16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
World Golf Championships

14 tuntia nukkunut Rory McIlroy Meksikon turnauksen kärkeen

Maailmanlistan ykköspaikkaa tavoitteleva McIlroy saa lauantain johtopalloon seuraa 3,5 vuotta ilman voittoja tarponeesta Phil Mickelsonista.

Seitsemän viikkoa kylkivammaansa parannellut Rory McIlroy (-9) pelaa Meksikossa ensimmäistä kilpailuaan sitten tammikuun puolivälin. Turnauksen avauspäivää vastaisena yönä myös vatsatauti yritti lannistaa pohjoisirlantilaisen, mutta tulostaululla ei vastoinkäymisistä näy minkäänlaisia viitteitä.

McIlroy siirtyi perjantaina Mexico Championshipin johtoon sivuttuaan viidettä sijaa jakavan Andy Sullivanin kanssa päivän parasta tulosta, 65 lyöntiä.

Kierroksen kohokohta osui Chapultepec Golf Clubin kentän 14. reiälle, missä hän teki eaglen lyötyään pallon kuppiin 143 metrin etäisyydeltä. Ruutia jäi hieman tuhlaamattakin, sillä McIlroy missasi loppusuoralla kolme puttia alle kahdesta metristä.

”Olen loistavissa asemissa, mutta minusta tuntuu, että etumatka olisi voinut olla jonkun verran suurempi”, kaksi lyöntiä Phil Mickelsonia, Ross Fisheriä ja Justin Thomasia edellä oleva McIlroy sanoi.

McIlroy kertoi nukkuneensa ennen toista kierrosta 14 tuntia saadakseen vatsataudin rauhoittumaan: ”Nyt tuntuu jo vähän paremmalta”, hän totesi.

Maailmanlistan kolmonen iski palloa pitkin päivää lähelle lippua: kierroksen pisin birdieputti oli 3,5 metrin pituinen. Tarkat lyönnit saattavat nostaa McIlroyn World Rankingin ykköseksi seuraavassa listapäivityksessä. Se edellyttää voittoa Meksikossa ja sitä, että nyt viidettä sijaa jakava Dustin Johnson sijoittuu kisassa korkeintaan jaetulle kolmannelle tilalle.

Mickelson pelaa lauantaina ensimmäisen kerran viikonlopun kärkiryhmässä sitten viime vuoden Open Championshipin, jonka finaalikierroksella hän sai todistaa Henrik Stensonin hurjaa lentoa.

Stenson joutui jättämään Meksikon turnauksen kesken avauskierroksella vatsataudin vuoksi ja samalla tavalla kävi perjantaina myös Mickelsonin caddielle Jim ”Bones” Mackaylle, joka ojensi vasurin bägin neljännellä reiällä pelaajan nuoremmalle veljelle, Tim Mickelsonille.

Tim Mickelson toimi aiemmin Arizona State -yliopistojoukkueen valmentajana, kunnes ryhtyi samasta opinahjosta valmistuneen ja hienosti ammattilaisuransa aloittaneen Jon Rahmin manageriksi.

Phil Mickelsonin menestyksennälkä on epäilemättä huipussaan, sillä PGA Tourilla 42 kilpailua voittaneen ”Leftyn” edellinen ykköstila on peräisin vuoden 2013 Open Championshipistä.

Eurooppalaisten panos vuoden ensimmäisen World Golf Championships -sarjan turnauksen puolivälissä on mainio: 12 pelaajaa löytyy kuuden lyönnin sisällä kärjestä. Heistä McIlroyn, Fisherin ja Sullivanin ohella top 10:een mahtuvat myös tilanteessa viisi alle olevat Tyrrell Hatton, Thomas Pieters, Jon Rahm ja Martin Kaymer.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje