Tästä pelaajasta ei tiedetty pari viikkoa sitten juuri mitään – nyt hän on jopa Scottie Scheffleriä kuumempi nimi - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tästä pelaajasta ei tiedetty pari viikkoa sitten juuri mitään – nyt hän on jopa Scottie Scheffleriä kuumempi nimi

Onko Chris Gotterup golfin seuraava megatähti? Kuva: Getty Images

Chris Gotterup teki sen, mitä pidettiin lähes mahdottomana. Hän nousi salamannopeasti tuntemattomuudesta Euroopan links-kenttien sankariksi – ja koko huippugolfin puheenaiheeksi.

Chris Gotterup on nimi, joka ei sanonut oikeastaan mitään Yhdysvaltojen ulkopuolella ennen kuluvaa heinäkuuta. Kaikki muuttui kahdessa viikossa. Ensin hän yllätti koko golfmaailman voittamalla Renaissance Clubin links-maisemissa pelatun Scottish Openin, ja sijoittui heti seuraavalla viikolla kolmanneksi The Openissa. Kaksi ilmiömäistä suoritusta – ja golfmaailman katseet kääntyivät yhtäkkiä täysin uuteen suuntaan.

Erityisen poikkeukselliseksi nousun tekee se, ettei 26-vuotiaalla Gotterupilla ollut Eurooppaan matkustaessaan lainkaan kokemusta links-kentillä pelaamisesta. Silti hän laittoi ensiyrittämällä kaikki kanssakilpailijansa ojennukseen.

New Jerseystä kotoisin oleva Gotterup on nyt kaksinkertainen PGA Tour -voittaja. Skotlannissa hän ei vain voittanut – hän kukisti sunnuntain kärkiparissa Rory McIlroyn, jonka kokemus ja menestys links-turnauksissa ovat vertaansa vailla. Kyytiä saivat myös Matt Fitzpatrickin, Justin Rosen, Tommy Fleetwoodin ja Robert MacIntyren kaltaiset Ryder Cup -pelaajat, joiden DNA:ssa links-golf on ollut lapsuudesta lähtien.

The Openiin Gotterup ei ollut alun perin edes karsinut mukaan, mutta pelasi tiensä sisään ja otti kauden viimeisessä majorissa kolmannen sijan. Tulokset siivittivät hänet raketin lailla ylöspäin niin maailmanlistalla kuin FedExCupin pisteissäkin.

Kun Scottish Openin ja The Openin lyönnit lasketaan yhteen, Gotterup oli koko joukon ykkönen. Hän jätti Scottie Schefflerin lyönnillä taakseen – vaikka Scheffler vei selvän voiton Royal Portrushissa ja sijoittui Scottish Openissakin kahdeksanneksi.

Hänen menestyksensä ei perustu pelkkään sattumaan, vaan jopa raakaan voimaan, kylmähermoisuuteen ja pelottomuuteen.

Vaikka nousu vaikuttaa äkilliseltä, Gotterupin taustalla on entuudestaan vahvaa tekemistä. Hän voitti yliopistoaikanaan Haskins Awardin, joka annetaan Yhdysvaltojen parhaalle yliopistogolfaajalle. Mutta siirtymä huipputasolle ei ole kaikille yhtä sulava – Gotterup teki siitä kuitenkin näyttävän.

Hänen menestyksensä ei perustu pelkkään sattumaan, vaan jopa raakaan voimaan, kylmähermoisuuteen ja pelottomuuteen, jotka tekevät hänestä epäilemättä erinomaisen match play -pelaajan. Mikäli vire jatkuu, Ryder Cup -edustus USA:n joukkueessa ei ole lainkaan poissuljettu.

Tällä viikolla Minnesotassa kilpaileva Gotterup on kavunnut PGA Tourin pistelistalla sijalle 23 ja tavoittelee nyt paikkaa kauden päättävässä finaaliturnauksessa, Tour Championshipissä.

”Lähdin Skotlantiin FedExCupin sijalta 78, ja nyt olen sijalla 23. Tuntuu, että pelaan tällä hetkellä ilman paineita. Tavoite on jatkaa samalla tasolla ja katsoa, kuinka pitkälle se kantaa,” hän kertoi 3M Openin alla.

Golfmaailma seuraa nyt, oliko Gotterupin läpimurto välähdys vai uuden tähden syttyminen. Kaikki merkit viittaavat jälkimmäiseen.

Vaikka Gotterupin kahden viikon häikäisevät otteet tarjosivat piristävän yllätyksen, eivät muutkaan yhdysvaltalaiset jääneet näissä links-kilpailuissa statisteiksi. Kun huomioidaan pelkät top-kympit jaetut sijat mukaan lukien, jenkit ja eurooppalaiset kilvoittelivat lähes tasaväkisesti. USA:n pelaajat näyttävät uhkaavasti terästäytyneen – Ryder Cupiin on enää pari kuukautta.

Lue seuraavaksi: Scottie Schefflerin dominanssi ylittää jo inhimillisen  

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)