26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Scott taltutti Aroniminkin

Adam Scottin ja Steve Williamsin yhteistyö jatkuu Pennsylvaniassa. © Getty Images

Kaksi pitkää birdieputtia ja tarkka lähestyminen lipun viereen 14:llä. AdamScott ei tarvinnut muuta mainittavaa matkallaan AT&T Nationalin avauskierroksella tulokseen 66. Samaan lukemaan ylsi torstaina myös Hunter Haas.

Vain 28 pelaajaa 120:sta onnistui alittamaan turnauksen kentän parin ensimmäisellä kierroksella. Moni vertasikin Aroniminkiä (par 71) US Open -kenttään, todeten sen jopa vaativammaksi kuin Congressionalin.

”Hienossa kunnossa oleva upea kenttä”, Scott sanoi. Griinit ovat täydelliset ja väylät anteliaat. Vaativat raffit tuovat hyvää tasapainoa kokonaisuuteen.”

Tuloksenteon kannalta kaikkein työläimmiksi osoittautuivat nopeat viheriöt ja pirulliset reikien paikat. Avauspäivän kierroskeskiarvo oli n. 71,5 lyöntiä, vain neljän reiän keskimääräinen tulos pysyi parin alapuolella.

”He eivät selvästi saaneet Congressionalin griinejä US Openissa sellaisiksi kuin olisivat halunneet. Näissä (Aroniminkin griineissä) oli sitä kaivattua aineista.”

Scottin ei ollut alun perin tarkoitus pelata Pennsylvaniassa, mutta hän pyörsi päätöksensä hyvältä vaikuttaneen pelivireen vuoksi. 30-vuotiaalla australialaisella oli caddienaan US Openin tavoin Tiger Woodsin bäginkantaja Steve Williams. Kaksikon tiet erkanivat Congressionalilla kahden kierroksen jälkeen, tällä kertaa työtä riittänee sunnuntai-iltaan saakka.

Kolmatta sijaa AT&T Nationalissa jakavat tuloksen 67 pelanneet Dean Wilson, JoeOgilvie, Jhonattan Vegas ja Kyle Stanley.

Kymmenen parhaan joukosta löytyvät myös Robert Garrigus, Vijay Singh sekä Rickie Fowler.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje