14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tulokas voitti taas PGA Tourilla

Brendan Steele tienasi San Antoniossa kahden vuoden pelioikeuden lisäksi yli 1,1 miljoonan dollarin palkintoshekin. © Getty Images

Kokeneempi kaarti jäi San Antoniossa lähes statistin osaan, kun ensimmäistä kauttaan PGA Tourilla pelaavat Brendan Steele ja Kevin Chappell taistelivat Valero Texas Openin loppusuoralla voitosta. Chappellin huolimaton lähestyminen toiseksi viimeisellä oli kohtalokas, sillä Steele säilytti tästä syntyneen lyönnin etumatkan loppuun saakka.

Steelen (-8) tulos 280 lyöntiä on Teksasin perinteisessä kisassa korkein sitten vuoden 1934 turnauksen. Tuulinen sää leimasi peliolosuhteita San Antoniossa koko viikon, samasta syystä kilpailun kierrostuloskeskiarvo painui jopa 73.665 lyöntiin saakka. Tämä on puolestaan heikoin keskiarvo kaikissa kaudella 2011 pelatuissa kisoissa.

”Pysyin rauhallisena tänään. Onneksi johdin kolmen kierroksen jälkeen vain lyönnillä, sen vuoksi paineetkin pysyivät taustalla”, 28-vuotias Steele sanoi.

Steeleä neljä vuotta nuorempi Chappell mietiskeli 17:nnellä tullutta ratkaisevaa virhettään: ”Nukahdin täysin. Luulin, että tuuli oli siinä kohtaa tyyni, mutta se puhalsi hieman vasemmalta…”

Charley Hoffman nousi viimeisen reiän birdiellään tulokseen seitsemän alle jakaen Chappellin kanssa kakkostilan. Brandt Snedekerillä (-6) oli finaalikierroksella paljon hyviä birdiepaikkoja, mutta tuhlailu ei riittänyt tällä kertaa kolmatta sijaa pidemmälle. Viidennen sijan jakoivat Pat Perez, Fredrik Jacobson ja Cameron Tringale tuloksellaan -5.

Steelen voitto oli PGA Tourilla toinen peräkkäinen (viimeksi 2002) tulokkaan saavuttama voitto, sillä ensimmäistä kauttaan Yhdysvalloissa pelaava Charl Schwartzel menestyi edellisviikonloppuna Augustassa. Nuoret pelaajat ovat muutenkin kunnostautuneet kiertueella viime aikoina: kuudesta viimeisestä kisasta alle kolmekymppiset ovat voittaneet neljä.

PGA Tour jatkuu alkaneen viikon torstaina Etelä-Carolinassa, kun vuoronsa saa Hilton Headissa pelattava The Heritage. Kisan voittoa puolustaa Jim Furyk.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje