16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Taas yksi viheriöiden tärvelijä – Bryson DeChambeau pahoitteli käytöstään Twitterissä

Tähtipelaajien hermokontrollin pettäminen golfkentällä on huolestuttava merkki.

Vasta kun suurin häly Sergio Garcian diskauksen aiheuttaneesta viheriöiden vahingoittamisesta Saudi-Arabian ET-kilpailussa ehti laantua, kuultiin jo uudesta vastaavanlaisesta, joskin lievemmästä tapauksesta meneillään olevassa Meksikon WGC-turnauksessa.

Ensimmäiseen pelipäiväänsä pettynyt Bryson DeChambeau oli mennyt kierroksensa jälkeen kentän harjoitusviheriölle, missä Sky Sports -kanavan kamera todisti hänen iskeneen suutuspäissään putterillaan viheriön pintaa.

Perjantaina ennen kilpailun toista kierrosta DeChambeau esitti pahoittelunsa ja anteeksipyyntönsä käytöksestään Twitterin välityksellä.

”Haluan pyytää kannattajiltani, toisilta pelaajilta ja Chapultepecin kentän henkilökunnalta anteeksi käytöstäni eilisen kierroksen jälkeen. Olen valtavan intohimoinen pelaaja, ja etsin aina konsteja ollakseni parempi”, hän sanoi Twitter-tilillään.

Kuten pelaajan työetiikkaan kuuluu, hän pysytteli kentän puttiviheriöllä torstaina useita tunteja jatkaen harjoituksiaan vielä kello 19.30 paikallista aikaa keinovalaistuksessa.

DeChambeau otti 75 lyöntiä vaatineella kisan ensimmäisellä kierroksella 34 puttia, ja menetti strokes gained -tilaston mukaan viheriöillä keskimäärin 3,7 lyöntiä muille kilpailijoille.

Pitkät puttiharjoitukset eivät tuntuneet ainakaan vielä tehoavan, sillä hän käytti toiseenkin kierrokseen 73 lyöntiä. DeChambeau on kisan puolivälissä kokonaistilanteessa kuusi yli, mikä riittää vasta 63. sijaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje