26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Unski nousi kymmenenneksi Kiinassa

Ursula Wikström jakaa kymmenettä sijaa ennen viimeistä kierrosta Mission Hillsissa

Ursula

Ursula Wikströmin loppukausi vuonna 2011 oli lupauksia antava. Unski avasi kautensa Kiinassa vahvasti kahden ensimmäisen kierroksen osalta sijoittuen ennen viimeistä kierrosta sijalle kymmenen. Kolme alle parin tulos tarkoittaa, että matkaa kärkeen ennen 18:aa viimeistä reikää on kuusi lyöntiä.

500 000 dollarin kilpailussa jokainen sijoitus ylöspäin tarkoittaa tuhansia dollareita lisätienistejä. Hyvä kauden avaus laittaa myös lumipallon pyörimään oikeaan suuntaan kohden kauden suurimpia tapahtumia.

Kilpailun kärjessä ennen viimeistä kierrosta on kiinalaiskaksikko Shan Shan Feng ja Ye Li Ying tuloksilla -9. Kiinalaisille kotikisan voitto olisi unelmien täyttymys, joten paineita tullaan kokemaan erittäin paljon kärkiparissa.

Euroopan toivot kilpailussa ovat kolmatta sijaa jakavat Florentina Parker ja Diana Luna, jotka ovat jakamassa kolmatta sijaa kaksi lyöntiä kärkeä perässä.

Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje