16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Samooja jatkaa kärjen tuntumassa

Kalle Samooja taistelee Aasian kiertueella kovasta sijoituksesta.

Thaimaassa pelattavan Aasian kiertueen turnauksen mainiosti aloittanut Kalle Samooja jatkoi perjantaina hyviä otteitaan. Samooja siirtyi tuloksen 70 (-1) myötä kokonaistilanteeseen viisi alle, mikä riittää kisan puolivälissä jaettuun neljänteen sijaan.

Sisääntulon väyliltä kierrokselleen startannut turkulainen oli 17 reiän jälkeen vielä kiinni kilpailun kärkipaikassa, kunnes viimeisellä tullut tuplabogi pudotti hänet takaisin avauspäivän jälkeiseen sijoitukseen.

Samoojan toinen kierros sisälsi mainitun tuplan lisäksi neljä birdietä ja yhden bogin. Hänen kanssaan neljättä sijaa jakaa mm. Bangladeshin Siddikur, joka on yksi Queens Cupin voittajasuosikeista.

Perjantaina vaisummin pelannut Joonas Granberg (58:s) joutui tiukoille jatkopaikan kanssa. Kolme tuplabogia sisältänyt 76 lyönnin kierros piti Granbergia pitkään cut-rajan alapuolella, kunnes päivän päätteeksi kaikki tilanteessa +5 olleet saattoivat huokaista helpotuksesta.

Koh Samuin kisan johtopaikan jakavat Etelä-Afrikan Jbe Kruger sekä Japanin Daisuke Maruyama. Kärkikaksikko on 36 reiän jälkeen lukemissa -7.

Queens Cup on palkintoarvoltaan 300 000 dollarin turnaus.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje