16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Sijoituksestaan hämmästynyt Matilda Castren pääsee hyvistä asetelmista viikonloppuun

Matilda Castrenin katse on tiukasti kärkipään sijoituksissa viikonloppuna Los Angelesissa. Kuva: Getty Images

Peliään parantanut Kiira Riihijärvi odottaa vielä LPGA Tour -uransa ensimmäisiä viikonloppupelejä.

Tulos 69 nosti Matilda Castrenin kahden kierroksen jälkeisen yhteistuloksen -3:een Kaliforniassa pelattavassa DIO Implant LA Openissa. Tuolla tuloksella hän jakaa kilpailun puolivälissä 16:tta sijaa yhdessä kuuden muun pelaajan kanssa.

Kilpailun johdossa ovat huippukierroksen (64) pelannut Kiinan Ruoning Yiu ja Korean Hyo Joo Kim. He ovat tilanteessa -10. Kilpailun viimevuotinen voittaja Japanin Nasa Hataoka on vain lyönnin päässä kärkikaksikosta.

Yiun huippukierroksen palaset loksahtivat toden teolla kohdalleen kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, kun 10. tiiltä urakkansa aloittanut Yiun selvitti seitsemän perättäistä viheriötä yhdellä putilla.

Olen yllättynyt, että olen tuloslistalla noinkin korkealla.

Kierroksensa jälkeen nopeasti harjoitusalueelle suunnannut Castren oli positiivisen yllättynyt, kun hän vilkaisi tuloslistaa.

”Olen yllättynyt, että olen tuloslistalla noinkin korkealla. Peli ei meinaan tuntunut ollenkaan hyvältä tänään. Mutta tästä on hyvä lähteä parantamaan”, Castren totesi.

Viisi birdieä perjantaina tehnyt Castren pelasi tilastojen valossa varsin samanlaisen kierroksen kuin torstainakin. Väylä- ja viheriöosumalukemat olivat identtisiä, mutta putteja hänelle kirjattiin toisena päivänä vain 29.

Perjantaina ensimmäisten pelaajien joukossa kentällä ollut Castren huomasi mukavan asian viikonlopun sääennusteissa.

”Viikonlopusta pitäisi tulla vähän lämpimämpi. Tänään oli taas viileä aamu.”

Castren pääsee kolmannelle kello 22.15 Suomen aikaa yhdessä Danielle Kangin kanssa.

Kilpailun toisen suomalaisen Kiira Riihijärven (+6) kilpailu jäi kahden kierroksen mittaiseksi. Riihijärvi pelasi perjantain kierroksensa parissa tehtyään viisi birdieä ja saman verran bogeja Palos Verdesin kentällä.

Riihijärven saldo kahdesta ensimmäisestä LPGA Tour -startista on kaksi karsiutumista. Viime viikolla Arizonassa cut-raja jäi harmittavasti lyönnin päähän, mutta tällä viikolla ero viikonlopun kierroksille yltäneisiin oli neljä lyöntiä.

Riihijärvi jatkaa pelejään seuraavan kerran kahden viikon kuluttua, kun LPGA Tour tekee piipahduksen Havaijin saarille.

Lue seuraavaksi: Matilda Castren ei hätkähtänyt Kalifornian kylmää keliä – Riihijärvellä sen sijaan vaikeampaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje