26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Vanhassa vara parempi – Woods otti luottoputterinsa takaisin käyttöön

Tiger Woods puttasi torstaina 90-luvun Scotty Cameronillaan 29 kertaa. Kuva: Getty Images

Tiger Woods on ottanut tavakseen harjoitella muilla paitsi kilpailussa käyttämällään putterilla.

Joskus kuulee pelaajien puhuvan, että puttaaminen on henkimaailman asioita: harvoin kun etukäteen tietää, milloin hyvä puttipäivä osuu kohdalle. Sama koskee puttereita. Toisinaan uppoaa tällä ja välillä taas tuolla. Selitystä näille ei kannata etsiä.

Voit vain hoitaa rutiinisi kentällä mahdollisimman tunnollisesti parhaan kykysi mukaan, oli sitten kädessäsi juuri kaupan hyllyltä haettu uutukainen tai 20 vuotta tehtäväänsä hoitanut lojaali ystävä. Tekemiseensä pitää joka tapauksessa luottaa, jos haluaa onnistua.

Puttaamiseen liittyvät pohdinnat ovat jokaisen huippupelaajan arkipäivää. Tiger Woods otti TPC Boston -kentällä alkaneessa PGA Tourin ensimmäisessä playoff-kilpailussa takaisin käyttöönsä kuuluisan Scotty Cameron -putterinsa, vaikka hän kadotti siihen tuntumansa viime viikon PGA Championshipin harjoituspäivinä.

Major-turnauksessa Woods päätyi hieman pidempään malliin, jonka lavan pohjassa oli myös säädettävät painot. Ylimääräinen pituus mahdollisti hänelle pitkäkestoisempia puttitreenejä, koska pystympi asento säästää pelaajan kovia kokenutta selkää.

Itse kilpailussa Woods puttasi kohtalaisesti vain yhtenä päivänä TPC Harding Parkilla, ja joutui tyytymään 37. sijaan.

Vartta en ole kolhinut, se on ollut siinä 21 vuotta.

Palattuaan kotiinsa Woods ei suinkaan ottanut Scotty Cameron Newport 2GSS -putteriaan esille vaan testasi Wilsonin vanhaa 8802:sta.

”Vaihtelin lopulta monen mallin välillä. Todellisuudessa harjoittelen Wilsonilla eniten, koska pidän siitä, miten 8802:n lavan kärki vapautuu. Harjoittelen mielelläni myös putteja oikealla kädellä”, Woods sanoi.

TPC Bostonille Woods saapui kuitenkin bägissään vanha Scotty Cameron, putteri, jolla hän on voittanut yhtä lukuun ottamatta kaikki majorinsa.

”Yhdenlaista itsepäisyyttä”, Woods lohkaisi.

Niin tai näin, Woods puttasi torstaina 29 kertaa, ja oli strokes gainded: putting -tilastossa 122 pelaajan joukossa 22:s. Kierrostulos 68 riittää avauspäivän jälkeen jaettuun 30. sijaan. Tiger kertoi olleensa sinut puttiasentonsa kanssa ja saaneensa hyvin juonen päästä kiinni nopeilla viheriöillä.

”Mielessäni on joskus käynyt uusia putterin varsi, mutta en ole raaskinut tehdä sitä. Grippiä on vaihdettu. Scotty (Cameron) on korjannut hoselia, koska olen heittänyt putterin muutaman kerran. Vartta en ole kolhinut, se on ollut siinä 21 vuotta.”

Woodsilla on matkaa Northern Trustin kärkipaikkaa jakaviin Harris Englishiin, Kevin Streelmaniin, Cameron Davisiin ja Russell Henleyhyn on neljä lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje