16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

SM-reikäpelin finaalipäivä tarjosi jännitystä loppuun asti

Kolme päivää kestäneet reikäpelin SM-kilpailut huipentuivat perjantaina välieriin ja finaalipeleihin.

Reikäpelin Suomen mestaruudet menivät Golf Talman Peter Puhakalle ja Hirvihaara Golf Mäntsälän Tiia Koivistolle. Puhakka kukisti finaalissa Tuomas Nukarin vasta viimeisellä reiällä. Koivisto puolestaan voitti naisten finaalissa Ida Kaukisen 2/1.

Voitto oli Peter Puhakan ammattilaisuransa ensimmäinen. Tie mestaruuteen ei ollut helppo, mutta niin vain joutuivat vastustajat yksi kerrallaan toteamaan Puhakan paremmakseen. Kilpailujen avauspäivänä eskiviikkona Puhakka kukisti Ahvenanmaan Sebastian Lindmanin (2/1) ja Espoon Golfseuran Tero Simolan (2/1), torstaina Nordcenterin Niklas Dahlgrenin (2/1) ja puolivälierissä Suur-Helsingin Golfin Tuomas Salmisen (1/0). Perjantain välierissä Puhakka kohtasi Golf Pirkkalan Olli Järven (5/4) ja finaalissa häntä vastaan asettui jo mainittu Nukari.

”Kolmessa ensimmäisessä matsissa peli ei ollut vielä kauhean hyvää, mutta puolivälierä Salmisen Tuomasta vastaan oli kova matsi. Tuomas tuli lopussa vielä kovaa, ja jouduin puristamaan toden teolla. Siitä sain hyvän fiiliksen päälle. Ollia vastaan pelasin todella hyvin”, Puhakka mietti urakkaansa.

”Finaali oli tuollainen tyypillinen finaali. Ei mitään suurta tykitystä, mutta löin hyvin ja tuntui, että olin ohjaksissa koko ajan. En vain saanut putteja sisään, enkä siten saanut venytettyä eroa isommaksi. Mutta sain kuitenkin työn tehtyä”, suurimmillaan kahden reiän johdossa ollut Puhakka kertoi finaalin etenemisestä.

Uran avausvoitto ammattilaisena on pelaajalle iso virstanpylväs. Nyt kun samalla voitolla tuli myös SM-kulta, Puhakan naamalle ilmestyi leveä hymy.

”Hyvältähän tämä tuntuu. Jossain vaiheessa se ketsuppipullon korkki pitää aukaista, ja jostain syystä tämä reikäpeli sopii minulle. Myös edellinen voittamani kilpailu oli reikäpeli. Pitäisi nyt vain pelata samanlaista peliä tuolla lyöntipeleissä.”

Puhakan seuraava kilpailu on elokuun alussa, kun hän pelaa Kivitippu Pro-Amissa Levi Golfissa. Sitä ennen hän viettää ansaitun loman pitkän kilpailuputken päätteeksi.

Miesten pronssiottelussa Jani Perttilä vei voiton Olli Järvestä.

TIia Koivisto lähtee ensi viikolla lyöntipelin SM-kullan perään.

TIia Koivisto lähtee ensi viikolla lyöntipelin SM-kullan perään.

Naisten kilpailussa Hirvihaara Golf Mäntsälän Tiia Koivisto taisteli itsensä Suomen mestaruuteen. Voitto oli samalla myös Koiviston ensimmäinen voitto Audi Finnish Tourilla.

”Tuntuu todella hyvältä. Ensimmäinen Suomen mestaruus ja ensimmäinen Finnish Tour -voitto samalla kertaa. Voittoja on tässä odoteltukin. Minulle sopivat nämä reikäpelit, ja olen aiemmin pärjännyt junioreiden reikäpeleissä. En tiedä johtuuko se siitä, kun tässä pelataan kaverin kanssa vastakkain. Lisäksi Kytäjän kenttä sopii minulle, kun saan täällä pitkistä lyönneistäni vähän etua muihin nähden”, tuore Suomen mestari kertoi.

Matkalla mestaruuteen Koivisto kukisti Espoon Ringside Golfin Jenni Soikkelin (2/1), Golf-Virtoja edustavan Rosa Rantasen (5/4), Karelia Golfin Emilia Tukiaisen (3/2) ja finaalissa Sarfvik Golfklubin Ida Kaukisen (2/1).

Koiviston seuraavat haasteet odottavat jo ensi viikolla, kun Hämeenlinnan Tawast Golfissa pelataan lyöntipelin SM-mitaleista. Sinne Koivisto lähtee intoa puhkuen.

”Samalla rennolla fiiliksellä lähden sinnekin pelaamaan. Ei auta ottaa turhia paineita. Totta kai voittoa sielläkin haetaan”, Koivisto linjasi tavoitteekseen.

Naisten kilpailun pronssin vei Emilia Tukiainen ja neljännelle sijalle sijoittui Golf Talman Anna Kuitunen.

Sukella vielä finaalipäivän tunnelmaan kuvien kautta:

Tuomas Nukari joutui taipumaan Peter Puhakalle finaalissa.

Tuomas Nukari joutui taipumaan Peter Puhakalle finaalissa.

Pronssin lisäksi Jani Perttilällä oli syytä hymyyn reiälle 10 tehdyn hole-in-onen ansiosta.

Pronssin lisäksi Jani Perttilällä oli syytä hymyyn reiälle 10 tehdyn hole-in-onen ansiosta.

Golf Pirkkalan Olli Järvi jäi neljännelle sijalle Kytäjällä.

Golf Pirkkalan Olli Järvi jäi neljännelle sijalle Kytäjällä.

Ida Kaukinen sijoittui toiseksi.

Ida Kaukinen jäi toiseksi.

Emilia Tukiainen ja Anna Kuitunen kohtasivat pronssipelissä.

Emilia Tukiainen ja Anna Kuitunen kohtasivat pronssipelissä.

Vaikka kisoissa pelataan, niin voi myös hymyillä.

Vaikka kisoissa pelataan, niin hymyileminen on sallittua.

... kuten näkyy.

… kuten näkyy.

Tosin kaksi kierrosta päivässä useana päivänä putkeen on rankka etappi kenelle tahansa.

Tosin kaksi kierrosta päivässä useana päivänä putkeen on rankka etappi kenelle tahansa.

Miesten tulokset löydät täältä ja naisten täältä.

Reikäpelin SM-kilpailujen toisen päivän tapahtumia voit kerrata täältä ja ensimmäisen päivän täältä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje