26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Matsuyama ylivoimaiseen voittoon Shanghaissa

Maailmanlistalla kuudenneksi nouseva Hideki Matsuyama hallitsi kauden viimeistä WGC-sarjan kilpailua mestarillisin ottein. Henrik Stenson siirtyi Race to Dubai -rankingin ykköseksi.

Kolmen lyönnin johtoasemassa HSBC Championsin finaalikierrokselle lähtenyt Hideki Matsuyama ei antanut kilpakumppaneilleen mahdollisuuksia sunnuntaina.

Tuloksen 66 pelannut japanilainen venytti eron Henrik Stensoniin ja Daniel Bergeriin peräti seitsemään lyöntiin, mikä on myös kilpailun historian suurin voittomarginaali. Ykköstila oli aasialaiselle pelaajalle ensimmäinen WGC-sarjan turnauksissa.

Kokonaistulokseen 265 (-23) päätynyt Matsuyama pelasi kilpailussa 45 viimeistä reikää ilman bogeja, vaikka löi 18:lla toisen lyöntinsä veteen. Uran kymmenes ammattilaisvoitto nostaa hänet maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla kuudenneksi.

Matsuyama, 24, on ollut viime aikoina rautaisessa vedossa. PGA Tourin päätösturnauksen, Tour Championshipin (viides), jälkeen hän voitti Japan Openin ja oli Malesiassa pelatussa CIMB Classicissa toinen.

”Hideki pelasi uskomattomasti, hänen esitystään oli hieno katsella. Siitä voi oppia paljon”, Matsuyaman kanssa sunnuntain viimeisessä ryhmässä kenttää kiertänyt Berger sanoi.

”Hän löi hyvin, puttasi hyvin ja chippasi hyvin. Hideki teki kaikki asiat hyvin, ja siksi voitti niin usealla lyönnillä.”

Ryhmän kolmas jäsen, viimevuotista voittoa puolustanut Russell Knox ei saanut finaalikierroksella mitään aikaan. Kun birdiejä ei kuulunut, peli meni väkisin yrittämiseksi. Päivän tulokseksi jäi 74, ja skotlantilainen putosi yhdeksänneksi.

Knox ei ollut varma, olisiko hän pystynyt minkäänlaisella esityksellä laittamaan Matsuyamalle kampoihin sunnuntaina.

”Hideki oli loistava, ei minkäänlaisia heikkouksia kahden viimeisen päivän aikana. Hän löi hyviä ja pitkiä draiveja ja hänen rautapelinsä oli todella hyvää. Hideki sai näyttämään pelin erittäin helpolta.”

Viikonvaihteessa ensimmäisen kerran TaylorMaden M2 -draiverilla ja väyläpuulla pelannut Rory McIlroy (-15) esiintyi sunnuntaina jämäkästi. Tulos 66 nosti hänet Bill Haasin seuraksi jaetulle neljännelle sijalle.

McIlroy sanoi jättävänsä ensi viikolla pelattavan Turkin kilpailun väliin, todennäköisesti maan epävarman turvallisuustilanteen vuoksi. Se helpottaa Stensonin pyrkimyksiä taistellessaan Euroopan kiertueen rankingin voitosta. Maailmanlistalla neljänneksi nouseva ruotsalainen kiipesi Race to Dubai -listan kärkeen ohi viikonvaihteessa pahasti epäonnistuneen Danny Willettin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje