11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista

11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Joko Tiger Woodsin viiden vuoden voitoton kausi päättyy Firestone Country Clubilla?

Varsin vakuuttavan paluun golfhuipulle tehnyt Tiger Woods on yksi Bridgestone Invitationalin suurimpia menestyssuosikkeja. Tätä tukee myös hänen lyömätön turnaushistoriansa Firestonella.

Tiger Woods on pitkin vuotta osoittanut, että hän ei palannut tammikuussa PGA Tourille kokeilemaan kepillä jäätä. Tähti parsi itsensä syksyllä hämmästyttävän nopeasti kilpailukykyiseksi, ja on kiivennyt maailmanlistalla neljän top 10 -sijoituksen siivittämänä 600:n huonommalta puolelta 50:nneksi.

Paluu 50:n joukkoon sinetöityi reilut pari viikkoa sitten pelatussa Open Championshipissä, missä Woods jakoi kuudennen sijan. Samalla varmistui viime hetkellä pääsy kauden kolmanteen WGC-sarjan kilpailuun, Bridgestone Invitationaliin, jonka hän on voittanut urallaan kahdeksan kertaa.

Vaikka Woods on osoittanut pystyvänsä edelleen tähtiluokan suorituksiin, viiden vuoden voitottoman periodin katkaiseminen ei ole helppo tehtävä. Hänen pelinsä on ollut viime aikoina raameiltaan riittävän vahvaa minkälaisen kisan voittamiseen tahansa, ja Bridgestonessa hänen puolellaan ovat myös rajoitettu osallistujalista sekä vailla vertaansa oleva turnaushistoria.

Henkilökohtaiset odotukset Woodsilla lienevät kuitenkin valtavat, ja myös suuri yleisö osaa jälleen vaatia häneltä tuhtia panosta kilpailussa kuin kilpailussa. Tämä lienee se kaikkien korkein muuri, joka Tigerin on ylitettävä saadakseen sunnuntaina pokaalin haltuunsa.

Edellisen WGC-sarjan turnauksensa Tiger on pelannut nimenomaan Firestone Country Clubilla neljä vuotta sitten. Hän voitti turnauksen ensimmäisen kerran vuonna 1999, ja uusi saman tempun kausilla 2000 ja 2001. Kahdeksasta voitosta vain yksi on tullut tällä vuosikymmenellä, joka on myös hänen viimeisin turnausvoittonsa.

Jos Woodsin paluu WGC-sirkukseen on jo sinällään merkittävä tapahtuma, lähes samaa voi sanoa Phil Mickelsonin hurjasta putkesta. ”Lefty” pelaa tällä viikolla 20. Bridgestone Invitationalinsa, ja on ainoa pelaaja, joka on ollut mukana jokaisessa turnauksessa vuodesta 1999 lähtien.

Rory McIlroy on yksi europpalaisista suursuosikeista Bridgestone Invitationalissa. Kuva: Getty Images

Vuodentakaisessa kilpailussa Hideki Matsuyama täräytti finaalikierroksella näyttävän tuloksen, 61, ja jätti toiseksi sijoittuneen Zach Johnsonin viiden lyönnin päähän. Japanilainen ei kuitenkaan tällä kertaa kuulu palkintoarvoltaan 10 miljoonan dollarin kilpailussa eturivin menestyssuosikkeihin.

Vastikään Kanadan avoimet voittanut Dustin Johnson on ollut kertaalleen Bridgestonen ykkönen, kaksi vuotta sitten, joten maailmanlistan paalupaikkaa hallussa pitävä pelaaja on luonnollisesti kisan kuumimpia nimiä.

Vedonlyöjien suosikkeihin kuuluvat myös Rory McIlroy ja Justin Rose. Ensin mainittu on voittanut Firestonella vuonna 2014 ja saavuttanut myös neljä muuta top 10 -sijoitusta. Roselta voitto vielä puuttuu, mutta kohtalaisen läheltä on liipannut; britillä on kisasta yksi sijoitus kutakin kakkosen ja viitosen välillä.

Firestonen 6767 metrin pituinen South-kenttä (par 70) on alun perin Bert Wayn (1929) käsialaa, mutta Robert Trent Jones teki areenalla suuria muutoksia vuonna 1960. Jack Nicklaus voitti ensimmäisen World Series of Golf -kilpailun vuonna 1976. Turnaus tunnettiin kyseisellä nimellä vuoteen 1998 saakka, minkä jälkeen siitä tuli WGC-sarjan kilpailu.

Yksi lehti Bridgestone Invitationalin historiassa kääntyy tämänvuotisen koitoksen jälkeen, kun kisa muuttaa Ohiosta hieman etelämmäksi Memphisiin, Tennesseehen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje