Täpärästi uusinnan ulkopuolelle jäänyt Niclas Hellberg neljäs Nordic Liigassa - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Täpärästi uusinnan ulkopuolelle jäänyt Niclas Hellberg neljäs Nordic Liigassa

Niclas Hellberg pelasi hienon turnauksen Pohjoismaiden kiertueella.

Suomalaisten kokonaispanos Fjällbackan turnauksessa oli erinomainen.

Niclas Hellberg (-12) sijoittui mainiosti jaetulle neljännelle tilalle Ruotsin länsirannikolla Fjällbackassa käydyssä Nordic Liigan kilpailussa. Hän pelasi kisan finaalikierroksella tuloksen 70, ja jäi vain lyönnin päähän uusinnasta.

Stora Hotellet Fjällbacka Openin kärjessä 36 reiän jälkeen ollut Hellberg pelasi torstaina kisan kovimman tuloksen, 61, mutta ei aivan yltänyt kolmannella kierroksella parhaita otteita esittäneiden tasolle. Hän pysytteli kuitenkin sitkeästi mukana voittotaistelussa, ja olisi 18 reiän (par 4) birdiellä edennyt maalissa odotelleiden ruotsalaisten, Simon Forsströmin ja Benjamin Hjortin seuraksi uusintaan.

”Ihan hyvä taistelu oli. Muutaman putti enemmän olisi pitänyt tänään saada sisään”, Hellberg sanoi.

Kärkiryhmän tanskalaisamatööri Malthe Tandrup Laustsen onnistui rutistamaan tiukassa paikassa vaaditun birdien ja lähti kolmantena pyöränä playoffiin.

Hellberg on voittanut urallaan kaksi Nordic Liigan turnausta. Ensimmäinen tuli kiertueen talvisarjan kisassa Espanjassa vuonna 2016 ja toinen viime kaudella kotimaassa Finnish PGA Tour Championshipissä. Hellberg on kilpaillut sitten vuoden 2019 säästeliäästi kansainvälisillä kentillä, sillä hänelle on kertynyt vajaan kolmen vuoden aikana vain seitsemän NL-turnausta ja yksi Challenge Tourin kilpailu.

Espoolainen ehti viime vuonna toimia muutaman kuukauden Kalle Samoojan vakituisena caddiena DP World Tourilla, mutta palasi tänä vuonna takaisin pelihommiin. Ennen Ruotsin turnausta hän oli pelannut kaksi Nordic Liigan talvisarjan kilpailua, joissa molemmissa tuli karsiutuminen.

”Vähän on auki vielä loppukauden kalenteri, mutta ainakin DP World Tourin karsinnat ovat tavoitteena myöhemmin syksyllä”, Hellberg totesi jatko-ohjelmastaan.

Forsströmin uusinnassa voittama Fjällbackan turnaus oli äärimmäisen tasainen, sillä 11 pelaajaa mahtui kahden lyönnin sisälle kärjestä. Yksi heistä oli yhdeksännen sijan jakanut Ilari Saulo (-11), jolle top 10 – sijoitus oli uran toinen. Edellinen tuli pari viikkoa sitten niin ikään Ruotsissa.

Suomalaisten kokonaispanos Fjällbacka Golfklubbin kentällä pelatussa turnauksessa oli loistava, sillä myös Rasmus Karlsson (-10/T12) ja Casper Simberg (-9/T14) venyivät top 15:een. Heistä Karlsson pelasi suomalaisittain parhaan tuloksen, 66, perjantaina.

Hellbergin tavoin torstaina hehkunut Juuso Kahlos (-6) joutui tyytymään päätöskierroksella tulokseen 74, ja putosi jaetulle 27. sijalle. Atte Länsiluoto (-3) oli 42:s. Muut suomalaiset karsiutuivat kolmannelta kierrokselta.

Simon Forsström nousi voittonsa myötä Nordic Liigan rankingin kärkeen. Matias Honkala on seitsemäntenä ja Ilari Saulo 11:ntenä.

Lue seuraavaksi: 61 – Niclas Hellberg unelmakierroksella Nordic Leaguen kisan kärkeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje