Seitsemän birdieä siivitti Roope Kakon Finnish Tourin finaalin jaetulle kärkipaikalle - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Seitsemän birdieä siivitti Roope Kakon Finnish Tourin finaalin jaetulle kärkipaikalle

Kova työ pelin saamiseksi takaisin uomiinsa tuotti perjantaina tulosta Roope Kakon kohdalla. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten kilpailussa avaimet pysyivät tiukasti Henni Mustosen käsissä.

Kaksi bogia toisen kierroksen lopulla eivät saaneet Roope Kakon mieltä matalaksi, vaan mies oli silmin nähden innoissaan upean 67 lyönnin kierroksen jälkeen. Yhteistulos -9 oikeuttaa Nordcenterissä pelattavan Finnish Tourin finaalin jaettuun kärkipaikkaan yhdessä Niclas Hellbergin kanssa.

”Oli huippupäivä. Tuntui, että pelasin golfia tänään. Tosi kiva ja hyvä onnistuminen”, Kakko iloitsi.

Alkukaudesta vahvasti pelannut Kakko ei ole ollut parhaimmillaan viime kuukausina, ja senkin takia huippukierros maistui erityisen makealta.

”Hetki on mennyt, kun on viimeksi pelannut sillä tavalla kuin osaa pelata. Tänään oli selkeästi sellaisia merkkejä. Kiva, että tulee onnistumisia.”

Vaimo on jeesannut tässä parhaansa mukaan.

Yksin Kakko ei ole lyöntiään kaivanut kuntoon, vaan lähipiiristä on tullut apuja kadonneen vedon etsimiseen.

”Vaimo on jeesannut tässä parhaansa mukaan”, hän kiitteli vaimoaan Minea Blomqvist-Kakkoa.

Kauden viimeiselle kierrokselle on ennustettu reipasta vesisadetta, mikä tuo oman haasteensa voittotaisteluun. Kakkokin tiedostaa tämän.

”Se tarkoittaa, että joutuu raastamaan vähän enemmän kuin kahtena ensimmäisenä päivänä.”

Kärkipaikkaa jakavan Hellbergin kortissa oli jälleen eagle par 4:lle, tällä kertaa Fream-kentän seitsemännelle reiälle. Eaglesta huolimatta toisesta kierroksesta jäi vähän nihkeämpi tunne etenkin lähipelin osalta.

”Eiliseen verrattuna putteri vähän kylmempi. Muuten ihan solidia tekemistä”, tuloksen 69 pelannut Hellberg totesi.

Yleisen sarjan kolmannella sijalla oleva Arto Pehkonen on tuloksessa -6. Hän täydentää kärkiryhmän lauantain päätöskierroksella.

Cut-rajaksi muodostui +7.

Sinne tuli yksi eagle bunkkerista, ja ihan hyvistä asemista huomiseen.

Naisten sarjassa kärkinimi pysyi samana toisenakin päivänä. Henni Mustonen johtaa kilpailua yhteistuloksella -1. Perjantaina hän pelasi kierroksensa 73 lyönnillä.

”Ei ollut niin helppoa kuin eilen. Sinne tuli yksi eagle bunkkerista, ja ihan hyvistä asemista huomiseen”, Mustonen pyöritteli toisen kierroksen antia.

Naisten kilpailun kärkikolmikon täydentävät kokonaiskilpailun voitosta taistelevat June Weckman ja Oona Kuronen. Weckman on Mustosesta kolmen ja Kuronen viiden lyönnin päässä.

Lauantaina pelaajat starttaavat kentälle kahdelta tiiltä kello 8.00 alkaen.

Lue seuraavaksi: Finnish Tourin finaalissa ei annettu Fream-kentälle armoa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje