26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

Ammattilaispelaajat vahvoilla SM-reikäpelin toisena kilpailupäivänä

Kytäjä Golfissa pelattavissa reikäpelin SM-kilpailuissa nähtiin torstaina tiukkoja taistoja välieräpaikoista. Perjantain finaalipäivänä mukana on enää neljä miestä ja neljä naista.

Reikäpelin SM-kilpailuissa pelattiin torstaina kaksi kierrosta sekä miesten että naisten sarjassa. Miehet aloittivat torstain pelinsä kolmannen kierroksen peleillä, jonka jälkeen vuorossa olivat puolivälierät. Naiset avasivat kilpailunsa ensimmäisen kierroksen peleillä, josta pelit jatkuivat puolivälierävaiheeseen.

Miesten sarjassa ammattilaispelaajat olivat vahvoilla torstaina. Perjantaina pelejään jatkavien neljän parhaan joukkoon ammattilaisista tiensä raivasivat Messilä Golfin Jani Perttilä, Golf Pirkkalan Olli Järvi ja Golf Talman Peter Puhakka. Tawast Golfin Tuomas Nukari on ainoa välierävaiheeseen tiensä selvittänyt amatööri.

Nukari kohtasi torstain ensimmäisessä ottelussaan keskiviikkona loistavia otteita esittäneen Teemu Putkosen. Putkonen oli pitkään niskan päällä, mutta Nukari kiri lopulta viimeisellä reiällä voittoon Putkosen lyötyä pallonsa vesiesteen puolelle.

”Minä johdin alussa, sen jälkeen Teemu alkoi viedä reikiä, kun vähän sähläsin pelini kanssa. Takalenkin puolessa välissä Teemu oli jo neljän reiän johdossa, mutta sain kuitenkin käännettyä pelin vielä itselleni”, Nukari kertasi kierroksen etenemistä.

Puolivälierävaiheessa Nukarin vastustajana oli yksi Audi Finnish Tourin kokeneimmista pelaajista, Katinkulta Golfin Matti Meriläinen. Ottelu kirjattiin Nukarille lopulta 4/2.

”Pelasimme alkureiät tasaisesti, mutta pääsin kuskin paikalle voittamalla reiät 4, 6 ja 7. Olin siinä vaiheessa kolme reikää johdolla. Loppukierroksen puttasin sen verran hyvin, ettei minulle jäänyt mitään pidempiä par-putteja, eikä kaveri saanut upotettua omia birdie-puttejaan”, Nukari kertoi.

Miesten välieräparit ovat Nukari–Perttilä ja Järvi–Puhakka.

Naisissa välierävaiheeseen tiensä selvittivät Sarfvik Golfklubin Ida Kaukinen, joka kohtaa Golf Talman Anna Kuitusen, ja Karelia Golfin Emilia Tukiainen, joka saa vastustajakseen Hirvihaara Golf Mäntsälän Tiia Koiviston.

Kuitusen molemmat pelit noudattivat torstaina samaa kaavaa: tahmea alku, jonka jälkeen selvään voittoon. Ensimmäisessä ottelussa Kuitunen voitti Sarfvikin Pia Pitkäsen 5/4 ja toisessa Vuosaari Golfin Isabella Sahlbergin 4/2.

”Molemmat matsit lähtivät todella tahmeasti liikkeelle. Sitä pitää parantaa huomiselle, mutta muuten meni oikein mukavasti. Tykkään reikäpeleistä todella paljon”, Kuitunen kertoi.

Välierät käynnistyvät perjantaina kello 8.00. Mitalien kohtalo ratkeaa iltapäivän peleissä. Naisten pelien etenemistä voit seurata tästä ja miesten tästä.

Reikäpelin SM-kilpailujen ensimmäisen päivän tapahtumia voit kerrata täältä ja kilpailun ennakon löydät täältä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje