16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista

16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

Sami Välimäki tekee yllätysvisiitin Suomen kentille reikäpelin SM-kisoissa

Sami Välimäellä on hyviä muistoja Tawast Golfista vuodelta 2016. Kuva: Juha Hakulinen

Pelituntuman ylläpito PGA Tourin kisatauon aikana tuo Välimäen Hämeenlinnaan.

Tiistaina käynnistyvissä reikäpelin SM-kilpailussa on mukana todellinen yllätysnimi, kun Suomen ykkösgolfari Sami Välimäki osallistuu kilpailuihin. Yhdysvaltojen PGA Tourilla päätyökseen pelaava Välimäki on Suomessa muutaman viikon piipahduksella, ja Tawast Golfissa pelattavat kilpailut osuivat sopivasti hänen kalenteriinsa.

”Viimeksi kun olin viisi viikkoa tauolla, niin se oli vähän turhan pitkä tauko. Ajattelin, että nyt on hyvä pelata jotain, ja Tawast Golfin SM-kilpailut sattuivat osumaan sopivasti kalenteriin. Olisin pelannut ensi viikolla joka tapauksessa jonkun kilpailun, mutta nyt ne sattuivat olemaan reikäpelin SM-kisat”, Välimäki kertoo taustoja Hämeenlinnan-visiitille.

Välimäki oli Tawast Golfissa perjantaina harjoituskierroksella Ilari Saulon ja Alex Hietalan kanssa. Kisakenttään tutustuminen sujui hyvissä merkeissä.

”Olen aina tykännyt pelata Tawastissa kisaa. Olen viimeksi pelannut siellä SM-kisoissa vuonna 2016. Sinne saadaan varmasti hyvät kisat aikaan tänäkin vuonna.”

Reikäpeli on ammattilaisgolfissa pelimuotona sen verran harvinainen, että Välimäen edellisestä reikäpelikokemuksesta on aikaa jo useampi vuosi. Siinäkin kilpailussa jäljet johtavat Hämeenlinnaan, sillä Välimäki oli mukana Manner-Euroopan joukkueessa Linna Golfissa pelatussa St Andrews Trophyssa.

”Minun mielestäni tourilla pitäisi olla enemmän reikäpelikilpailuja. Ne ovat kivoja kilpailuja.”

Sinne saadaan varmasti hyvät kisat aikaan tänäkin vuonna.

Pelimuotona reikäpeli eroaa perinteisestä lyöntipelistä melkoisesti. Mies miestä vastaan pelattavissa matseissa pelitaktiikkaakin voi miettiä vastustajan ja tilanteen mukaan. Näin Välimäkikin toimii.

”En pelaa reikäpeliä samalla tavalla kuin lyöntipeliä. Siinä on selkeästi erilaiset asetelmat. Jos näkee, että kaveri on vaikeuksissa, silloin pitää pystyä tekemään järkeviä ratkaisuja, tai sitten pitää ottaa riskiä, kun on sopiva paikka”, ensi viikon sunnuntaina takaisin Yhdysvaltoihin lentävä Välimäki kertoo.

Miesten sarjassa on mukana 64 pelaajaa, jotka on sijoitettu kaavioon. Välimäen avausvastus on Aura Golfia edustava Arttu Kulmala. Heidän matsinsa käynnistyy tiistaina kello 10.00.

Miehet pelaavat tiistaina iltapäivällä toisenkin kierroksen, joten keskiviikkona on jäljellä enää 16 parasta pelaajaa.

Naisten sarjassa on mukana 23 pelaajaa. He pelaavat tiistaina avauskierroksen, ja keskiviikolle heitä jatkaa miesten tapaan 16 parasta.

Paragolfareiden sarja käynnistyy niin ikään tiistaina. Heitä on kilpailussa mukana 10 pelaajaa.

Keskiviikon kierrosten jälkeen torstaina on ohjelmassa jokaisen kolmen sarjan välierä- ja mitalipelit.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäki antaa itselleen PGA Tourin välitodistukseen tyydyttävän arvosanan: ”Elokuussa voi nousta ysiin”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)