26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Match Playssä yllätyksiä: Wiesberger kaatoi Dustin Johnsonin, Uihlein McIlroyn

Avauspäivän tappio merkitsee yleensä jäämistä viikonlopun pelien ulkopuolelle.

Rory McIlroy kiitteli yleisöä Austin Country Clubilla hieman toisenlaisissa tunnelmissa kuin Orlandossa, missä hän saavutti muutama päivä sitten ensimmäisen turnausvoittonsa 1,5 vuoteen.

WGC-sarjaan kuuluva Match Play käynnistyi hänen osaltaan tappiolla Peter Uihleinille lukemin 2/1.

McIlroy oli koko kamppailun ajan altavastaajan asemassa. Uihlein eteni matsissa jo 5 up -johtoon, mutta pohjoisirlantilainen löysi uuden vaihteen sisääntulossa. Hän iski takaysillä − hieman Arnold Palmerin turnauksen finaalikierrosta mukaillen − viiden birdien suoran, mutta herääminen tapahtui tällä kertaa liian myöhään.

”Ajattelin, että siinä on kaksi vaihtoehtoa. Kun kaveri on juuri voittanut, hän on seuraavalla viikolla joko hieman poissa raiteiltaan tai sitten kuuma kuin hellankoukku”, Uihlein kuvaili tilannetta.

McIlroy vaikutti olleen molempia. Hänen kortistaan löytyi yksi bogi ja tuplabogi, mutta ei yhtään birdieä, kun Uihlein oli kymmenen reiän jälkeen 5 up -johdossa. Jälkimmäinen oli kuitenkin onnekseen valppaana, ja teki strategisesti tärkeät birdiet rei’illä 12 ja 13, McIlroyn saatua koneensa käyntiin.

”Laitoin hänet ainakin tekemään töitä voittonsa eteen. En välttämättä pelannut niin heikosti, hän ei vain tehnyt yhtään bogia koko päivänä”, McIlroy sanoi.

Tappion ensimmäisessä ottelussaan Bernd Wiesbergeriä vastaan kärsi myös maailmanlistan ykkönen Dustin Johnson, jolla oli vaikeuksia erityisesti avauksissaan.

Peter Uihlein mutkisti Rory McIlroyn jatkosuunnitelmia Austin Country Clubilla. Kuva: Getty Images

”Pääsin helpolla. Lähdin vain altavastaajana puolustavaa mestaria vastaan katsomaan mitä tapahtuu”, Wiesberger sanoi.

Tapahtui keskiviikkona muitakin yllätyksiä tai odottamattomia sulamisia. Niin ikään tappion kärsineet Phil Mickelson (3/2 vs. Charles Howell III) ja Tommy Fleetwood (3/2 vs. Ian Poulter) ovat vaativan tehtävän edessä, mikäli aikovat voittaa vielä lohkonsa. Se edellyttää myös muiden apua ristiinpelaamisen muodossa.

Ajattelin putterin rikkoutumisen jälkeen, että tehtäväni helpottuisi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kahden edellisen vuoden aikana – kun reikäpelin MM-turnaukseksikin kutsuttu Match Play on pelattu lohkomuotoisena – vain neljä avausottelunsa hävinnyttä pelaajaa on noussut lohkonsa ykköseksi.

Hiljattain viisaudenhampaan poistossa ollut ja streptokokkiviruksesta kärsinyt Justin Thomas selvisi säikähdyksellä ottelussaan Luke Listiä vastaan.

Thomasille Honda Classicin uusinnassa hävinnyt List huitaisi reiän seiskalla hävinneenä putterinsa pensasaitaa vastaan, jonka takana olikin betoniseinä. Putteri vääntyi sen verran, että hän joutui käyttämään lopun matkaa wedgeä kulmaraudan sijasta. Taistelu jatkui siitä huolimatta 18. reiälle.

”Ajattelin putterin rikkoutumisen jälkeen, että tehtäväni helpottuisi. Näin ei kuitenkaan käynyt”, Thomas sanoi.

Matseista kuusi päättyi tasan. Näistä Keegan Bradley oli ”kaksi päällä”, kun ottelua viime vuoden finalistia Jon Rahmia vastaan oli pelaamatta kolme reikää. Vuoden 2011 PGA Championshipin voittaja Bradley raivasi espanjalaiselle tietä tasapeliin tekemällä lopussa kaksi bogia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje