11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Konkari-Blandin tie Match Playssä katkesi – haave Mastersista pysyi hengissä

Richard Blandista ei ollut Dustin Johnsonin pysäyttäjäksi Texasin reikäpeliturnauksessa. Kuva: Getty Images

Lähes viisikymppinen Richard Bland johti lauantain ottelua kahdella reiällä, mutta Dustin Johnson käänsi pelin edukseen.

Ison huomion Austinissa Texasissa meneillään olevassa WGC-Match Playssä saanut Richard Bland eteni alkulohkon hienojen esitysten myötä kilpailussa 16:n joukkoon. Lauantaiaamupäivän ottelussa hän kuitenkin joutui tunnustamaan Dustin Johnsonin paremmakseen selvin 3/2-lukemin.

Bland sai ottelussa erinomaisen alun ja hän oli matsissa viiden reiän jälkeen tilanteessa 2 up. Kaksinkertainen major-voittaja ei 49-vuotiaan konkarin ennakkoluulotonta liikkeellelähtöä hätkähtänyt vaan nousi etuysin lopulla tasoihin ja vielä johtoonkin.

Johnson ei antanut englantilaiselle Austin Country Clubin toisella kenttäpuoliskolla enää pientäkään oljenkortta vieden kamppailun vääjäämättä nimiinsä.

Ainoan tappionsa neljäntenä kisapäivänä kokeneen Blandin olisi pitänyt voittaa Johnson noustakseen maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla top 50:een. Se olisi avannut hänelle paikan Masters Tournamentiin, jota ”myöhäisherännäinen” pelaaja ei ole päässyt urallaan kokemaan.

”Olisin tietysti halunnut voittaa DJ:n säilyttääkseni mahdollisuudet nousta top 50:een, mutta näyttää siltä, että missaan paikan Mastersiin. Nyt vain ei ollut määrä käydä niin”, Bland harmitteli ottelun jälkeen.

Bland sanoi nousevansa maailmanlistalla arviolta sijalle 52–53. Hänelle jää vielä ensi viikolla viimeinen tilaisuus järjestää itselleen paikka kauden ensimmäiseen major-turnaukseen. Bland saa sponsorin kutsun torstaina alkavaan Valero Texas Openiin, jonka voittamalla hän on mukana Mastersissa.

Vaikka tärkein tavoite jäi reikäpeliturnauksessa saavuttamatta, arveli Bland saaneensa Match Playssä annoksen lisää itseluottamusta.

”Kun pelaan parasta golfiani – jota en kuitenkaan tällä viikolla esittänyt –, pystyn kamppailemaan näiden kavereiden kanssa. Voin kävellä jatkossakin pää ylhäällä. Tuskin kukaan odotti 49-vuotiaan ensikertalaisen menevän lohkovaiheesta läpi, mutta minä tein sen”, Bland kertoi.

WGC-Match Playn jatkopeleissä oli Blandin ohella eurooppalaisista mukana myös Jon Rahm, Tyrrell Hatton ja Seamus Power, mutta yksikään ei selviytynyt välieriin saakka. Pisimmälle pääsi Hattonin lyönyt Power, jonka Scottie Scheffler kesytti puolivälierissä.

Kilpailun edellinen eurooppalaisvoittaja on Rory McIlroy seitsemän vuoden takaa. Eurooppalaisista finaaliin on viimeksi yltänyt Rahm, joka hävisi vuoden 2017 finaalin Dustin Johnsonille lukemin 1/0.

Välierissä on ainoastaan pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Johnson kohtaa Schefflerin ja Kanadan Corey Conners ottaa mittaa reikäpelispesialisti Kevin Kisneristä. Jälkimmäinen oli mukana viime vuosikymmenen lopussa kahdessa peräkkäisessä finaaliottelussa, joista toisen hän voitti kolme vuotta sitten.

Voittoa puolustanut Billy Horschel hävisi ensimmäisen sijoitusottelunsa Schefflerille 1/0. Hän otti viime vuoden turnaus huomioiden seitsemän voittoa putkeen, kunnes joutui tyytymään alkulohkonsa päätösottelussa tasapeliin Belgian Thomas Pietersin kanssa. Horschel ei hyvästä yrityksestään huolimatta päässyt lähellekään Tiger Woodsin ennätystä. Tiger voitti kilpailussa 13 peräkkäistä matsia vuosina 2003−2005.

Lue seuraavaksi: Veteraanin unelma Mastersista elää, mutta se edellyttää Dustin Johnsonin kaatamista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje