16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Palauttavatko Euroopan Ryder Cup -tähdet Match Play -valtikan vanhalle mantereelle?

Seitsemän edellisen turnauksen puitteissa eurooppalaisista vain Rory McIlroy on yltänyt Match Playn voittoon. Siitäkin on jo neljä vuotta. Kisasta asiaa myös Golfpisteen tuoreessa Podcastissa.

Maailman parhaat pelaajat ovat kokoontuneet Austiniin Texasiin, kun edessä on kevään kiehtovimpiin turnauksiin kuuluva WGC-Dell Technologies Match Play -turnaus. Keskiviikkona käynnistyvän kisan pelaajaluettelo on vakuuttava, sillä kutsun saaneista maailmanlistan 64 ensimmäisestä vain Rickie Fowler ja Adam Scott eivät ole kilpailussa mukana.

Menestyssuosikeista ei ole major-tasoisessa kilpailussa pulaa. Maailmanlistan ykkönen Dustin Johnson voitti reikäpelin MM-turnaukseksikin kutsutun Match Playn vuonna 2017, ja otti viime kuussa uransa kuudennen WGC-tittelin Meksikossa.

Samalle viivalle Johnsonin kanssa nousee Players Championshipissä toissa viikolla pokaalia nostellut Rory McIlroy, joka voittaessaan Austinissa palaisi maailmalistan kärkeen ensimmäisen kerran 3,5 vuoteen.

Eurooppalaisittain katseet kääntyvät McIlroyn ohella Justin Rosen, Jon Rahmin, Paul Caseyn, Ian Poulterin ja Tommy Fleetwoodin suuntaan. Koko kuusikolla on tuoreessa muistissa viime syksyn Ryder Cupista, kuinka reikäpelivastustaja laitetaan tiukassa paikassa ahtaalle.

Match Play ei varsinaisesti ole ollut eurooppalaisten temmellyskenttä, vaikka voittojakin löytyy viisi kappaletta. Edellisen kerran tähän pystyi McIlroy vuonna 2015.

Reikäpeliturnaus koki uudistuksen neljä vuotta sitten käyttöönotetun lohkojärjestelmän myötä. Pelaajat on jaettu 16:een neljän pelaajan ryhmään, jolloin kaikille kertyy alkulohkossa kolme ottelua. Jatkopaikka aukeaa vain lohkojen voittajille, jotka etenevät lauantaina pelattaviin neljännesvälieriiin.

Kaavio on muodostettu siten, että 16 ensimmäiseksi sijoitettua pelaavat eri lohkoissa. Loput 48 pelaajaa on jaettu maailmanlistasijoituksensa perusteella kolmeen nippuun: 17–32, 33–48 ja 49–64. Näistä on arvottu yksi pelaaja kuhunkin lohkoon, kunnes kaavion jokaiseen 64 lokeroon on saatu yksi pelaaja.

Ensimmäisestä Match Play -kilpailusta on tullut kuluneeksi 20 vuotta. Matsityyppiset pelimuodot muodostavat oman maailmansa, jolloin yllätyksille on tavallista enemmän sijaa. Kisan alkuvuosien voittajien joukosta löytyvät muun muassa nimet Jeff Maggert (1999) ja Kevin Sutherland (2002), jotka eivät ole urallaan muita isoja titteleitä saavuttaneet.

Hyväntuulinen Tiger Woods valmistautui tiistaina Austin Country Clubilla vuoden merkittävimpään reikäpeliturnaukseen. Keskiviikon avausottelu Aaron Wiseä vastaan käynnistyy kello 20.00 Suomen aikaa. Kuva: Getty Images

Myös Darren Clarken 4/3-voitto Tiger Woodsista vuoden 2000 kilpailun loppuottelussa oli yksi mainitun kauden suurimmista yllätyksistä. Woodsilla on koossa viime vuosikymmeneltä kolme Match Playn voittoa, mutta sittemmin on ollut reikäpeleissä takkuisampaa. Tosin edellinen Match Play -esiintyminen löytyy kuuden vuoden takaa.

Tigerin alkulohkossa tämänvuotisessa kisassa pelaavat Patrick Cantlay, Brandt Snedeker sekä tähden ensimmäisen kierroksen ottelussa kohtaava Aaron Wise. Eurooppalaisten ykkössuosikin McIlroyn lohkovastustajat ovat Matthew Fitzpatrick, Justin Harding ja Luke List.

Vuodentakaisessa finaalissa Bubba Watson oli numeroin 7/6 omaa luokkaansa Kevin Kisneriä vastaan. Watson ei ollut Players Championshipissä (56:s) parhaimmillaan, mutta nappasi viime sunnuntaina Tampassa vuoden toisen nelossijansa.

Pete Dyen suunnittelema kisakenttä Austin Country Club koostuu kahdesta erilaisesta yhdeksiköstä. Ensimmäinen puolisko sijoittuu korkeuseroiltaan vaihtelevaan rinnemaisemaan, takaysin väylien myötäillessä Lake Austinin rantamia.

Pituutta tällä par 71 -kentällä on 6500 metriä. Otteluiden kulun kannalta ratkaisevin iskun paikka saattaa löytyä sisääntulon alkupuolelta. 12 ja 13 ovat birdie-reikiä, mutta vesi voi sotkea suunnitelmia. 14:llä puolestaan par-tulos tulee riittämään reikävoittoon tavallista useammin.

Vastikään uransa päättänyt Mikko Ilonen on suomalaisista ainoa WGC-Match Playhin mukaan päässyt pelaaja. Vuonna 2014 tuli tappio Bubba Watsonille lukemin 2/1. Seuraavana vuonna – ensimmäisessä ”lohkoversiossa” – Ilonen hävisi Jordan Spiethille 4/2 ja LeeWestwoodille 1/0, kunnes murskasi päätösottelussa Matt Everyn 8/6.

Tämänviikkoisessa Podcastissa on asiaa niin Mikko Ilosen urasta kuin WGC Match Play Championship -kilpailustakin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje