21.2.–28.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][9]
KilpailuaSuomalaista

21.2.–28.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][9]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

Balsamia haavoille – Schauffelelle myöhästynyt syntymäpäivälahja Shanghain huipputurnauksessa

USA:n Ryder Cup -joukkueesta viimeisenä rannalle jäänyt Xander Schauffele osoitti rautaista hermojen hallintaa kauden viimeisessä WGC-kilpailussa.

Xander Schauffele kiilasi hieman puun takaa sunnuntaina Sheshan International Golf Clubilla päättyneen WGC – HSBC Champions -kilpailun ykköseksi. Hän varmisti paikan uusintaan tekemällä kärkiryhmän pelaajista ainoana birdien kahdelle viimeiselle reiälle.

Sama meno jatkui playoffissa, kun suurimman osan ajan turnausta johtanut Tony Finau ei pystynyt vastaamaan Schauffelen birdieen ensimmäisellä uusintareiällä. Kaksikko päätyi kilpailussa 72 reiän jälkeen kokonaistulokseen 274 (-14).

Schauffelen neljännen kierroksen noteeraus, 68, oli sunnuntain kovin, ja yksi päivän harvoista kuutosella alkaneista tuloksista.

”Pelasin hyvin koko päivän, ja keskittyminen osui kohdalleen. Vasta tuloskorttia allekirjoittaessani tajusin tehneeni loppuun kaksi uusintaan vienyttä birdieä. Olin niin omissa maailmoissani”, 1,7 miljoonaa dollaria palkintorahaa ansainnut Schauffele sanoi.

Viikosta muodostui Schauffelelle kaikin puolin ikimuistoinen, sillä hän vietti torstaina 25-vuotissyntymäpäiviään. Voitto oli reilut kolme vuotta sitten ammattilaiseksi ryhtyneelle kalifornialaiselle pelaajalle kolmas PGA Tourin ohjelmaan kuuluvissa kilpailuissa.

Hattua päästä, hän ansaitsi voittonsa.

Ennen kulunutta viikonvaihdetta uran ehdoton kohokohta oli PGA Tourin playoffien finaaliturnauksen, Tour Championshipin voitto toissa syksynä. Tuore menestys Shanghain kilpailussa nousee saavutuksena vähintään edellisen rinnalle.

Schauffele sai voittonsa myötä balsamia haavoilleen sopivasti Finaun kustannuksella. Olihan jälkimmäinen juuri se pelaaja, joka kuittasi hänen nenänsä edestä kapteeni Jim Furykin antaman viimeisen villin kortin USA:n Ryder Cup -joukkueeseen.

Justin Rosen kone hyytyi oudosti jokaisen kierroksen loppuhetkillä Shanghain turnauksessa. Kuva: Getty Images

Finaun tunnelmat olivat kisan jälkeen luonnollisesti hieman toisenlaiset. Hän kuitenkin jakoi rehdisti tunnustusta maanmiehelleen.

”Tuntuu ehdottomasti siltä että päästin voiton käsistäni. Xander pelasi uskomatonta golfia vaikeaksi viritetyllä kentällä. Hattua päästä, hän ansaitsi voittonsa”, totesi Finau, jonka ainoa ammattilaisvoitto on peräisin Puerto Ricosta maaliskuulta 2016.

Justin Rosella (-10) olisi ollut voitolla mahdollisuus nousta takaisin maailmanlistan ykköseksi, mutta hänen paras teränsä tylsyi sunnuntain kriittisillä hetkillä. Englantilainen oli vielä sisääntulon puolivälissä täysin juonessa mukana, mutta menetti otteensa kärkikamppailussa pelattuaan neljä viimeistä reikää kaksi yli.

Neljä lyöntiä uusinnasta jääneellä Rosella oli yllättäviä vaikeuksia koko viikon molempien kenttäpuoliskojen lopussa. Hän menetti lauantaina johtonsa pelattuaan kaksi viimeistä reikää kolme yli, ja teki turnauksessa kentän 9. ja 18. reiällä yhteensä kuusi bogia. Yllättävä saldo, kun ottaa huomioon, että päätösreikä on par-viitonen.

Muista eurooppalaisista top 10:een Shanghaissa mahtuivat myös seitsemättä sijaa jakaneet Tanskan Thorbjørn Olesen ja Englannin Tommy Fleetwood (-5).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje